Muutosten vuosi

Vuosi 2018 on tullut päätökseen. Kulunut vuosi on monella tapaa ollut minun ja perheemme elämässä muutosten aikaa, vaikka onkin ollut pääosin sitä tavallista lapsiperhearkea. Vuosi on lukuisten muutosten lisäksi sisältänyt suuria saavutuksia, virstanpylväitä ja hienoja kokemuksia. Blogin suhteen uudet tuulet ovat näkyneet hiljaisuutena, jaksamattomuutena ja ajanpuutteena. Monesti minua on harmittanut, kuinka pitkään niin rakkaana harrastuksena ollut blogin päivittäminen on jäänyt taka-alalle, mutta teen sitä edelleen omalla painollaan – silloin kun inspiraatio iskee.

Vuoteen on tosiaan mahtunut paljon suuria asioita. Tammikuussa kaksi nuorintamme aloittivat päivähoitotaipaleensa, kun he astuivat ensimmäistä kertaa päiväkodin ovista sisään. Pitkä seitsemän vuoden urani kotiäitinä oli päättynyt, mikä oli haikeaa, surullista ja jännittävää, mutta silti tietyllä tapaa virkistävä ja odotettavissa ollut askel eteenpäin. Helmikuussa aloitin uudessa työpaikassa, jossa suoritan merkonomintutkintoa oppisopimusopiskelijana. Hektinen työarki oli suuri muutos edelliseen ja on vaatinut koko perheeltä sopeutumista ja rautaisia hermoja. Uusi työ ei kuitenkaan riittänyt sammuttamaan kotiäitiyden vanaveteen jäänyttä saavuttamisen haluani, vaan otin itseäni niskasta kiinni ja päätin saattaa kesken jääneen ylioppilastutkintoni vihdoin päätökseen. 

Kevät meni uuteen elämänrytmiin totutellessa. Työn sekä opiskelujen pitäessä kiireisenä oli löydettävä aikaa lapsille sekä parisuhteelle, uupumus ja uniongelmat eivät helpottaneet. Kesäkuussa sain vihdoin painaa ylioppilaslakin päähäni ja huokaista helpotuksesta sekä haljeta ylpeydestä. Kesä meni pääosin töissä, mutta energiaa oli ihan eri tavalla – vihdoin uusi elämänrytmi alkoi tuntua hallittavalta ja kotonakin jaksoin olla taas hieman enemmän äiti ja vaimo, jättäen väsyneen haamun taka-alalle. Kesä meni pääosin töissä, koska tuore työsuhde ei paljon lomapäiviä kartuttanut. Tukiverkostomme pelasti lapsemme kesän tarjoten heille useamman viikon enemmän lomaa kuin mitä olisimme itse voineet heille antaa. Lapsetkin ansaitsevat lomansa, olihan kevät ollut heillekin täynnä uutta ja ihmeellistä arkea. Kesän loppua kohti lähdimme arkeen ihan uudella puhdilla. 

Tuli elokuu ja esikoisen koulutaipaleen alku. Taas oli jotain uutta ja ihmeellistä edessä. Keskimmäinen aloitti esikoulun ja kuopus oli ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa hän olisi päivät eri paikassa kuin isoveljensä. Onneksi päiväkoti oli kerennyt kevään aikana tulla tutuksi ja turvalliseksi, eikä hätää ilman veljeä onneksi ollut. Itselleni kesän energiantankkaus tuli enemmän kuin tarpeen, sillä alkusyksy on työpaikalla kaikista kiireisintä aikaa ja sen huomasi. Koko syksy on mennyt oikeastaan aikamoisessa suoritus-sumussa ja olen jo ensimmäisenä työssäolovuotenani päässyt kokemaan työstressin kirjavat vaiheet. Puoliso on ottanut loistavasti vetovastuun perheen arjen pyörittämisessä ja antanut minulle aikaa totutella, palautua ja keräillä itseäni päivästä toiseen. Raskasta työtilannetta on onneksi keventänyt upeat työkaverit, joiden yhteispanoksella olemme kaikki viihtyneet töissä alimitoituksesta ja ylimääräisestä kiireestä huolimatta. 

Syksy näkyi minussa ikävän paljon unettomuutena, ahdistuksena ja saamattomuutena, ärtyneisyytenä ja alakulona. Olin raskas vaimo, kärttyinen äiti ja lähes jatkuvasti jokin asia tuntu pahalta sisälläni. Joulukuu meni vielä ihan sumussa, mikä on näin joulupyhien jälkeen aiheuttanut minulle morkkista ja pahaa mieltä. En itse pidä joulusta lainkaan, mutta tietenkin haluan luoda lapsilleni taianomaisia ja onnellisia muistoja joulusta. Saimme hädin tuskin kotiin joulutunnelmaa, lahjat olivat vähän sinne päin ja tämäkin pieni panos olisi jäänyt tekemättä ellen olisi onni onnettomuudessa joutunut jäämään reilun viikon pituiselle sairaslomalle juuri ennen joulua. Nyt vihdoin vuoden kolmena viimeisenä päivänä olen kokenut olevani ihan eri tavalla asennoitunut tulevaan vuoteen. Olen täynnä intoa, energiaa ja toivoa! Sormet ristiin ja peukut pystyyn, ettei se into ja tarmo lopahda heti alkuun. 

Tämän raskaan, turhauttavan, jännittävän, erilaisen mutta kuitenkin onnellisen vuoden aikana olen oppinut elämään eri tavalla. Kuulostaa suurelta ja mahtipontiselta, mutta koskee lähinnä niitä pieniä asioita. Arvostan perheen yhteistä eri tavalla kuin ennen, kun olen niin paljon poissa verrattuna viime vuosiin. Nautin pienistä asioista, havainnoin ympäristöäkin eri tavalla. Ne hetket, jotka aiemmin lipuivat ohi huomaamatta kiinnittävät nykyään huomioni ja jäävät mieleeni – kuten sellainen hetki, kun lapset touhuavat keskenään sovussa ja me voimme juoda kainalokkain kupilliset kahvia keskytyksettä. Vuosi on pitänyt sisällään koko tunnekirjon kaikki eri värit mutta jää silti mieleen positiivisena, onnellisena ja onnistuneena vuotena. Anna palaa 2019, me ollaan valmiita!