Kun sain ensimmäisen kerran kuulla olevani läski...

Eilen sain elämäni ensimmäistä kertaa kuulla haukkumista läskiksi ja se aiheutti sen verran paljon ajatuksia, että pakko kirjoittaa niitä vähän tännekin!
Oltiin lähdössä kauppaan, kun mä menin viemään roskia sillä aikaa kun Rio ja Pikku Myy tuli rattailla toista kautta. Roskakatoksesta tullessani kuulin pienen pojan huutavan: ”läski mursu, läski mursu, haista *ittu läski mursu!”. En aluksi kiinnittänyt asiaan kovinkaan paljoa huomiota, sillä ajattelin kahden pojan vain pelleilevän keskenään. Kuullessani saman huudon uudestaan huomasin kuitenkin huutajan katsovan suoraan muhun päin ja tajusin solvauksen olevan osoitettu minulle! Olin niin hämmentynyt asiasta, että oli ihan pakko kysyä, että anteeksi mitä, puhutko mulle… Poika alkoi heti selittelemään, että se oli toi toinen, joka huusi, jonka toinen tietysti kielsi. Olin koko tilanteesta niin typertynyt, etten osannut sanoa pojille mitään järkevää, vaan huusin vain, että menkääpäs kotiin opettelemaan käytöstapoja tai jotain muuta vastaavaa, jolloin pojat lähtivätkin jo juoksemaan karkuun. Olen aika huono arvioimaan ikiä, mutta pojat olivat varmaan jotain 7-10-vuoden väliltä eikä tuollaisten keskenkasvuisten käytöksestä pitäisi tietenkään ottaa itseensä, mutta kyllä mulle raskasuhormoneissani tuli siitä vähän paha mieli. Poika oli sen verran pieni, että voi olla, ettei edes tajunnut mun olevan raskaana, vaikkei siitä näillä viikoilla ole kyllä epäilystäkään. Mutta niin tai näin, eihän kenellekään saa noin sanoa! Pahan mielen lisäksi aiheutti tapahtuma päässäni aika paljon muitakin ajatuksia…

Ensinnäkin olin aika järkyttynyt siitä, että mua sanottiin läskiksi, sillä enhän mä koko elämäni suhteellisen hoikkana eläneenä ole koskaan joutunut kuulemaan sellaista. Ja vaikka tämänhetkinen suurempi ulkomuotoni johtuukin raskaudesta, aloin heti ajattelemaan, että näytänkö tosiaan ulospäin lihavalta, kun onhan mulla mahan lisäksi kasvaneet myös reidet ja pylly… Ah näitä naiseuden epävarmuustiloja, joita ei pääse karkuun edes raskaana!
Toiseksi, aloin ajattelemaan sitä kuinka monet ihmiset joutuvat kuuntelemaan vastaavaa haukkumista jatkuvasti. Mä olen siitä onnellisessa asemassa, ettei mua ole koskaan varsinaisesti kiusattu mistään syystä, eli en voi edes kuvitellakaan millaista piinaa se voi pahimmillaan olla. Jatkuvaa solvausta kuulemaan joutuvat voivat varmasi jopa vähän turtua asiaan, eikä voimia ehkä riitä aina sanoa vastaan tai alkaa puolustamaan itseään. Nämäkin pojat selkeästi vähän säikähtivät sitä, että avasin heti suuni ja sanoin heille jotakin vastaan, enkä vaan kävellyt hiljaa ohi. 
Ja kolmanneksi mietin sitä kuinka kamalaa olisi, jos oma lapseni joku päivä huutelisi vastaavaa jollekulle! Onko tuollainen käytös yleensäkään kiinni kasvatuksesta ja kotioloista vai voiko lapsesta kasvaa huonokäytöksinen ja ilkeä, vaikka kaikki olisi kotona kunnossa…? 
rv 26
rv 26
Kuvat otettu tänään rv 26+2.
Muistuttaisinkin nyt taas päiväkotien ja koulujen pian alkaessa vanhempia puhumaan lastensa kanssa kiusaamisesta ja toisten kunnioittamisesta sekä vähän seuraamaan mitä lasten välillä tapahtuu ja jääkö joku syrjityksi!
Mukavaa alkanutta viikkoa!


P.S. Ota seurantaan myös mun Instagram (@eathooplove) ja  Facebook!

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

X