Kotiäitiydestä työelämään

Kun jäin työttömäksi syksyllä kotihoidontuen päätyttyä olin hieman hukassa. Suunnitelmani hakea korkeakouluun vesittyi selvittyä, ettei IB-lukion päättötodistus antanut hakukelpoisuutta kansallisen lukion päättötodistuksen tavoin. Tarkoitus oli lähteä opiskelemaan alkuvuodesta 2018, mutta se suunnitelma sai jäädä unholaan. Kaiken lisäksi ollessani vailla ammattitutkintoa, sain Kelasta viiden kuukauden karenssin ja jouduin siis työttömänä täysin rahattomaksi puolisoni tulojen varaan.

Aloin etsimään työtä ja työkkäristä painostettiin laittamaan lapset päiväkotiin. Tämä oli minulle ehdoton ei, sillä lapset kävivät kerhossa kolmesti viikossa ja on täysin arvojeni vastaista laittaa lapset ilman syytä päiväkotiin ollessani itse vain kotona. Hain päiväkotipaikkaa tammikuulle ajatuksella että siihen mennessä olisin keksinyt jotain tekemistä itselleni. Hain useita mielenkiintoisia työpaikkoja ja kävin työhaastatteluissa, kuitenkin tuloksetta. Mitä lähemmäs vuodenvaihdetta tulimme, sen enemmän mua ahdisti lasten lähestyvä päiväkotiura. 

Ensimmäinen askel urakehityksessäni oli päätös kirjoittaa ylioppilaaksi. Koska olen käynyt lukion mulla ei ollut yhtään pakollista kurssia käytävänä, mutta ilmoittauduin silti muutamalle verkkokurssille jotta saisin hieman muistutusta koulumaailmaan. Keväällä olen siis toivottavasti vihdoinkin virallinen ylioppilas! Ennen joulua kävin eräässä työhaastattelussa joka meni niin huonosti, että oikein hävetti. Höpisin hermostuksissani kaikkea turhaa ja haastattelusta ulos kävellessäni en edes enää miettinyt saavani sitä paikkaa. Läheiset lohduttivat omilla kokemuksillaan, kuinka huonosti mennyt haastattelu poiki työpaikan. Muutaman viikon päästä tuli yllättävä puhelinsoitto – paikka oli minun!

Koska uusi työ alkaisi vasta helmikuussa, oli tammikuinen päiväkodin aloitus oikeastaan mitä mainioin. Lapset saisivat kolme viikkoa aikaa pehmeään aloitukseen, jonka aikana hoitopäivät olisivat lyhyemmät ja he saisivat rauhassa totutella päiväkotirytmiin. Päivisin lasten ollessa hoidossa ja eskarissa olen opiskellut lukiokursseja ja lukenut yo-kokeisiin. Vaikka onkin tuntunut hassulta viedä lapset muualle päiväksi ja viettää aikaa tyhjässä kodissa, en todellakaan olisi saanut opiskeltua jos lapset olisivat olleet kotona. Mutta olen mä ihan itsekkäästi ottanut aikaa itsellenikin shoppaillen, joogaillen ja löhöillen hyvällä omatunnolla.

Nyt on työsopimus allekirjoitettu, työmatkat suunniteltu ja hoitopaikka tullut tutuksi. Seuraava askel on totutella uuteen päivärytmiin ja työssäkäyntiin. Olen innoissani uudesta elämänvaiheestamme, mutta samalla tietenkin jännittää. Koska perheessämme on vain yksi auto ja työaikamme menevät ristiin hoitopaikkojen aukioloaikojen kanssa, lasten vieminen ja hakeminen tuottaa hankaluuksia. Sami lähtee töihin niin aikaisin ja minä pääsen töistä niin myöhään, että mulle jää lasten vieminen aamulla ja Samille puolestaan lasten hakeminen iltapäivällä. Koska päiväkoti ja eskari ovat hieman eri suunnissa toisistaan lasten viemiset ja tuomiset on pakko hoitaa autolla. Meidän on siis pakko vaihtaa auton käyttäjää keskellä päivää ja se menee kieltämättä mielenkiintoiseksi. Saa nähdä alkaako systeemi rullaamaan, vai tuleeko tarve lähteä autokaupoille.

Olen aivan älyttömän onnellinen siitä, että me ollaan Samin kanssa pystytty pitämään lapset kotihoidossa näin pitkään. Kaikki kolme poikaamme saivat olla kotona vähintään kolmevuotiaaksi saakka. Nämä seitsemän vuotta kotiäitinä ovat olleet elämäni ihanimpia, mutta tavallaan aloin jo olemaan valmis jollekin omalle. Nyt on mun aika luoda uraa ja tutustua työelämään. Olen tosi innoissani että voin vihdoin osallistua kunnolla perheen elättämiseen omalla palkallani sosiaalietuuksien ja osa-aikaisten töiden sijaan. En kuitenkaan voi kieltää, ettenkö olisi viihtynyt pidempäänkin kotiäitinä. Unelmien elämässä olisin mennyt töihin vasta nuorimman mennessä kouluun ja silloinkin tehnyt ensimmäiset vuodet lyhennettyä työviikkoa.