Sokerinatsimutsin lapsen ensimmäinen jäätelö

Mä olen äiti, jota jotkut voisivat kutsua ”sokerinatsiksi”. Tai olin. Nyt oon nimittäin alkanut vähän jo hölläämään asian suhteen… Mutta aloitetaanpa alusta.

Kukaan ei tarvitse sokeria, mutta kyllähän pieni herkuttelu silloin tällöin piristää elämää. Suurimmalle osalle ihmisistä sokeri ei tuota mitään ongelmaa ja herkuttelu voi helposti olla osa muuten terveellistä ruokavaliota. Mutta kaikille asia ei ole niin. Sokeri voi myös aiheuttaa riippuvuutta ja liiallista herkkujen himoa. Mulla on ollut itselläni sokerin kanssa vähän ongelmia, mutta nykyään suhteemme on melko tasapainoinen. Siksipä olenkin kovasti miettinyt minkälaisessa roolissa sokeri tulee olemaan Pikku Myyn elämässä. Alusta asti oli selvää, että ainakin pari ensimmäistä vuotta hänen ruokavalionsa tulee olemaan niin sokeriton kuin mahdollista. Ja niin se olikin. En voi sanoa täysin sokeriton, sillä jo ennen kahta vuotta hän maisteli muutaman kerran kookossokerilla makeutettua raakakakkua ja raakasuklaata, ketsuppia jne.

Nyt olen kuitenkin päättänyt, ettei sokeria tarvitse täysin kieltää, sillä sellainenkin voi aiheuttaa myöhemmin ongelmia, jos on koko lapsuutensa joutunut syömään porkkanatikkuja, kun muut herkuttelevat… Niinpä haluan yrittää opettaa Myylle ”normaalia” suhtautumista sokeriin ja sen, että herkut kuuluvat joihinkin juhliin ja spesiaalitilanteisiin. Sokerilla ei kuitenkaan korvata kunnon ruokaa eikä se ole mikään lohdutus tai palkinto. Tähän mennessä Myy on syönyt jo kerran pannukakkua ja vappumunkkeja (joissa molemmissa tosin olin normaalia vähemmän sokeria, mutta ihan aitoa tavaraa kuitenkin), mutta ei muita herkkuja. Mehuja, limsoja ja karkkeja en aio  Myylle antaa ennen kuin on ”pakko”.

Joten, niinpä meidän minimaalisesti herkkuja saanut lapsemme sai pari viikkoa sitten 2v3kk iässä ensimmäisen jäätelönsä! Oli ensimmäinen kunnon hellepäivä Helsingissä, oltiin grillattu ja ajateltiin vielä käydä ulkona. Tie vei kauppaan ja päätettiin ostaa kaikille jäätelöt. Mietittiin ensin Apetit Vegepops -mehujäätätä Myylle, mutta koska mua ärsyttää tuollaiset tuotteet, joissa isolla mainostetaan, että ei lisättyä sokeria, vaikka aineksissa on kuitenkin hedelmämehutiivistettä, joka on aivan sama asia, jätettiin se ostamatta ja valittiinkin Myylle ihan rehti Eskimo-puikko. Eskimo oli vielä mehujäätä vähän pienempikin ja sisälsi vähemmän sokeria/puikko. 

Etsittiin hetki hyvää penkkiä, jolla ulkona istua ja avattiin jätskit. Annettiin Myylle puikko ja oltiin kamerat ojossa ikuistamassa tätä ensimmäistä jätskinautintoa. Myy lipaisi muutaman kerran, haukkasi ja… sitten melkein koko jätski putosi maahan! Hämillään hän katseli, kun herkkua ei jäänyt puikkoon enää nimeksikään. Onneksi isi kävi kuitenkin hakemassa nopeasti uuden puikon, jotta herkkuhetki ei jäänyt ihan liian lyhyeksi. Uusi jätski pysyi tikussa ja katosi suuhun melko vikkelään, eli taisi kyllä maistua. Myyllä on muutenkin tapana syödä kaikki vähänkin herkummat jutut nopesti kuin peläten, ettei vaan joku ota niitä häneltä pois, heh.

Niin siis pääsi meidänkin taaperon jäätelön makuun! Ja luulenpa, että kesän mittaan tulee jätskillä herkuteltua vielä uudestaankin. Nyt vaan toivon, ettei Rio ota tavaksi vielä Myytä jätskille turhan usein ja yritin vannottaa sille, että nämä ovat vain satunnaisia herkutteluhetkiä eikä pävittäinen tai viikottainenkaan välipala. Pelko on ihan aiheellinen, sillä kun Myy oli ensimmäisen kerran syönyt Hesellä, alkoi Rio viedä sitä sinne vähän turhankin usein mun tietämättä…