Tule mukaan seuraamaan Kaksplussan blogiverkoston omaa joulukalenteria, joka johdattaa sinut ja perheesi jouluiseen tunnelmaan. Joka aamua aukeaa uusi joulukalenteriluukku, jossa leivotaan ihania jouluherkkuja, fiilistellään joulua, annetaan parhaat niksit jouluaskarteluihin ja paljon muuta. Tehdään tästä yhdessä ihana joulu!

Joulu lähestyy ja lahjojen hankkiminen on varmasti kaikkien mielen päällä. Itse olen pyrkinyt viime vuosina vähentämään lahjojen määrää sekä materialismiövereitä. Monelle läheiselle olemmekin jo useana vuonna yrittäneet antaa mieluummin jotain aineetonta tai ainakin jotain käytännöllistä ja taatusti käyttöön tulevaa lahjaksi. Joululahjan ei aina tarvitse olla esine tai tavara, mielikuvituksella saa mitä ihanimpia lahjoja aikaiseksi.

joululahja


Harkitse tavaran tai esineen ostamisen sijaan esimerkiksi näitä ideoita pukinkonttiin:
Elokuvalippu ja lupaus tulla kaveriksi viereiseen penkkiin, poppareiden kera tietty.

Herkullinen kakku joulupöytään (tämä on meille tullut jo perinteeksi sekä äidilleni että anopilleni). Yleensä olen tehnyt glögijuustokakkua, tänä vuonna taidan kokeilla jotain uutta.

Kolme tuntia peuhuaikaa kummilapsille Hoplopissa, samalla tarjoten heidän vanhemmilleen omaa aikaa

Pieniä itsetehtyjä herkkuja, esim marmeladikuuset. Persoonallisempi vaihtoehto perus konvehtirasialle, joka tuntuu olevan yleinen en keksi sinulle lahjaa mutta haluan silti muistaa sinua jotenkin -tyypeille.

Kauppareissu- ja kantoapua isovanhemmalle, jolle voi olla raskasta käydä itsekseen asioilla.
Koiranulkoilutukseen apua tai seuraa läheiselle. Voi lupautua viemään eläin lenkille sellaisena päivänä kun omistajalla on hankalaa keretä itse, tai voi löyttäytyä mukaan juttuseuraksi, jolloin arkinen lenkittäminen käy samalla myös laatuaikana kuulumisten vaihtoon.
Lahjoitus hyväntekeväisyyteen lahjansaajan puolesta. Hyväntekeväisyyskohteen voi valita lahjansaajan mieltymysten tai arvojen mukaan. Voi tehdä hyvää ja ilahduttaa samaan aikaan! Facebookissa on nykyään ainakin olemassa ominaisuus, jossa synttärisankari voi toivoa ystäviensä lahjoittavan synttärilahjan sijaan valitsemaansa hyväntekeväisyyskohteeseen – samaa ideaa tässäkin noudatetaan.
Hyödynnä lahjansaajan elämäntilannetta tai ”heikkouksia” – Lupaudu pesemään ikkunat ikkunanpesua vihaavan ihmisen puolesta tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi muuttoavuksi uuteen kotiin suuntaavalle kaverille. 

joululahja2

Lahjojen keksimisessä on vain mielikuvitus rajana. Sitä voi soveltaa lahjansaajan mieltymyksen mukaan juuri täydelliseksi lahjaksi. Yhteisen ajan tai avun tarjoaminen yhdessä tekemiseen on varmasti paljon arvokkaampaa kuin joku hieno tavara. Joulussa on mielestäni tärkeintä nimen omaan yhdessäolo ja läheisten kanssa vietetty aika, eikä hintalaput tai lahjakasan suuruus kuusen alla. 
Eilinen joulukalenteriluukku löytyy Kadun aurinkoisella puolella-blogista ja huomisesta luukusta vastaa puolestaan Unelmalandia.

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

X