2-vuotias!

Tasasn kaksi vuotta sitten maailmaan tuli ihana pieni mytty. Ja tänään se mytty on ihana 2-vuotias taapero! Tuntuu kuin tää toinen vuosi olis mennyt vielä nopeammin kuin ensimmäinen ja epäilen, että tästä se vauhti vaan kiihtyy ja kohta vuodet alkavat vieriä ihan hullua vauhtia… 
Tänään me herättiin Rion kanssa ennen Pikku Myytä ja laitettiin sille aamupala valmiiksi. Olin illalla (=yöllä) paketonut meidän lahjat, kirjoittanut kortin ja puhaltanut nro 2 -ilmapallon valmiiksi. Sitten hiippailtiin niiden ja aamupalan kanssa herättämään Myy. Se oli aluksi aivan unenpöpperössä (koska oli mennyt aivan liian myöhään illalla nukkumaan…), mutta innoistui nopeasti, kun sai alkaa syömään aamupalaa sängyssä ja ihmettelemään paketteja. Aamuhetki oli jotenkin tosi ihana ja samalla mietittiin, että kohtahan Myy alkaa olla sen ikäinen, että saattaa jopa jonkin pienen hetken tästä ajasta jo muistaa myöhemmin. Syötiin aamupalaa yhdessä sängyllä, soitettiin sukulaisille Balille ja Myy avasi paketit, joista löytyi puiset sirkusfiguurit, pieni yksisarvis-pehmo sekä Dubloja, joihin Myy on nyt aivan hullaantunut. 

2-vuotias!
2-vuotias!
Päivä meni vain rennosti kotosalla, sillä vasta lauantaina Myylle pidetään oikeat juhlat. Me leivottiin semi-terveellisiä laskiaspullia, jotka maistui vähän sämpylöiltä ja mun äiti kävi kylässä. Yritin myös ottaa synttärikuvia, joka on aina aika tuhoontuomittu ajatus tuon ikiliikkujan kanssa… Tänään homma ei sentään päättynyt kummankaan osapuolen itkuun, vaan malli ihan mieluusti oli kameran edessä. Mitä nyt hiuksiin ei saanut koskea, saatikka laittaa asuun suunniteltua pantaa päähän eikä innokas poseeraaja malttanut olla kovin pitkää hetkeä yhdessä asennossa. Ja sen hetken kun Myy pysyi paikallaan, se ei tietenkään hymyillyt… Mutta tällaista tämän yksilön kanssa on aina. Ongelma voi tosin olla myös kuvaajan taidoissa tai ei-niin-huippu kamerassa… Mutta pitää kokeilla lauantaina vielä uudestaan!
2-vuotias!
2-vuotias!
2-vuotias!
Meillä on neuvola-aika vasta ensi viikolla, niin kirjoittelen sitten vielä mitä meidän 2-vuotiaalle noin niin kun muuten kuuluu. Juttua on tulossa erikseen myös Myyn puheenkehityksestä. Ja lauantaina vietetään tosiaan sirkus-teemaisia synttäreitä, joten niistäkin tulee vielä varmasti kirjoitettua! 
P.S. Ota seurantaan myös Eat Hoop Loven Facebook sekä Instagram (@eathooplove)!

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

X