taaperon vk-varusteet

Pakko se on myöntää, että syksy on saapumassa ja lapsellekin pitää pian alkaa pukemaan päälle vähän enemmän kuin vain shortsit ja hellehattu… Taapero tarvitsee välikauteen yllättävän paljon erilaista ulkovaatetta, jonka olen oppinut tässä pikku hiljaa lapsen kasvaessa. Nyt meillä alkaa olemaan kaikki tarvittava jo kasassa ja ajattelin esitellä mitä kaikkea Pikku Myyltä löytyy täksi syksyksi!
Ulkoiluvaatteet
Ensimmäiseksi ne eniten käytössä olevat puisto- ja ulkoiluvaatteet. Nämä on niitä, joihin kannattaa panostaa, että lapsella olisi lämmin ja kiva liikkua ulkona. Useimmiten ihmiset valitsevat välikausivaatteiksi joko kuoriasun tai softshelliä. Softshellhän ei ole mikään ekologisin vaihtoehto, sillä niistä irtoaa pestessä mikromuoveja… Tykkään kuitenkin softshellin pehmeästä ja lämpimästä materiaalista ja lohduttaudun sillä, että meille on valikoitunut värit, joissa ei kaikki pikku liat pistä silmään ja koitan välttää niiden turhaa pesua. Olemassa on kuulemma myös jotain mikromuoveja kerääviä pesupusseja, joihin voisi tutustua. Ulkovaatteissa me ollaan usein luotettu Racooniin, sillä heillä on mielestäni laadukkaita ja kivoja vaatteita. Tämä Myyn haalari oli keväälläkin käytössä ja sen ainut huono puoli on puuttuvat jalkalenksut (jotka mummi saakin siihen lisätä). Mä oon tykännyt, että käytöstä löytyy myös vk-takki, sillä se on tosi kätevä siinä vaiheessa, kun on sen verran lämmintä ja kuivaa, että alaosaksi voi laittaa vain collegehousut tms. tai kun lähtee vaikka vain nopeasti kauppaan. Tämän takin ostin juuri H&M:ltä ja mielenkiinnolla odotan millainen se on käytössä, kun meillä ei ole aiemmin ollut sieltä ulkovaatteita. Ja on meillä takin kaveriksi myös ihan vk-housutkin, jotka on Kappahlilta. Ja sitten kylmemmille päiville löytyy vielä alle merinovillahaalari ja -kypärämyssy. Yhdelläkin ulkoilusetillä varmasti pärjäisi, mutta mun mielestä on ihan hyvä olla kaksi, jos toinen kastuu tai joutuu pesuun. 

Välikauteen meillä on käyttökengiksi Crocsin saappaat, jotka meillä on ollut jo pienemmässäkin koossa. Kengät ovat olleet ihan huiput, sillä ne pitävät hyvin vettä, ovat kevyet ja menevät villasukkien kanssa hyvin alkutalvestakin. Ja ovathan ne kaikenlisäksi söpötkin. Harmi vain, ettei tuota samaa mallia enää tehdä… Lisäksi meillä on kuiville keleille Niken mustat lenkkarit, jotka olivat Myyllä ulkona jalassa kuvanottohetkellä. 
 taaperon vk-varusteet
Hienostelutakit

Olen sen verran ulkonäkökeskeinen, että lapsella pitää tietysti olla myös vähintään yksi ”kauppatakki” tai ”hienostelutakki”, joka laitetaan päälle, kun mennään kaupungille, ostoskeskukseen, kylään tms. Myyn ollessa ihan pieni mä vähän hullaannuin näistä kauppatakeista, sillä ne niin suloisia, mutta nyt olen myöntänyt, että yhdellä/kausi pärjää kyllä ihan hyvin. Tällä hetkellä meillä on kuitenkin kaksi, sillä Gugguun ihanista ihanin Flash jacket ei mene enää kuin ehkä hetken ennen kuin jää pieneksi. Nämä on muuten todella reiluja, sillä takki on kokoa 80cm ja Myy nyt noin 90cm pitkä! Mutta onneksi tein kirppikseltä juuri mahtavan löydön ja ostin Mini Rodinin Pico-takin 18 eurolla (takki on syynätty läpi ja aidoksi todettu)! Näissähän on molemmissa ihan hyvät ominaisuudet, että menisi muussakin menossa kun vaan kaupassa, mutta Gugguu on niin aran värinen, etten halua sitä mihinkään kuraremuamiseen laittaa. 
Hienostelukenkinä Myyllä on Dinskon nilkkurit sekä Minna Parikan puputennarit.
 taaperon vk-varusteet
Violetit Ponon asusteet saatu.
Sadevaatteet

Sadevaateasiaan mä heräsin oikeastaan sen myötä, kun Myy on pian aloittamassa kerhoa ja tajusin, että siellä pitää olla kyllä sadekamatkin kunnossa. Kurahousut meiltä löytyi, mutta sadetakki oli jäänyt jo pineksi. Päädyin hankkimaan fleecevuorillisen kurahaalarin, sillä olin kuullut niistä paljon hyvää ja kuinka niillä pärjää pitkälle loskakeleille saakka. Tämä haalari on Nordbjorn Jollyroomilta. Toivottavasti on toimiva ja pitää kuivana! Lisäksi tajusin kuivan kesän jälkeisen muutaman sadepäivän aikana, että kyllä perus sadetakkikin on hyvä olla, jonka voi heittää päälle taas vaikka sinne kauppareissulle. Niinpä kirpparilta lähti juuri mukaan Hatleyn froteevuorillinen sadetakki, kun oli aika pikainen tarve saada jotakin. Ei ehkä ihan mun lempikuosi, mutta ihan ihan hauska kuitenkin. Söpöt pandakumpparit on kesällä Tokmannilta ostettu.
 taaperon vk-varusteet
Asusteet

Asusteina syksyyn meillä on pari trikoopipoa Pono Designilta, pari rusettiturbaania kirppiksiltä, erilaisia huiveja, yksi Gugguun itse tuunattu puuvillapipo sekä heräteostoksena Zarasta lähtenyt keltainen sekoitepipo. Huomaa varmaan, että tykkään tekoturkistupsuista, heh. Mun mielestä paksummat puuvilla-asusteet eivät ole kyllä välikauteen edes mikään välttämättömyys, sillä trikoolla pärjää pitkälle ja sitten voikin melkein jo siirtyä merinovillaan, joka on materiaalina sellainen, jota voisi pitää lähes ympäri vuoden, kun kylmällä se lämmittää ja kuumalla viilentää. Lisäksi meillä on tietysti erilaisia villasukkia ja -lapasia sekä muita hanskoja, joita en nyt jaksanut kuvata. 
 taaperon vk-varusteet
Tällaiset setit siis meillä! Vähemmälläkin varmasti pärjäisi ja esim. austeita ei tarvitsisi olla noin montaa, mutta onhan se kiva välillä vähän vaihdella väriä. Vaatemäärä on kuitenkin mielestäni ihan kohtuullinen eikä olla hamstrattu sen seitsemää takkia ja kymmentä erilaista asustesettiä… Ulkovaatteet on mun mielestä niitä, joihin Suomessa asuessa kannattaa panostaa ja joutuuhan niitä katselemaan pitkän ajan päivittäin, niin voihan ne olla silmääkin miellyttäviä. Mutta sen olen sentään tämän lyhyen äitielämäni aikana oppinut, että liikkuvalle lapselle ei ehkä kannata ulkoilukäyttöön hankkia niitä kaikkein vaaleimpia haalareita, vaikka niin ihania ne kaikki vaaleanpunaiset jne. olisivatkin… 
Mites muilla? Onko syksyn ulkovaatteet jo hommattu ja millaisia määriä teillä on? 
P.S. Ota seurantaan myös Eat Hoop Loven Facebook sekä Instagram (@eathooplove)!

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

X