Meillä juhlittiin lauantaina ja sunnuntai 2-vuotissynttäreitä, vieraat oli jaettu kahdelle päivälle joka osoittautui erittäin hyväksi ratkaisuksi. Noan isän puolen suku kävi lauantaina, ja toinen puoli sunnuntaina. Vieraita oli kahdelle päivälle yhteensä 40, joka oli kyllä aivan liikaa, ja siitäkin oli jo karsittu sukulaisia pois. Välillä tuntui että meidän asunto oli ihan täynnä, vaikka kaikki kävivät vähän eriaikaan. 

Tarjottavana oli voileipäkakkua, kakkua, coktailpiirakoita, munavoita, keksiä, karkkia, taapero herkkuja ja sunnuntaina limppua lohiherkulla ja näkkileipää tonnikala täytteellä. 
Tarjottavat riitti muuten todella hyvin, mutta lauantaina coktailpiirakat loppui iltapäivästä kesken. Onneksi kaikkea muuta oli jäljellä. 
Lauantailta jäi 1/3 osa voileipäkakkua, jonka söin yksin illan aikana ja sain aivan jäätävän vatsakivun. Kukaan muu ei sitä saanut, joten se johtui siitä että söin sitä niin paljon kerralla. 



Lauantai


Noalle mahtui vielä paita, joka ostettiin 1-vuotissynttäreitä varten.



Taaperoille oli tarjolla maissinaksuja, muumi hedelmäpatukoita ja lasten sipsejä. 







Sunnuntai

Sunnuntaina kaikki oli samallalailla laitettu, mutta tarjoilut oli keittiönpöydällä. 



 Cecilia

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

X