Vuosi 2017 loppuu ja seuraava vuosi alkaa. Taas on yksi vuosi mennyt aivan hurjaa vauhtia ja seuraavaa vuotta odotellaankin jo innolla. 
Ensivuodelle on muutamia haaveita, jotka olisi ihana toteuttaa. Jääköön ne kuitenkin toistaiseksi salaisuudeksi, ehkä paljastan niitä myöhemmin.
Nyt on kuitenkin aika kelata mennyttä vuotta hieman taaksepäin ja pohtia. Mitkä asiat on ollut itselleni kohokohtia. Kasata oma top10-lista tämän vuoden parhaista hetkistä!
1. Alkuvuodesta tapahtui aivan paras juttu. Ystäväni pyysi minua pienen poikansa kummiksi ja sain ensimmäisen kummilapsen!
2. Aivan mahtavaa oli, kun pääsimme viettämään koko perhe aikaa risteilylle. Syyskuussa kävimme Tukholmassa lasten kanssa ja koko reissu oli täynnä iloista energiaa. Reissu olikin minun synttärilahjaksi saatu matka.
3. Lapsimessut. Yks vuoden kohokohdista on aina tietenkin keväällä messukeskuksessa. Paljon lapsille aktiviteetteja, sekä äidille shoppailtavaa. Onneksi kohta on taas jo kevät ja uudet messut.
4. Ekaa kertaa päästiin T:n kanssa kaksistaan viihteelle! Lapset oli yökylässä ja ai että, kyllä sitä omaa aikaa olikin vaan kaivannut. Pientä luxustakin pitää normaalin arjen lisänä välillä olla.
5. Erään tv-ohjelman kuvaukset. Aivan mahtavaa! Uusia kokemuksia, ihania elämyksiä ja mikä parhainta, pääsi näkemään pintaa syvemmälle. Jos joku arvaa mistä ohjelmasta on kyse, niin heitä kommenttiboksiin. Itse kerron tästä lisää vasta, kun on ajankohtaista.
6. Oman äidin 40v juhlat! Mitäpä vuosi olisikaan ilman isoja juhlia? Meillä kaikilla oli niin mukavaa.
7. Sain muutaman uuden kaverin. Yksi asuu samassa rapussa, toinen about 5min päässä ja mitä näitä nyt muitakin on. Ihmiset tarvitsee toisia ihmisiä lähelleen, elämä olisi muuten hyvinkin tylsää.

8. Lasten puheenkehitys on ollut tänä vuonna yksi hyvinkin selkeä asia. Paljon uusia sanoja. Tällä hetkellä tytöt ovat ymmärryksen ja puheen suhteen hyvinkin samalla tasolla. Esimerkiksi ”Mennään”, ”tule”, ”enhaluu”, ”pois” ja ”joo” on jokapäiväisiä sanoja.

9. Suomi 100v – itsenäisyyspäivä. Hieno ja merkittävä päivä! Läheisiä ihmisiä, hyvää ruokaa ja rentoa yhdessäoloa. Linnanjuhlat ja kaikki se suomi100-juhlinta mitä näki somessa ja muualla.
10. JOULU! Läheisten kanssa joulun viettäminen, lasten onnellisuus ja kaikki se ihana tunnelma. Niin parasta! 
Oikeasti tähän top 10 – listaan olisin voinut kirjoittaa monenmonia juttuja, mutta oli pakko valita joitakin tiettyjä. Haluan toivottaa kaikille lukijoille oikein ihanaa uutta vuotta 2018!

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

X