Yhteistyössä Coolstuff.fi-verkkokauppa.

Elämme jännittäviä aikoja. Ollaan haettu isompaa asuntoa ja lähiaikoina selviää, pääsemmekö muuttamaan. Ollaan jo useamman vuoden tietoisesti ahtauduttu kolmioon viisihenkisenä perheenä, sillä sijainti, hinta ja naapurusto ovat olleet meille tärkeämpiä kriteerejä kodille kuin tila. Totuus kuitenkin on, että nyt ollaan ehdottomasti lisätilan tarpeessa! Parin vuoden päästä meillä on jo kaksi koululaista jotka tarvitsevat enemmän omaa tilaa eivätkä lapset siis enää kovin pitkään pysty jakamaan yhtä makuuhuonetta kolmistaan. Ikävä tilanne on kuitenkin se, että omaan ei ole vielä varaa ja kohtuuhintaiset vuokra-asunnot koulun ja hoitopaikkojen lähistöllä ovat vähissä. Nyt olisi tiedossa isompi asunto loistavalla sijainnilla, eli pidetään peukkuja ja toivotaan ilouutisia!

Tämänhetkiseen kotiimme ollaan jo aika kyllästyneitä. Ei viitsisi sisustaa eikä tehdä uusia kalustehankintoja, jos käykin niin hyvä tuuri että päästään pian muuttamaan. Kaikki sisustusideat ja ostoslistat on mitoitettu uuteen kotiin, jonka kohtaloa emme vielä tiedä. Siinä missä yritän miettiä mitä kaikkea uutta pitäisi ostaa olen myös alkanut valmistautumaan käymällä läpi vanhoja tavaroitamme kirpparille, roskiin ja varastoon. Jos sitten käykin niin, ettemme saa toivomaamme asuntoa, niin täytyy miettiä uusiksi kaikki muuttoaikeet ja kodin ratkaisut.

work

Jotain pientä kodin piristystä on kuitenkin kivaa saada välillä ja siksi olinkin iloinen kun coolstuff.fi -verkkokauppa lähetti meille retrohenkisen kirjaintaulun. Oon pitkään ihaillut tätä instagramissa monilla eri tileillä ja taulu taitaakin olla yksi sellaisia koristeita, joka löytyy tosi monista kodeista nykyään. Tämän taulun käyttö sisustuksessa on vain mielikuvituksen määrästä kiinni. Peruspaketin mukana tulee melkein 300 eri merkkiä mukana ja tietääkseni näihin saa tilata myös lisäosina eri värisiä kirjainsettejä. Meillä taulu on etsinyt paikkaansa kiertämällä kaikki huoneet läpi, mutta istuu toistaiseksi loistavasti Samin työpöydän äärelle ostamani pienen kaktuksen kaveriksi. Pitäähän sitä vähän somistaa kodin miesnurkkaa söpömmäksi.

Instagramiin on muuten tulossa samanlainen kirjaintaulu arvottavaksi, eli kannattaa seurailla @jenskujne!

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

X