Vauva tulee, sisarukset päiväkotiin

Ennen kuin minusta tuli äiti ajattelin, että lapset saavat olla kanssani kotona eskari-ikään saakka. Elpun ollessa vajaa 2,5 vuotias puoliskoni kysyi miksi ei laiteta neitiä päiväkotiin ja minä ihmettelin niin hölmöä kysymystä. Miksi ihmeessä, olenhan minä kotona vajaa puolitoista vuotiaan Jekun kanssa? Sitä paitsi onhan kerhot olemassa. Keskustelua jatkettiin myös mummin ja papan luona, sekä minun äidin kanssa.

Päiväkotien hakuaika oli tammi-helmikuussa. Kaksi viikkoa päivähoidon palvelusetelin hakemisesta saatiin päätös ja Elpulla oli paikka odottamassa kesää. Meidän perheen päiväkotiarki alkoi elokuussa 2017, kun Elpu aloitti 20h viikot päiväkodissa kolmevuotiaana.

Tuolloin kirjoitin ajatuksia päiväkodin aloittamisesta: Kolmevuotiaana päiväkotiin? postauksessa, Päiväkotiin tutustumisesta ja Päiväkotilaisen ikävästä. Myöhemmin päiväkotipäivät lyhenivät, kun jätettiin päiväunet pois ja silloin kirjoitin Ensimmäisestä viikosta ilman päiväunia, ja vertasin  5h vs. 4h päiväkotipäiviä Ja nyt viimeisimpänä  kirjoitin, koska Päiväkoti vaihtui ja arki muuttui. 

Jekun päiväkodin aloitusta mietittiin ensikertaa vuosi sitten. Vauvakuume nosti päätään ja sain toiveelle vihreää valoa ”joskus vielä”. Samalla mietin, haluaisinko itse enää ”sitten joskus”. Toiveeni kun oli maksimissaan kahden vuoden ikäero ja alle kolme vuotta joka tapauksessa, jotta saisin vielä ansiosidonnaista äitiyspäivärahaa. Vauvahaave ei ollut akuutti, joten hain Jekulle palveluseteliä ja päivähoitopaikkaa ja aloin etsiä töitä edes kesäksi.

Paria työhaastattelua lukuunottamatta työnhakuni oli varsin onneton. Päätettiin säästää asumiskuluissa ja muuttaa kauas päiväkodista. Muuttolaatikoiden keskellä tikkuun tuli kaksi viivaa. Lakkasimme stressaamasta työn löytymistä ja kieltäydyttiin päiväkotipaikasta, vaikka Jekulle sellainen olisi auennut muutama viikko muuton jälkeen. Alettiin miettiä siirtoa uuden kodin lähipäiväkotiin reilu kuukausi muuton jälkeen.

Risteilin ajatuksissani tulevaisuuteen kolmen lapsen äitinä, kerhoihin, uimahalliin, puistoihin, metsäretkille… Mietin, millainen äiti olen ollut  aiempina vauvavuosina ja millaista olisi vauva-arki pian 5 ja 3 vuotiaden sisarusten kanssa. Samalla laskin tulevan vauvavuoden olevan meidän perheen viimeinen vuosi ennen eskaria ja lähestyvää oppivelvollisuutta.

Uudenkodin lähipäiväkoti oli täynnä ja olin jo lähes päättänyt sinnitellä kevääseen pitkän päiväkotimatkan kanssa. Äitiysloman alkaessa Elpu jäisi myös kotiin vuodeksi. Perustelin jo puoliskolleni, miten ihanaa olisi kyläillä Jyväskylässä mummun ja vaarin luona, ilman huonoa omaatuntoa päiväkodista poissaoloista. Kuinka voisin käydä lasten kanssa uimahallissa heti aamupalan jälkeen, kun siellä on hiljaista ja vesi puhtainta. Kuinka me käveltäisiin tai lapset pyöräilisivät kerhoon. Vaikka tuo mäki onkin valtava. Tietyllä tapaa ehkä romantisoin koko tulevaisuutta.

Juttelin päiväkodista pois jäämisestä mummin ja mummun kanssa. Tiesin mitä hyötyä päiväkotiarki on tuonut perheellemme ja näin myös kehitystä Elpussa ensimmäisen päiväkotivuoden aikana. Halusin vielä hoitajiltakin mielipiteen, koska päiväkodista pois jääminen olisi ollut vähintään yhtä iso asia, kuin päiväkodin aloittaminen. Varsinkin mummin kanssa juttelu oli erittäin silmiäavaava minulle ja mietin hetken, miten kertoisin puoliskolleni muuttaneeni mieltäni.

Perustelin päiväkodista pois jäämistä sillä, että voisin olla kaikkien lasten kanssa kotona, läsnä kolmelle ja keksiä aktiviteetteja kahdelle isommalle samalla, kun opettelen tuntemaan vauvaa ja yritän muistaa edelleen pitää huolta myös itsestäni. En ollut tullut ajatelleeksi, että voisin tehdä asioita sekä kahdestaan vauvan kanssa että kaikkien kolmen lapsen kanssa.

Aamupäivien aikana lapset saisivat leikkiä kavereiden kanssa, ulkoilla, syödä ja askarrella päiväkodissa. Samalla minä voisin jatkaa unia aamupäivästä, olettaen että vauvakin nukkuisi, muistaa syödä ja opetella taas vauva-arkea. Voisin käydä vauvan kanssa kaksin uimahallissa totuttelemassa veteen. Parin kerran jälkeen olisi helpompi mennä kaikkien kolmen kanssa uimaan.

Vaikka alle kolmevuotiaalle Jekulle haettiinkin nyt tammikuussa päiväkotipaikkaa,  en epäile hetkeäkään hänen pärjäämistään. Hän kaipaa oman ikäisiä kavereita ja enemmän aktiviteetteja, mitä minä olen hänelle viime aikoina pystynyt tarjoamaan. Itseasiassa uskon viimeisen puolenvuoden olleen hänelle erittäin tylsä. Muuton jälkeen päiväkotimatkasta tuli autoilua ja se saattoi silti jäädä päivän ainoaksi ”ulkoiluksi”.

Nyt päiväkodin vaihduttua Jekkukin pääsee kunnolla leikkimään ulos, kun haetaan Elpu kotiin kävellen. Tuo metsä kotimatkalla tulee varmasti vielä tutuksi. Jekun paikkaa vielä odotellaan, mutta viimeistään elokuussa hänkin pääsee aloittamaan päiväkodissa.

Päiväkodista kotiin jäämisessä kummitteli myös yksi pelko. Kun Elpun päiväkoti alkoi reilu puolitoista vuotta sitten, meidän aamut aikaistuivat ja päiväunien jäätyä pois lapset alkoivat käydä yöunilleen ilta yhdeksään mennessä. Nykyään meillä on selkeä iltarutiini ja yörauha. Lasten nukahdettua voidaan vielä pitää aikuisten aikaa parituntia ja silti mennä itsekin ajoissa nukkumaan.

Aikatauluttomuudessa olisi hyvätkin puolensa: Jos vauva valvottaa, aamulla ei olisi pakko herätä mihinkään, jos ei jaksa. Lasten unirytmiä en silti halua riskeerata enää ikinä. Itseni tuntien tuo iltarytmi tuskin säilysi yhtä vakaana kovin kauaa ilman päiväkotia.

Lisäksi koen itsekin hyötyneeni päiväkodista äitiydessä. Meillä on kaiketi ollut hyvä tuuri päiväkotien ja hoitajien suhteen. Minua pelotti ajatus päiväkodin vaihtamisesta. Nyt taas en edes tiedä saako ääneen sanoa, että uusi päiväkoti on sittenkin vielä ihanampi kuin vanha, joka sekin oli tosi ihana!

Mitä tulee neljätuntiseen päiväkotipäivään, sen aikana minä toivon voivani joko levätä vauvan kanssa tai panostaa blogiin. Mutta katsotaan sitten miten käy, kun Jekkukin on paikkansa saanut ja vauva syntynyt.