Viikko laskettuun aikaan!

Täällä elellään jännittäviä hetkiä, sillä eilen alkoi raskausviikko 39 ja laskettuun aikaan on nyt alle viikko! Olo on edelleen yllättävän hyvä ja oon jaksanut puuhaillakin kaikenlaista päivittäin. Järki sanoo, että pitäis nyt kyllä levätä kaikki liikenevät hetket, mutta jotenkin en jaksa olla vaan paikallaankaan… Ja pitäähän tuota esikoista kuitenkin jotenkin viihdyttää. Lisäksi elättelen toiveita, että vauva tulisi sieltä nopeammin, kun vähän liikun joka päivä. Niin, sillä vaikka raskaus onkin ollut todella helppo, ei tämä kuitenkaan mikään ihanteellinen tila mulle ole ja nyt kyllä alkaisi jo riittämään… 
Kaipaan jo normaalia olotilaa kropassa ja elämää ilman raskauden tuomia rajoituksia. Niinpä tein pienen listan asioista, joita nyt odotan eniten synnytyksen jälkeisistä asioita, jos nyt vauvaa ei oteta lukuun!

Viikko laskettuun aikaan!
* Selällään nukkuminen. Pikku Myytä odottaessa mä odotin kamalasti että pääsisin makaamaan taas mahallani, mutta tällä kertaa en ole jostain syystä kaivannut sitä niin paljoa. Mutta nyt aivan loppuraskaudessa onkin nukkuminen selällään alkanut tuntumaan tosi pahalta, jota ei Myyn kanssa muistaakseni ollut ollenkaan. Oikeastaan vain vasemmalla kyljellä makaaminen tuntuu enää hyvältä, mutta on jotenkin raskasta olla koko yötä samassakaan asennossa. Sohvallakaan ei voi enää löhötä liian makaavassa asennossa, kun tuntuu huonolta. Ja tää on ehkä osasyy siihen ettei oikein huvita koko ajan lepäillä, kun ei ole hyviä asentoja…
* Lakut! Lakut on suklaan ohella melkein ainoita karkkeja, joita yleensä syön ja niitä onkin ollut jo ikävä! Olen muuten syönyt raskauden aikana enemmän karkkia kun normaalisti, kun on jotenkin ärsyttänyt se, ettei voi syödä juuri sitä mitä haluaa. Vaikka olen mä kyllä joitakin kertoja syönyt muutamia lakuja tai salmiakkeja sekoituspusseista, joita olen ostanut sillä ajatuksella, että syön niistä vain hedelmä- yms. karkit, mutta ei se ole ollut niin nautinnollista, kun on samalla ajatellut, ettei kyllä pitäisi ja tuleekohan lapsesta nyt sen takia ihan ADHD… hehe. 
* Sushi. Lisäksi kielletyistä syömisistä haaveilen kovasti sushista. Raskaana olis tietysti voinut syödä joitakin susheja, mutta en ole syönyt minkäänlaisia, kun olis varmaan vaan alkanut harmittamaan se, ettei voi syödä juuri niitä parhaita. Mulla on puhelimessa muuten ResQ -appi, josta usein tulee tarjouksia sushista ja arvatkaa onko se ollut vähän ärsyttävää…! 
* Jooga. Tässä vaiheessa on tietysti kova ikävä kaikenlaista treenaamista, mutta nyt ensimmäiseksi haaveilen joogaamisesta. Unelmoin jo joogatunneista, mutta niille tuskin ihan heti kerkeää, mutta jokin nettijoogakin kotona olis ihanaa… En ole tässä hetkeen tehnyt oikeastaan mitään oikeaksi treeniksi laskettavaa ja nyt epäilyttää jo pystynkö enää koskaan tekemään esim. kaikkia ilma-akrobatiajuttuja kuin ennen… mutta niin sitä vaan palautui viime kerrallakin, joten miksei nytkin, ellei mitään katastrofaalista tapahdu. 
Viikko laskettuun aikaan!
Viikko laskettuun aikaan!
Joten, jos pian saisin sushia ja lakuja, pääsisin nukkumaan missä asennossa vain ja vähän joogaamaan, olisin aika tyytyväinen. Ja tietysti sen vauvan syliin, hahahaa! 
P.S. Ota seurantaan myös Eat Hoop Loven Facebook sekä Instagram (@eathooplove)!

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

X