Verkostoblogit 11.04.2019

Ihanaa täyttää 30 vuotta - Itsensä hyväksymisen lähteillä

Teksti

Toimitus

Täytän ensi viikolla 30 vuotta. Olen tavallaan odottanut sitä jo jonkun aikaa. En kauhulla tai kriiseillen, vaan hyvällä mielellä. Se tuntuu sellaiselta uskottavalta iältä, aikuisen ihmisen ikänumerolta. Olen iloinen siitä, että etenkin se kaksikymppisen alkupää on ohitse. Omalla kohdallani se oli aika kovaakin koulua, itsensä etsimistä ja epävarmuutta.

Onnelliset +30-vuotiaat?

Elämä tuntuu jollain tavalla mielekkäämmältä koko ajan. Ei siksi, että se olisi millään tapaa helpompaa tällä hetkellä kuin silloin kymmenisen vuotta sitten. Toki olen tässä välissä myös saanut ihanan perheen, joka lisää elämän mielekkyyttä aika lailla. Sen lisäksi olen myös ihan vaan kasvanut ja elänyt sen kymmenen vuotta vanhemmaksi. Ja se jos mikä on ihanaa. ”Nuoruuden” (koska olenhan niin valtavan vanha nyt 😉 ) epävarmuuden, itsetuntohaasteiden ja itsensä etsimisen keskellä ei ollut helpointa elää, varmasti kenelläkään. Alan ymmärtää tutkimuksia, joissa kerrotaan yli 30-vuotiaiden olevan niitä onnellisimpia ihmisiä.

Ei enää epävarmuutta siitä, pidetäänkö minusta, olenko oikeanlainen, vai jonkun mielestä kenties väärän näköinen, kokoinen tai muotoinen. Tuskin olen sen suositumpi kuin aiemminkaan. Erona on vain se, että toisten mielipiteet eivät enää määrittele itseäni samalla tavalla. Oooon kolmekymppinen!

Ulkonäkö ja muutokset joita ikä tuo

Joitakin vuosia sitten meikkaaminen oli suuri osa itseäni ja sitä, millaiseksi itseni koin. Nykyään poistun kotoa useammin meikittä kuin meikin kanssa. Ei siksi, etten välittäisi ulkonäöstäni tai olisin jotenkin homssuisen ”äitiytynyt” (no oon joskus kyllä sitäkin), vaan koska kelpaan nykyään itselleni ilmankin. Oma naama on enimmäkseen ihan kiva nykyään myös ilman meikkiä. Myös silmälasejani käytän nykään ihan mielelläni, enkä enää pukeudu pelkästään punaiseen, joka oli vuosien ajan voimavärini. Onneksi saa kasvaa ja muuttuakin.

Olen myös ollut raskaana ja synnyttänyt useamman kerran. Raskauskiloja olen kriiseillyt täällä, täällä ja vielä täälläkin. Raskaudet ovat tuoneet joitakin jälkiä kehooni. Sen lisäksi myös ensimmäiset rypyt ovat jo pari vuotta kulkeneet mukana otsalla. En ennen ajatellut, että kenelläkään, jonka ikä alkaa kakkosella, voisi olla vielä ryppyjä. Mutta joskushan niiden ensimmäistenkin oli tultava.