Mitä tehdä toisen lapsen kanssa toisin

Lapsettomana on niin helppo ajatella miten itse kasvattaisi lapsia ja arvostella muiden tekemisiä. Ja sitten usein ensimmäisen lapsen saatuaan huomaakin, että kaikki on uuden opettelua eikä asiat välttämättä menekään aivan kuin on suunnitellut… Niin on käynyt itsellenikin, sillä kyllä mäkin ennen Pikku Myyn syntymää ajattelin, että tekisin lapselleni aina kaikki ruoat itse, en näyttäisi ruutua paljon ollenkaan jne., mutta eihän se ihan niin mennytkään. 
Ja sitten jos tuleekin toinen lapsi, on mahdollisuus korjata ensimmäisen kanssa tehtyjä virheitä, hehe… 
Me ollaan jonkin verran mietitty mitä asioita aiotaan tehdä toisen lapsen kanssa toisin kuin Myyn kanssa. Tietysti moni asia riippuu myös lapsen luonteesta ja olemuksesta, mutta joihinkin asioihin voi omalla toiminnalla ainakin yrittää vaikuttaa. Listasin muutaman asian, joita olen suunnitellut tekeväni nyt toisella kierroksella toisin…
* Nukkuminen. Mehän ei todellakaan suuniteltu nukuttaa Myytä perhepedissä, sillä ajattelin sen olevan pelottavaa hippien hommaa, jossa vanhemmat saattavat runnoa vauvan unissaan alleen… Mutta niin vaan se toimikin meillä hyvin ja oli aika ihanaa (ainakin siihen asti kun Myy alkoi liikkumaan ja potkimaan unissaan). Uusi vauvakin pääsee siis perhepetiin, MUTTA haluaisin jossain vaiheessa totuttaa sitä myös nukkumaan omassa sängyssään (meidän sängyn vieressä) ainakin osan yötä, jotta kaikilla olisi enemmän tilaa ja paremmat yöunet. 
* Imettämällä nukuttaminen. Nukkumiseen vahvasti liittyen haluaisin yrittää opettaa vauvaa nukahtamaan myös ilman tissiä, sillä se oli mulle Myyn kanssa aikamoinen murheenkryyni… Tissitainnutus on tietysti toimiva keino ja ihan pienelle vauvalle aivan luonnollinen tapa nukahtaa, mutta mä en suoraan sanottuna haluaisi uusintaa niistä lukemattomista illoista, jolloin juoksen lapsen nukahdettua monen monta kertaa sohvan ja makuuhuoneen väliä, kun hän joka kerta havahduttuaan tarvitsee tissin jatkaakseen unia… Ja Myyhän mm. nukahti päiväunille oikeastaan vain tissille (tai liikeellä ollessa rattaisiin) 2-vuotiaaksi asti. Joten tähän aion tehdä jonkinlaisen suunnitelman vauvan hieman kasvettua, ettei aivan samanlainen kierre toistuisi uudestaan!
Mitä tehdä toisen lapsen kanssa toisin

* Tutti ja tuttipullo. Ja samaan aiheeseen vielä liittyen, aiotaan kokeilla tarjota uudelle vauvalle tuttia, jota Myy ei koskaan oikein kelpuuttanut. Tutista  ja siihen liittyvistä mietteistä olenkin kirjoittanut blogiin jo aiemmin. Tällä kertaa yritän panostaa myös enemmän maidon pumppaamiseen, joka oli mulle Myyn kanssa aika vaikeaa. Sitten voitaisiin tarjota maitoa myös pullosta, joka helpottaisi paljon, jos mun pitää olla erossa vauvasta.
* 6kk täysimetys. Jos imetys vain uuden vauvan kanssa onnistuu hyvin, haluaisin täysimettää puoli vuotiaaksi asti. Myy alkoi maistelemaan kiinteitä muistaakseni vähän alle viisi kuukautisena neuvolan ohjeistuksesta, mutta ei olisi niitä mielestäni tarvinnut eikä valmiudetkaan aivan täyttyneet. Myy oli vauvana sekasyöjä, eli söi sekä soseita että sormiruokaa, joka toimi ihan hyvin. Uuden vauvan kanssa voisi ehkä yrittää pelkkää sormiruokailuakin, sillä se saattaisi helpottaa ruoanlaittoa kun samalla pitää ruokkia taapero ja itsensäkin. En ota tästä kuitenkaan mitään paineita, kun sekasyöminenkin voi onnistua ihan mukavasti. 
* Kasvisten tarjoaminen. Myy söi vauvana oikein hyvin melkein mitä vain, mutta jossain vaiheessa vähän isompana muuttui aivan kasviskammoiseksi, mikä harmittaa mua valtavasti. Saan nähdä todella vaivaa piilottamalla kasviksia yms., jotta niitä menisi edes jonkin verran Myyn mahaan. En oikein osaa edes sanoa missä kohtaa nämä vihannesasiat alkoivat mennä vikaan, mutta toisen kanssa pitää yrittää välttää niitä samoja virheitä ja vain sinnikkäästi tarjota monipuolisesti kaikenlaista. Jospa Myynkin vaikka saisi sitten kiinnostumaan enemmän kasviksista, jos sisko niitä mielellään söisi…. 
Mitä tehdä toisen lapsen kanssa toisin

Tällaisia ajatuksia on siis ainakin tällä hetkellä. Voihan tosin olla, ettei nämäkään suunnitelmat tule menemään yhtään niin kuin ajattelee. Muutenkin monen tulee kai otettua toisen lapsen kanssa vähän rennommin ja lepsummin kuin ensimmäisen, niin katsotaan meneekö asiat meilläkin vain enemmän retuperälle, heh…

Mites muilla? Oletteko korjanneet joitain ensimmäisen kanssa tehtyjä ”virheitä” seuraavien lasten kanssa? 

Kivaa uutta viikkoa! 


P.S. Ota seurantaan myös Eat Hoop Loven Facebook sekä Instagram (@eathooplove)!

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

X