”Jollei jouluna ole lunta voiko joulupukki tullakaan?
Hän ei pulkallaan pääse kulkemaan lumetonta pintaa maan
Jollei jouluna ole lunta kuorma-autonko lainaa hän?
Vaiko lahjoineen junan tungokseen pukin luulet pyrkivän?”
Monesti joulut ovat olleet hyvin vähälumisia ja harmaita sään osalta. Joulutunnelmaa on ollut hankala löytää jos ulkona on synkkää, tuulee ja sataa vettä. Säiden puolesta näyttäisi kuitenkin lupaavalta, että tällä kertaa saataisiin jouluna nauttia lumihangesta ja pikkupakkasesta myös hyvän seuran lisäksi.
Omassa lapsuudessani usein oli reilusti lunta ja aina jouluna laskettiin pulkalla mäkeä, sekä vietettiin aikaa sukulaisten kanssa. Itse en tykkää laittaa joulua kotiin, mutta tärkeätä on viettää aikaa läheisten ihmisten kanssa. Tänäkin vuotena menemme äidin luokse aattona herkuttelemaan jouluruualla, syömään suklaata ja avaamaan muutamia joulupaketteja.
Vielä jokunen vuosi sitten itselleni jouluna oli tärkeintä saada läjäpäin paketteja ja kaikki muu toissijaista. Nykyään yks tärkeimmistä asioista on nähdä omien lasten iloisuus, sekä on kiva tietysti päästä valmiiseen ruokapöytäänkin jouluna 😉
Mitkä asiat teidän lukijoiden mielestä on tärkeimpiä joulussa ja kaipaatteko lunta vai onko ok jos tulee myrskyten vettä?

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

X