Roihuvuoren kirsikkapuistossa

Me käytiin tänään Roihuvuoren Kirsikkapuistossa ja vietettiin siellä mun äidin synttäripiknikiä. Kirsikkapuut olivat lähes täydessä kukassa ja päivä oli täydellisen aurinkoinen niiden kauneudesta nauttimiseen. Puut kukkivat vain hetken aikaa ja Helsingissä tämä hetki on juuri nyt. Joten jos näitä vaaleanpunaisia ihanuuksia mielii nähdä, kannattaa puistossa käydä pian! Ensi lauantaina 19.5. Roihuvuoressa vietetään myös Hanami-juhlaa, jolloin puisto täyttyy erilaisesta japanilaisesta ohjelmasta, musiikista ja herkuista. 

Roihuvuoren kirsikkapuistossa
Roihuvuoren kirsikkapuistossa
Roihuvuoren kirsikkapuistossa
Roihuvuoren kirsikkapuistossa
Puistossa oli tietysti muitakin kuvailemassa ja nauttimassa päivästä, mutta tungosta ei ollut kuitenkaan liikaa. En ole koskaan käynyt itse Hanami-juhlassa, mutta veikkaan, että puisto on silloin niin täynnä, ettei silloin saa rauhassa otettua kuvia. Mä kävin ekaa kertaa Kirsikkapuistossa kaksi vuotta sitten, jolloin Pikku Myy oli kolmen kuukauden ikäinen. Saatiin siitä ihania kuvia, joista osa on ihan mun lemppareita sen vauva-ajasta. Tänäänkin saatiin aika kivoja kuvia, joka ei ole todellakaan mikään itsestäänselvyys tuon ikiliikkujan kanssa… Ja viime vuonna kukinta jäikin meiltä välistä, kun oltiin silloin jo Balilla.
Roihuvuoren kirsikkapuistossa
Roihuvuoren kirsikkapuistossa
Roihuvuoren kirsikkapuistossa
Onko muut käyneet jo ihastelemassa kirsikankukkia? 

Aurinkoista viikon alkua!


P.S. Ota seurantaan myös mun Instagram (@eathooplove) ja  Facebook

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

X