Kp 1

Ei ollu myyteistä apua, ei. Tämä on kyllä helposti kierron kamalin päivä. Masentaa, kun kaiken joutuu aloittamaan taas alusta. Alamahaan sattuu ja kaikki suorastaan vituttaa. Olen muutenkin aina kierron ekana päivänä niin pahalla tuulella. Yksi pienikin juttu ja helvetti on irti. Mietin – taas – kuinka tästä sitten jatkaisi eteenpäin.

Uskon, ettei noista myyteistä nyt haittaakaan ole, joten greippimehun ja macajauheen vahvistamina, yritän nyt tässä kierrossa olla stressaamatta. Senhän olisi tietysti voinut lukea mukaan noihin myytteihin: lopeta yrittäminen. Kokeillaan nyt sitten sitä tällä kertaa. Mutta, että siinä voisin onnistuu, mun pitäis keksii jotain ihan muuta ajateltavaa ittelleni. Ei onnistu nimittäin toi, että ”lopetat vaan yrittämisen” kun muuta en tällä hetkellä elämältä oikein haluaiskaan, kuin sen viimeisen rakkauspallerotuhnusen syliin.

Mitä enemmän tässä näitä kiertoja pyyhältää ohitse, sen vähemmän uskon, että voisin enää tulla raskaaksi. Let’s face it: ollaan oltu ilman ehkäsyä siitä lähtien kun Elion syntyi, eli 2 vuotta ja 4 kuukautta. Siinä ajassa normaali nainen olisi jo tullut raskaaksi, vaikka kuinka olisi ollut keskeytettyä tai ei. Suuri todennäköisyys raskautumiseen on nyt ollut viimeiset kolme kiertoa. Se on ainoa asia, joka tuo tähän kaikkeen edes vähän toivoa: kunnon mahiksia on ollut vain kolme. Tiedän, etten ikinä koskaan saisi raahattua B:tä lapsettomuushoitoihin. En koskaan. Nytkin tehtailen vauvaa enemmän tai vähemmän yksin. Että pitikin taas tulla tämä päivä. On niin paha mieli…

Nyt vaan sitten yritän pitää itseni kiireisenä. Voisin taas tehdä jokasesonkisen vaatekaappi-inviksen. Varaisi kirpparipöydän ja myisi pois kaiken mitä ei ole tullut vähään aikaan käytettyä. Tällä kertaa voisin myydä myös osan noista poikien vanhoista vaatteista. Kamalaa! Ajatuskin nostaa palan kurkkuun. Myyntirahoilla voisi kyllä sitten päivittää meidän kaikkien vaatevalikoimaa vähän keväisemmäksi. No mutta onhan siinä jo jotain tekemistä saamaan ajatukset pois näistä vauvajutuista!

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

X