Aikuisiän stressaavat syntymäpäivät

Tänään vietän 26-vuotissyntymäpäivääni. Siinä missä lapset odottavat syntymäpäivään innoissaan, koska saavat lahjoja ja juhlia, ovat jokavuotiset synttärit aikuisille hieman eri asia. Joku ahdistuu vanhenemisesta, joku nauttii siitä. Minä taas kehitän itselleni stressin aiheita, sillä koen, että jotain pitäisi saavuttaa aina seuraavaan syntymäpäiväänsä mennessä. Ettei elämä seiso ihan paikoillaan. Lueskelin läpi vuosi sitten kirjoittamaani blogitekstiä (lue 25-vuotiaan Jennin ajatuksia täältä) ja voin edelleen allekirjoittaa jokaisen sanan. Vuosi elämässäni on kulunut, mutta elämäntilanteeni ei ole muuttunut mihinkään. Olen edelleen kotiäitinä ja todennäköisesti viimeistä kesää ikinä. Unelmana olisi voida olla edes osittain kotona siihen asti, että Hugo aloittaa koulun, mutta taloudellisesta näkökulmasta se on miltei mahdotonta. En edelleenkään tiedä, mitä ihmettä elämältäni haluan – ainakaan urankuvioiden osalta. Vuodet näyttävät, minne tie vie.

Vaikka tulevaisuuden ja uran epäselvyydet stressaavat nykyään lähes päivittäin tällaista normaalisti niin suunnitelmallista ja tavoitteellista ihmistä, olen silti luottavaisin mielin. Stressi kasvaa päivä päivältä suuremmaksi, mitä lähemmäksi Hugon 3-vuotissyntymäpäiviä lähemmäksi tullaan. Jostain syystä stressin keskellä odotan tulevaisuutta silti yllättävän rauhallisesti, vaikka se kuulostaakin ristiriitaiselta. En aikoinaan tiennyt yhtään, mitä lukion jälkeen tekisin, mutta elämä näytti minulle oikean polun tullessani raskaaksi. Jaksan uskoa, että jossain vaiheessa palaset kyllä loksahtavat paikoilleen ja oivallan sen, mitä minun on seuraavaksi tarkoitus elämässäni tehdä.

Mitä vanhemmaksi tulen, sen itsevarmempi olen elämäni sekä tekemieni valintojen suhteen. Tiedän, mikä on minulle ja mikä on perheelleni parhaimmaksi. Tiedän mihin asioihin haluan panostaa ja mitkä arvot ovat minulle ja meille tärkeitä. Uskon vankasti siihen, että elämä kantaa. Olen tähänkin asti selvinnyt pienistä ja isommistakin vastoinkäymisistä, joten miksi en selviäisi mahdollisista vastoinkäymisistä tulevaisuudessakin? Tietenkään sellaisia ei itselleen toivo eikä halua, mutta todellisuudessa kuitenkin jokaisen elämässä on niitä ylä- ja alamäkiä tasaisin väliajoin. Ratkaisevaa on se, millä asenteella niitä lähtee selvittämään.

Tämän kuluneen vuoden aikana en ole saavuttanut mitään uutta. Tähän asti saavuttamani eivät minnekään häviä, mutta tietenkin sitä haluaisi kokea tehneensä jotain merkityksellistä tai uutta elämänsä jokaisena vuonna. Saavutusten ei kuitenkaan aina tarvitse olla isoja. Olen onnistunut vuoden aikana kasvattamaan lapsistani taas hieman isompia ja auttanut heitä taas askeleen eteenpäin elämänsä polulla. Olen ottanut ensiaskeleet työelämään vanhempainvapaan jälkeen ja todennut, että raha ei ole epämieluisan työn arvoista. Kaksi osa-aikaista työtä samaan aikaan oli liian suuri askel ottaa heti. Enkä halunnut kuluttaa aikaani työpaikalla, jossa en viihtynyt, vain muutamien satasien lisätienestien takia. Jätin siis yhden työn ja jatkoin kotiäitiyden ohella toisessa. Juuri nyt näin on hyvä, mutta tavallaan odotan jo innolla uudenlaisen arjen aloittamista tulevaisuudessa.

Millaistakohan elämä on vuoden päästä, sen näkee sitten. Paljon onnea minä!