Kouluttamaton kotiäiti vailla urasuunnitelmia

Tulin raskaaksi kesken lukion ja synnytin esikoisemme kolme viikkoa ennen ylioppilaskirjoituksia. Kirjoituksiin pakkasin isot läjät liivinsuojia ja kävin imettämässä vauvaa kokeiden välissä meille koulun tiloista järjestetyssä huoneessa, jossa mieheni odotteli vauvan kanssa. Pääsin suurimman osan kokeista läpi, vaikka opiskelu oli ollut hyvin laiskanpuoleista supistuksineen sekä vauvakuplan muistinmenetyksineen. Vuosi myöhemmin kävin uusimassa muutamat kokeet, tuolloin odotin toista lastamme viikoilla 30+. Kävin lukion kansainvälisellä IB-linjalla, jonka edellytyksenä ylioppilaslakin saamiselle on kaikkien kuuden pakollisen aineen läpäisy. Uusintakokeista huolimatta en läpäissyt pitkää biologiaa ja sen takia en päässyt ylioppilaaksi. Tämä on tavallaan harmi, sillä normaalissa lukiossa riittää neljän aineen hyväksytyt kokeet. Kuuden pakollisen aineen lisäksi kirjoitin myös suomen äidinkielen yo-kokeen ihan kelpo arvosanoin. Kuusi hyväksyttyä ylioppilaskoetta ja yksi hylätty, lakki jäi saamatta. Sain kuitenkin ihan keskiverto paperit lukion päättötodistukseen ja se ajaa ymmärtääkseni käytännössä saman asian esimerkiksi korkeakouluihin hakiessa.

Jo esikoista odottaessamme päätimme, että hoitaisimme lapsemme kotona mahdollisimman pitkään. Koska miehelläni on hyväpalkkainen työ ja minulla ei mitään, oli luonnollista että minä jäisin kotiin. Tällöin mahdolliset urakuviot tulevaisuudessa eivät myöskään katkeaisi äitiyslomien ajaksi. Kaikki lapsemme ovat syntyneet pienillä ikäeroilla, joten en olisi kerennytkään työelämään siinä välissä. Kolme lasta alle neljässä vuodessa, ei siinä paljoa muuta olisi kerennytkään kuin olla äitiyslomalla. Toki olen tehnyt muutamaakin erilaista osa-aikaista työtä sekä käynyt joissain koulutuksissa, mutta ”päätyöni” on viimeiset kuusi vuotta ollut kotiäiti. Kelan tuilla lusmuileva kouluttamaton laiskuri.

Olen saanut esimerkin omille elämänarvoilleni omasta lapsuudenperheestäni. Äitini oli äitiyslomalla ja hoitovapaalla yhteensä noin 8-9 vuotta kolmen lapsen kanssa. Hänkin teki keikkaa ja osa-aikaista työtä siinä sivussa, mutta me emme koskaan menneet päiväkotiin sen takia. Ainoa ero minun sekä äitini tilanteissa on se, että hän sai esikoisen kuusi vuotta minua vanhempana ja oli näin ollen jo vakituisessa työsuhteessa jäädessään kotiin. Hoitovapaan jälkeen oli helppoa palata töihin, kun se työpaikka oli odottamassa. Omassa tilanteessani minulla ei ole mitään. Lukiopohjaisella koulutuksella ei ihan mitä vaan töitä saa, ja töiden saaminen on muutenkin nykyään sanotaanko melkoisen harvinaista jopa. Oma valttini työnhaussa on toki se, ettei äitiyslomia eikä hoitovapaita enää ole tulossa. Lapsettomat minun ikäiset naiset taas ovat todennäköisesti jossain vaiheessa jäämässä lastensaannin takia pois töistä. Huono puoli minussa taas on se, että kolme lasta saattaisi aiheuttaa huonolla tuurilla jopa reilusti sairaspoissaoloja vuodessa. Poissaolto menisivät tietenkin puoliksi miehen kanssa, mutta poissaoloja olisi todennäköisesti silti reilusti enemmän kuin vastaavasti lapsettomalla työntekijällä. 

Suurin ongelma on kuitenkin oman pääni sisällä. Kouluttautua täytyisi, jos mielisi hieman parempiin töihin. Mä olen aina kärsinyt huonosta opiskelumotivaatiosta, jos aihe ei ole mielestäni todella mielenkiintoinen. Ja kun en edes tiedä millaista työtä haluaisin tehdä, on opintopolun valinta hankalaa. En jaksaisi ”tuhlata” useampaa vuotta opiskelemaan jotain vain todetakseni, etten haluakaan sille alalle töihin. Kotiin en kuitenkaan halua jäädä lojumaan, joten tarpeen tullen voisin kyllä tehdä lähes mitä vaan töitä, mutta kun niitä ns. ”paskaduunejakaan” ei vissin ole kovin helppo saada. Työttömyys huolestuttaa ja pelottaa, siksi opiskelu antaisi muutaman vuoden verran pelivaraa urasuunnitelmien tekemiseen. Ehkä työtilannekin olisi Suomessa silloin jo paranemaan päin. 

Olen kohta 26-vuotias kolmen lapsen kotiäiti vailla minkäänlaista tulevaisuuden suunnitelmaa tai urakehitystä. Nuorin lapsistamme täyttä syksyllä kolme vuotta, silloin en saa enää edes kotihoidontukea, jolla yrittää vähän osallistua perheen elättämiseen. Toki teen tälläkin hetkellä kotiäitiyden ohella osa-aikaisesti töitä, mutta ainoastaan sen pienen palkan varaan en pysty jäämään. Työssäni ei myöskään ole oikein mahdollisuutta yhtäkkiä saada siitä itselleni kokopäivätyötä.

Olen luonteeltani tosi suunnitelmallinen ja minua helposti ahdistaa, jos en tiedä mitä tulevaisuus pitää sisällään. Kaikkiin asioihin ei tietenkään edes voisi vaikuttaa, ne jutut kyllä kestän. Mutta tällä hetkellä voisin sanoa, että syksyn ja ensi vuoden kuviot pyörivät mielessäni kauhunsekaisena ajatusmassana lähes päivittäin. Mietin pääni puhki mitä opiskella, millaisia työpaikkoja hakea, pitäisikö hakea lapsille päiväkotipaikkaa ja mitäs sitten, jos töitä ei olekaan? Vienkö sitten työttömyystuella kotona lusiessani lapset päiväkotiin joka aamu vaikka se riitelee kaikkia arvojani vastaan? En. Tämän takia en niitä päiväkotipaikkoja aiokaan hakea, ennen kuin niiden tarve on oikeasti olemassa. Vaikka ne paikat sitten saisikin jostain huitsin kuusesta ja pahimmillaan eri päiväkodeista. 

Ideaalitilanteessa haluaisin olla kotona, ainakin osittain, siihen asti että nuorin lapsistamme menee kouluun. Tehdä töitä niin, etteivät lasten tarvitsisi mennä päiväkotiin ollenkaan ennen esikoulua ja koulun aloitusta. Lasten kotihoito on minulle ja miehelleni ehkä tärkeimpiä perhearvoja. En sano, että muiden perheiden tavat ovat yhtään sen huonompia tai parempia, mutta tämä on meille tärkeä asia. Siksi pitääkin olla todella kiitollinen, että Suomessa on mahdollisuus olla kotona näin pitkään ja jopa saada valtiolta taloudellista tukea siihen. Kaikkialla ei todellakaan ole tällaista mahdollisuutta. Koska olen vielä nuori, tiedän, että ehdin tehdä töitä vielä monenmonta vuotta ja maksaa veroissa takaisin sitä, mitä minulle on tukia maksettu. Lapset ovat pieniä vain kerran ja niitä vuosia ei voi korvata myöhemmin elämässä samalla tavalla kuin työelämästä poissa olemista. 

Näihin mietteisiin jatkan pohtimista ja panikoimista, mitä hittoa mä teen mun tulevaisuudelle?