Hankinnat vauvalle

Vauvaa varten tarvitsee kaikenlaista tavaraa, mutta mä olin laittanut kiertoon aika paljon Pikku Myyn vauva-ajan tarvikkeita ja vaatteita, sillä ajattelin, ettei meille tule enempää lapsia. Joten nyt niitä on saanut haalia sitten uudestaan, mutta ei se ole kauheasti haitannut, sillä onhan söpöjen vauvajuttujen ostaminen aika kivaa… Nyt kaikki on aikalailla kasassa ja ajattelinkin esitellä mitä kaikkea meillä on vauvaa varten. Varsinkin esikoista odottaessa musta oli kiinnostavaa lukea muiden listauksia tarpeellisista hankinnoista sekä turhakkeista, joten ehkä tästäkin saattaa olla jollekin apua! Nyt kun itselläkin on jo jotain kokemusta, tietää ettei sitä ihan kaikkea tarvitse mitä kaupoissa hormoonihuuruisille mammoille markkinoidaan… Mutta toisaalta löytyy meiltäkin asioita, joita ilmankin varmasti pärjättäisiin, mutta vähän ajatuksella, että kun nyt meille on suurella todennäköisyydellä tulossa viimeistä kertaa vauva, saakin vähän hurahtaa!

Osa tarvikkeista on siis Myyn vanhoja ja jotain pientä on ostettu nyt ihan uutenakin, mutta suurin osa on hankittu käytettynä. Vauvan tavarat ja -vaatteet on niin lyhyen ajan käytössä, että niitä löytyy tosi helposti siistinä kirppiksiltä, tori.fi jne., joita suosittelenkin koluamaan jo ihan ekologisuuden kannalta!

Eli tässä tulee meidän tärkeimmät vauvan hankinnat! Ajattelin ensin esitellä vain tavarat, toisessa postauksessa vauvanvaatteet ja sitten vielä tarvikkeet äitiä varten, sillä kyllähän tätä tavaraa riittää, heh… 

KULKEMINEN

Rattaat

Rattaat on meille tärkeät, sillä meillä ei ole autoa ja mennään niillä kaikkialle vähänkin kauemmas. Hankittiin Bugaboon Donkeyt jo kesällä, joita Pikku Myy on nyt käyttänyt eikä voida tostaiseksi olla tyytyväisempiä valintaan. Myy nukkuu vielä lähes päivittäin päiväunet niissä ja toivon, että unet maistuisivat vielä vauvan saavuttuakin. Olenkin jo aiemmin kirjoittanut enemmän siitä miksi päädyimme Bugaboo Donkey rattaisiin.  
Turvakaukalo

Autottomina turvakaukalo taas ei ole meille kovin tärkeä hankinta. Myyllä oli kaverilta saatu kaukalo, jolle taisi sairaalasta paluumatkan jälkeen tulla käyttöä kaksi kertaa. Nyt tuo kaukalo on kuitenkin jo liian vanha autoilukäyttöön, mutta saatiin onneksi toiselta kaverilta lainakaukalo, jolla päästään ainakin sieltä sairaalasta sitten kotiin. 
Tula-kantoreppu

Ennen Myyn syntymää me ei oltu hankittu mitään kantovälinettä, mutta aika pian käytiin kuitenkin hakemassa Ipanaiselta Tula-kantoreppu. Reppu osoittautui aivan mahtavaksi arjen avuksi ja se olikin pari vuotta aktiivisessa käytössä. Me ei olla edes kokeiltu kantoliinoja tai muita kantovälineitä, sillä Tula oli vaan niin helppo ja hyvä. Se on yksinkertainen säätää ja myös Rio on tykännyt käyttää sitä. Sama reppu pääsee siis käyttöön uudellakin vauvalla, vain uusi kantotuki piti hankkia, kun olin mennyt senkin tietysti myymään.
Tula kantoreppu


KOTONA VIIHTYMINEN

Sitteri

Myyllä oli käytössä myöskin kaverilta saatu ihan perussitteri ilman mitään hienouksia. Ja sillä pärjättiinkin ihan hyvin. Nyt se on kuitenkin jo sen verran huonossa kunnossa, että päätettiin hankkia joku toinen. Harkinnassa oli kehuttu Baby Björn sekä Tiny Love Rocker Napper, jonka saa aivan vaakatasoon kehdoksi, tavalliseksi sitteriksi ja keinumaan. Päädyttiin sitten tuohon ensimmäisessä kuvassa näkyvään Tiny Loveen, sillä vauvan saa siihen kivasti vähän suojaan, jos vaikka isosisko yrittää tulla liian lähelle. Sitterissä on myös musiikkia ja tärinätoiminto, joten luulis vauvan edes jollain tyylillä viihtyvän!

Leikkimatto

Leikkimatto nyt ei ole tavara, jota vauva ihan ensimmäiseksi tarvitsee, mutta meillä on nyt sekin jo hankittuna. Myyllä oli kiva Skip Hopin matto, jossa hän kyllä viihtyi, mutta yllätys yllätys sekin on mennyt jo kiertoon. Nyt halusin jotain vähän erilaista ja ostinkin vain puisen leikkikaaren, johon voi itse ripustaa leluja. Nyt meillä roikkuu siinä Franck & Fischer -leluja (jotka on muuten aivan ihania!), joista kaksi on Myyn vanhoja ja yhden ostin ihan uutena. Myös muita vauvaleluja on vielä tallessa, joten niitä voi sitten vaihdella tarpeen mukaan tai ostaa vaikka vielä jotain muutakin, jos tulee jotain kivaa vastaan. Alustana leikkikaarelle voi sitten käyttää vaikka jotain vilttiä tai tätä söpöä Mainion karhupeittoa, jonka lösin kirpparilta.

puinen leikkikaari

puinen leikkikaari

NUKKUMINEN

Unipesä

Myyllä ei ollut unipesää ja pidinkin sitä ehkä vähän turhakkeena. Nyt kuitenkin ajattelin sellaista testata, kun tuli niin edullisesti käytettynä vastaan. Syynä ehkä juuri se, että kun toiset niin kehuu ja toiset pitää aivan turhana, niin pitäähän sitä itsekin testata! Myy nukkui ihan pienenä päiväunia esim. meidän sängyllä, mutta nyt kun on tuo isosiskokin, kaipaan vauvalle vähän enemmän jotain suojaa ja saahan vauvaa siinä siirretyäkin kätevästi.

unipesä

Unipussi

Myyn kanssa koettiin aika käteväksi unipussi, sillä eihän se peitto pienellä oikein pysynyt päällä (eikä pysy kyllä tuolla vähän isommallakaan…). Alemmassa kuvassa näkyvä pilvikuvioinen unipussi on löytynyt kirppikseltä.


Lämpöpussi ja makuupussi

Talvivauvalle lämpöpussi on kätevä, sillä vauvan voi laittaa vaunuihin siihen sisävaatteissa/villahaalarissa ja sisään esim. kauppaan mennessä vain avata vetoketjua, jos tuntuu tulevan liian kuuma. Monet eivät hankikaan ihan pienelle vauvalle ollenkaan toppapukua, mutta meillä on kyllä sellainenkin, kun mietin sitä, jos vauva vaikka alkaa itkemään vaunuissa, kun ollaan Myyn kanssa puistossa, niin eihän sitä sieltä voi sisävaatteissa syliin nostaa… Meidän söpö Petite Cherien minilämpöpussi on kirppislöytö, kuten tuo jonkun varmaan itse päällystämä äitiyspakkauksen makuupussikin, joka menee sitten vähän lämpöisemmillä ilmoilla tai alustana lattialla.

Petite Cherie mini lämpöpussi

Pinnasänky ja mobile

Vaikka Myy nukkui pääasiassa perhepedissä, oli hänellä myös pinnasänky. Alussa se toimi lähinnä laitana meidän sängylle, ettei pudota reunalta ja myöhemmin Myyn alkaessa nukkumaan vähän pidempiä pätkiä. laitoin sen usein osaksi yötä omaan sänkyyn ja sieltä viereen vain syömään. Ja kun hän lähti kunnolla liikkeelle, otettiin pinniksestä toinen laita pois, jolloin se toimi sivuvaununa, josta sai vähän lisää nukkumistilaa, mutta Myy pääsi helposti itse viereen halutessaan. Ja vielä tämän jälkeen siirrettiin sänky ilman toista laitaa Myyn omaan huoneeseen, jossa hän nukkui niin kauan, kunnes kesällä ostettiin uusi oikea sänky, jotta pinnis pääsisi seuraavaksi vauvan käyttöön. Joten vaikka oltais aika pitkään pärjätty varmaan ilmankin pinnasänkyä, oli tämä meille hyvä hankinta!

Pinnasängyn yläpuolella roikkuu jo Jabadabado -merkkinen kaunis puinen mobile, joka on kiinnitetty meiltä jo ennestään löytyneeseen Skip Hopin telineeseen, jossa on myös soittorasia. Musiikki oli kiva vauvan rauhoittaja nukkumaan mennessä ja tässä biisikin on sopivan pitkä.

hankinnat vauvalle

puinen mobile

MUUTA TARPEELLISTA

Vaipanvaihtoalusta 

Meillä ei Myylle ollut hoitopöytää, sillä sellainen ei mahdu meidän vessaan eikä mun mielestä sellaista ole järkeä laittaa muuta kuin vesipisteen viereen. Niinpä meillä on vain Ikean vaipanvaihtoalusta pesukoneen päällä, joka on ollut oikein toimiva ratkaisu. Laitoin myös alustan yläpuolelle katosta roikkumaan Myyn vanhan Skip Hopin mobileosan, joka jäi nyt makuuhuoneesta ylimääräiseksi, niin vauva voi sitten katsella sitä vaipanvaihdon yhteydessä.

Hankinnat vauvalle

Hankinnat vauvalle


Peseytyminen

Peseytymistä varten meillä on ihan joku perus Orthex-amme, jossa Myykin vielä kylpee. Yhden uuden Newbie pyyhkeen ostin Kappahlista. Lisäksi meiltä löytyy Myyn vanha vedenlämpömittari (jota ei kyllä tullut ihan alun jälkeen paljoa käytettyä), pehmeä vauvaharja, kynsisakset, harsoja jne. En haluaisi käyttää vauvalle vielä pitkään aikaan mitään kosmetiikkaa, mutta pari pikkuputelia jotain vauvaöljyä ja perusrasvaa tuli ilmaisen Libero-laukun mukana. Jos vauvan iho kaipaa jotain kosteutusta (joka voi talvella ollakin ihan mahdollista) laitetaan varmaan kookosöljyä tai hankitaan jokin vauvalle sopiva luonnonkosmetiikkatuote.

Tuttipullot ja tutit

Toiveena on imettää uuttakin vauvaa, mutta haluaisin saada mukaan myös pumpatun maidon syöttämisen tuttipullosta, jos joskus joudun itse olemaan jossain muualla. Myylle pullot ei oikein kelvanneet ja mullekin pumppaus tuntui aika vaikealta, joten nyt otetaan uusi yritys. Ostin Ipanaiselta jo pari lasista tuttipulloa, toisen Milk Hero -merkkisen kirppiksen puolelta (käyttämätön) ja toisen Lifefactory-pullon liikkeen puolelta uutena. Lisäksi meillä on pari Hevean luonnonkumista tuttia odottamassa. Kirjoitinkin jokin aika sitten enemmän tuteista ja siitä antaako tuttia vauvalle vai ei.

lasinen tuttipullo

Huh! Eli aika paljon tavaraa on taas kotiin kertynyt! Ja voi olla, että nytkin unohdin mainita jotain, mutta ainakin tässä on pääpiirteittäin kaikki. Paitsi että tätä kirjoittaessa tuli mieleen, ettei olla ostettu vielä ollenkaan pieniä vaippoja valmiiksi! Niitä pitää muistaa siis hakea, ettei tarvitse ihan ensimmäiseksi lähteä kauppaan…

Ja palataan niihin vaatteisiin ja äidin tarvikkeisiin vielä myöhemmin!

vauvan hankinnat

Yritin myös miettiä mitkä asiat meillä jäi Myyn kanssa aivan turhakkeiksi, mutta mitään ihan turhaa ei taidettu hankkia. Imetystyyny oli aika vähäisellä käytöllä eikä sitä nyt enää olekaan. Myöskin tutit ja tuttipullot jäivät lähes käyttämättä, joten niitäkään ei kannata alkuun hamstrata liikaa ennen kuin tietää kelpuuttaako vauva niitä vai ei. Ja tietysti sille turvakaukalolle ei tullut meillä paljoakaan käyttöä. Kannattaa siis miettiä vauvan hankintoja tehdessä, että voisiko joitain tavaroita vain lainata tai vuokrata, jos arvelee niiden tarpeellisuutta. Esim. kantovälinettä voi olla hyvä ensin kokeilla jossain, jotta tietää sopiiko se itselle.

Kivaa uutta syksyistä viikkoa! 


P.S. Ota seurantaan myös Eat Hoop Loven Facebook sekä Instagram (@eathooplove)!

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

X