Joulu oli ihana. Vaikka stressi valtasikin mut, niin lasten ilo ja onni oli jotain niin ihanaa, että ei haittaa pienet stressit.

Jouluaattona käytiin aamusta mun äidin ja Rafaelin ja Rosalien kanssa moikkaamassa mummoa. Kahden aikaan alettiin valmistamaan miehen kanssa jouluruokaa. Siinä ei onneks pitkänä mennyt, kun oltiin ostettu valmis kinkku, kalkkuna, perunalaatikko ja lohen mies teki edellisenä iltana. Lapset osasivat hienosti ruokailla, jopa meidän pieni Rafael 1v9kk söi haarukalla ja veitsellä, tai ainankin kovasti harjoitteli syömään niillä.
 Ruuan jälkeen mun sisarukset, äiti, hänen mies ja lapset tulivat joulupukin kanssa samalla ovenavauksella. Pojat saivat paljon lahjoja olivat niistä kovin lahjoistaan ja leikkivät pitkälle iltaan uusilla leluilla.

Joulupäivänä käytiin vielä vaarin luona jouluaterialla ja pukki oli jättänyt myös sinne pojille paketit. Illasta mä pääsin käymään vähän ulkona tuulettumassa mun siskon ja Janinan kanssa. Ihana, onnistunut, lämmin joulu <3

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

X