Kuinka usein sulle käy niin, että löydät jonkun uuden ja mielenkiintosen henkilön Instagramista? Katselet kuvia hetken ja samalla mietit, kuinka hänellä onkin just niitä asioita, mitä oot itsellesi haaveillut. Katselet kuvia ihaillen ja ehkä vähän myös kadehtien. Muutaman swaipin jälkeen painatkin jo sinistä seuraa-nappia. Mulle on käynyt niin ehkä sen miljoona kertaa.

Eikä siinä mitään väärää ole. Tavallaan sehän se Instagramin pointti onkin. Joskus kuitenkin, se alun ihannointi muuttuu pelkäksi kadehtimiseksi. Joka kerta kun sen henkilön kuva tulee vastaan, sussa herää pääsääntöisesti negatiivisia ajatuksia. Silloin ollaankin sillä punaisella alueella. Juuri sillä, mikä tekee somesta monelle meistä myrkyllisen paikan. 

Tänään tehdään suuria muutoksia sun somekanaviin. Sosiaalisen median välineiden kuuluu nostaa sun elämän laatua eikä laskea sitä. Tätä ei kyllä kannata ohittaa.

Me halutaan luonnostaan jakaa Instagramiin ja Facebookiin hyviä kuvia meistä ja mukavia asioita elämästä. Oon aikasemmin tästä jo puhunut, se on mun mielestä luonnollista ja jopa tervettä. Itse haluan ruokkia mieluummin positiivista elämänasennetta ja siksi tulee jaettua vain niitä mukavia palasia elämästä. Ja varmaan valtaosa meistä ajattelee niin. Uskon, että harva meistä haluaa jakaa noita hyviä asioita elämästä vain, että saisi muut kateellisiksi ja voisi tuottaa pahaa mieltä. Se efekti on vaan harmillisesti usein väistämätön, jos jollain on jotain mitä aina itselleen on toivonut.

Eikä se ole aina kateus, mikä aiheuttaa pahaa mieltä. Joskus se on ihmisen tapa kirjoittaa kuvatekstejä, joskus se millaisia asioita hän ylipäätään jakaa tai jättää jakamatta. Toisinaan jonkun pelkkä puhetyyli saattaa laukasta sussa ihan valtavan ärsytyksen. Se asia voi olla ihan mitätön ja sellainen, joka ei jotain toista häiritse ollenkaan. Pääsääntöisesti kuitenkin kateus on meissä se suurin pahanolon aiheuttaja. Kateus on itserakkauden pahin vihollinen.

Some on täynnä ihania kuvia, kauniita ihmisiä, täydellisiä feedejä ja erilaisia persoonia. Ei ole kuitenkaan tarkotus, että seuraat niitä, jos ne tekee sulle pääsääntösesti pahan mielen.

Jos aina vaan ruokitaan itteemme sellasella negatiivisuudella, meistä tulee negatiivisia. Jos päivästä toiseen täytät mielen asioilla, jotka ruokkii sun tyytymättömyyttä itseesi, kuinka voisit rakastaa itseäsi? Semmoinen itsetuho pitää kyllä heti lopettaa.

Me voidaan helposti keskeyttää sellainen elokuva, josta tulee paha olla. Ostellaan vaatteita, joissa meillä on parempi olo itsestämme, eikä huonompi. Joskus saatetaan tehdä heräteostoksia, ajatella, että tämähän on kiva, mutta jo vähän ajan päästä lakataankin tykkäämästä siitä. Puetko vaatteen silti kerta toisensa jälkeen, kuukaudesta ja vuodesta toiseen päälle, vai heitätkö sen sun komeron ”poissa silmistä, poissa mielestä” – hyllylle? Myös somessa voit yhtä helposti poistaa mielestä nuo seurattavat, jotka ei sovikaan sulle.

Call To Action

Tänään, heti kuin mahdollista, ota sun Instagram esiin ja tee sille kunnon kevätsiivous. Poista sieltä kaikki seurattavat, jotka
1. herättää kateutta
2. herättää tyytymättömyyttä suhun itseesi
3. ei nosta sun mieltä
4. ärsyttää joka kerta kun näet uuden kuvan heistä

Se saattaa alkuun tuntua pelottavalta. Jotkut saattaa jopa pelätä, että sitten omat seuraajatkin alkaa tippumaan. Mutta voit lohduttautua, vaikka joitakin seuraajia tippuisikin, ei mee kauan kun saat uusia tuplaten tilalle.

Ajattele feediä, joka on täynnä sisältöä, joka heti ensimmäisestä kuvasta lähtien saa sut inspiroitumaan ja ilahtumaan. Kuinka jokainen skrollaamasi kuva nostaisi sun ajatuksia. Ajattele, miltä tuntuisi selata päivän instakuvat läpi hymy kasvoilla. Miten suuri muutos se olisi elämään? Kuinka paljon helpompi sun olisi hyväksyä itsesi ja alkaa korjaamaan sitä menetettyä itserakkautta?

Toiset tarvitsee ihan kunnon siivouksen ja jäljelle saattaa jäädä ihan vain muutamia seurattavia. Eräs somejulkkis poisti kerralla kaikki seurattavansa ihan vain toipuakseen siitä somepahaolosta. Sen jälkeen hän alkoi pikkuhiljaa lisäilemään vain itseään inspiroivia tilejä seurattaviinsa. Ollut varmasti silmät avaava kokemus!

Ja kuinka se sitten parantaa sun näkyvyyttä…?

Jos seuraajaluvut on sulle tärkeitä (tottahan se on sitä meille monelle), voin lohduttaa, että tässä kohtaa Instagramin algoritmi on sun puolella. Saatat siivouksen jälkeen menettää seuraajia, mutta ne seuraajat on niitä sulle myrkyllisiä, eikä vain henkisesti vaan myös näkyvyyden kannalta. Kun alat seuraamaan uusia, sua inspiroivia tilejä, on suuri todennäköisyys, että sulle samankaltaiset ihmiset löytää myös sut. Te tykkäilette toistenne kuvista, mistä puolestaan Instagramin algoritmi tykkää, ja se alkaa nostamaan teidän molempien näkyvyyttä. Todennäköisesti tulet nopeasti saamaan enemmän lisää seuraajia, kuin mitä siivouksen yhteydessä menetit. WIN WIN!!

Useampi meistä viettää somessa aikaa monen monta hetkeä elämästä. Kun siellä on vain positiivisuutta ja tyytyväisyyttä lisääviä seurattavia, alkaa se kadoksissa ollut itserakkaus pikkuhiljaa korjaantumaan.

Onko sun seurattaviin eksynyt sulle myrkyllisiä tilejä? Kommentoi alle ja kerro, kuinka monta tiliä poistui siivouksen aikana ja kuinka monta inspiraation lähdettä olet löytänyt tilalle.   

shirt Zara
pants from Kosovo
bag Zara
shoes Zara

Kuvat: Pandamama

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

X