Syyskuun ensimmäisenä lauantaina kokoonnuttiin Kaksplus-blogiverkoston bloggaajaporukalla juhlimaan kesän päättäjäisiä tai syksyn alkajaisia. Nämä bileet olivat meille järjestäjille (menossa mukana Kädenjälkiä Sydämessä-blogin Nea sekä Sängyn alla-blogin Petra) hieman spontaanisti sovitut bileet jotka laitettiin kasaan alle kahdessa kuukaudessa. Iloksemme yli 20 bloggaajaa pääsi paikalle ja harmillisesti tuli muutama viimehetken peruminen, mutta sellaisia sattuu aina. Tänä vuonna olen ollut mukana järjestämässä kaksia blogibileitä: keväisiä lapsitreffejä sekä näitä syysjuhlia. Tällaisten tapaamisten järjestäminen on aikamoinen homma miljoonine sähköposteineen, puheluineen ja postilähetyksineen, joten siirrän kapulan vuorostani muille bloggaajille tulevia tapahtumia varten.

Screenshot_20170913-144639IMG_20170904_150611_181

Me saimme illaksi käyttöömme Helsingin hienostuneen Radisson Blu Royal -hotellin valoisan ja tunnelmallisen kokoustilan, johon mukava henkilökunta oli kattanut valmiiksi ison pöydän ja äänentoistolaitteet sekä tarjoiluna olleet yhteistyöjuomat. Heti bileiden alusta asti musiikki raikasi ja puheensorina lisääntyi yhä useamman bloggaajan saavuttua paikalle. Hauskaa, että vaikka olemme kaikki varsin erilaisissa elämäntilanteissa, meillä on eri-ikäisiä lapsia sekä asumme ripoteltuna pitkin suomea, meillä on kaikilla silti yhdistävänä tekijänä bloggaaminen. Tässä porukassa kukaan ei ihmettele, miksi kaikki pienetkin yksityiskohdat pitää kuvata tai miksi somea päivitetään kesken seurustelun.

21248397_1154387754693934_3284856423284577535_oIMG_20170902_190853_247

Juhlien pääohjelmaksi järjestimme yhdessä Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan kanssa olut-tastingin. Ensin kävimme läpi oluen valmistusprosessia sekä opiskelimme oluttermejä, sitten saimme maistella kolmea eri olutta. Tarjolla oli Helles, Pils sekä Schwartz -olutta, mitkä eivät sano minun kaltaiselleni olutkriittiselle ihmiselle mitään. Koulutuksen myötä kuitenkin opin ainakin jotain eroavaisuuksia näissäkin lajikkeissa. Petra hoiti koulutuksen upeasti ja minä autoin painamalla powerpointissa eteenpäin-nuolta aina käskyn käydessä. Porukassa taisi olla hyvinkin eriäviä mielipiteitä lempioluesta, mutta onneksi makuasiat ovat mielipidekysymyksiä.

21319112_1154393584693351_2569975632697406535_oIMG_20170902_175553_804_DSC0666

Olutmaistelun jälkeen oli aika järjestää muutamia arvontoja yhteistyökumppaneiden tuotteista, maistella uutuusviiniä, ottaa selfieitä, kaivella goodiebagien sisältöä sekä seurustella vapaasti ja nauttia illasta aikuisten kesken. Viini on muuten Most Wantedin Riesling ja se tulee myyntiin 21.9. ainakin Alkon verkkokauppaan. Osa juhli rintapumppujen kanssa, osa taas otti kaiken ilon irti baarin puolella olleista shottitarjouksista. Iloisista ilmeistä, naurun raikaamisesta sekä upeiden goodiebagien sisällöstä päätellen ilta oli muiden naisten mielestä vähintään yhtä onnistunut kuin omastakin mielestäni. Goodiebagista paljastui toinen toistaan kivempia tuotteita, joita ihanat yhteistyökumppanimme olivat lahjoittaneet. Siellä oli tuttuja suosikkeja sekä myös ihan uusia tuotteita kokeiltavaksi. Mä olen kaivellut kassia melkein koko tämän kahden viikon ajan ja löytänyt muutamia uusia suosikkituotteita joita varmasti aion käyttää jatkossakin.

_DSC0656_DSC0684_DSC0647

Goodiebagista paljastui paljon herkullisia testituotteita. Lumene lähetti uudesta Lähde-sarjastaan kolmea erilaista tuotetta, joista tuo 24h moisturizer on tähän mennessä suosikkini koko kassista. Söpöstä muumi-kestokassista löytyi myös korealainen kangasnaamio kasvoille, konjac-sieni, meikkisieni, hiusöljyä sekä mulle jo tututksi tullut Batisten kuivashampoo. Tää on jokaisen kiireisen äidin luottotuote ja aamujen pelastus! Saimme testiin myös mango-kahvikuorintaa, erilaisia pesuaineita MediSoftilta, luomu-vartalokuorintaa, söpöt pöllöhelistimet sekä Tangle Teezerit joko Frozen- tai Star Wars -teemalla ja invisibobblen ponnareita. Nämä nähdessään Alex hieman harmistui, miksi menikään kesällä leikkaaman hiuksensa luvatta. Kasvatellaan ahkerasti tukkaa takaisin jotta hän jonain päivänä pääsee kokeilemaan noita söpöjä sateenkaariponnareita. Kahvia saatin sekä Slurpilta että Caffilta ja vaikka mä en kovin usein juo kahvia niin oon maistanut näitä molempia ja hyvältä maistuu! Eläinaiheiset juomalasit meille lähetti Minime-verkkokauppa. Ihania kynsilakkoja ei voi ikinä olla liikaa. Käsikuorinta ja -voide menivät suoraan mieheni käyttöön, sillä karheat raksamiehen kädet ovat huutavassa tarpeessa hoitaville tuotteille.


SUURKIITOS YHTEISTYÖKUMPPANEILLE!
LOGOKUVA

BATISTE ¤ BLUE HOUSE OY ¤ BODYBOOM ¤ CAFFI ¤ FLOW KOSMETIIKKA
LAITILAN WIRVOITUSJUOMATEHDAS ¤ LEMON JUICE & GLYCERINE
LUMENE ¤ MEDISOFT ¤ MINIME.FI ¤ MOST WANTED WINES ¤ NATURAL WORLD
NORDIC BEAUTY IMPORT ¤ RADISSON BLU ROYAL HELSINKI
REAL TECHNIQUES ¤ SINFUL COLORS ¤ SLURP

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

X