Haluan avata teille asiaa opiskelusta. Äidin näkökulmasta katseltuna.
Tilanteeni lyhyesti: Valmistuin peruskoulusta vuonna 2012. Pääsin Seinäjoen lukioon, mutta vaihdoin siitä pian Seinäjoen kauppikseen Merkonomiksi. Opiskelin siellä vuoteen 2015 asti, kunnes viimeinen kevät jäi kesken (syynä hyperemeesi). Eli tutkinto keskeytyi. Kävin Tampereella vuonna 2016-2017 vaihteessa kauppiksessa juttelemassa Opinto-ohjaajan kanssa siitä, että mahdollisesti suorittaisin opinnot loppuun. Seinäjoella aloittamani Liiketalouden perustutkinto ei vaan enää kulkenut tuolla nimellä, vaan tutkinnon nimi oli muuttunut. Lisäksi, monet jo suorittamani kurssit hylättäisiin, sillä ne eivät enää kuulu nykyisen tutkinnon sisältöön. Eli, joutuisin tehdä paljon enemmän tutkinnon eteen kuin kaikki muut. Eikä ala edes tunnu enää yhtään omalta. Juttu siis tössäsi tähän.
Nyt olen ajatellut, että kun Jose valmistuu keväällä 2020 insirööriksi, on minun vuoroni lähteä syksyllä 2020 kouluun takaisin. Haku kouluun pitäisi tapahtua nyt vuotta ennen, sillä meidän täytyy hakea lapsille päiväkodista paikkaa todella aikaisin. Se mikä minusta ”tulee isona” on vieläkin epäselvää, mutta olen löytänyt kuitenkin itselleni sopivan alan. Alan, mikä motivoi minua ja aidosti kiinnostaa. Koulutus on Tredu Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto. Otin alan Opinto-ohjaajaan yhteyttä viime vuoden puolella ja selitin tilanteeni alusta – loppuun hänelle. Hän neuvoi minua hakemaan kevään 2019 yhteishaussa. Tiesin jo silloin, että jos minut asetetaan 9-luokkalaisten kanssa samaan lokeroon – en tule pääsemään kouluun.
Yhteishaussa tiedettyjä kriteereitä on peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo, sekä mahdolliset työtunnit ja työkokemukset. Minulla peruskoulun todistuksen keskiarvo on jotain 7,2 (olin huippu taideaineissa, mutta kaikki muut olivatkin sitten kutosta tai seiskaa). Lähinnä motivaatio oli todella alhainen yläasteella. Minulla on jonkin verran työtunteja, kun työskentelin joskus kirpputorilla, sekä olin työssäoppimassa kenkäkaupassa myyjänä. Mutta merkittäviä työtunteja minulla ei ole. Jos tilannettani ei tiedä, papereissani näytän siltä, kuin olisin lopettanut koulut 16-vuotiaana ja ollut siitä asti tekemättä elämälläni mitään. Yhteishaussa ei ole mitään tekstikenttää mihin kirjoittaa, että olen ollut lukiossa ja kauppiksessa ja sen jälkeen synnyttänyt kaksi lasta. Tuntuu, että kotiäitiydellä ei ole nykypäivän Suomessa minkäänlaista arvoa tai arvostusta.
Yhteishaussa jäin varasijalle 70 – josta olen edennyt sijalle 62. Kouluun pääsi 40 oppilasta. Eli käytännössä tilanteeni on toivoton, mutta tiesin sen jo hakua tehdessäni. Ystäväni ovat ihmetelleet, että miksi jouduin hakemaan yhteishaussa 9-luokkalaisten kanssa, kun minun kaltaisilleni on olemassa sellainen kuin jatkuva haku. Jatkuva haku on haku ihmisille, joilla on jäänyt koulut syystä tai toisesta kesken, ja he haluavat jatkaa opintoja. Nyt minua opastettiin hakemaan jatkuvassa haussa.
Äsken hakemusta tehdessäni minulle tuli tunne, että onko tämä sittenkään oikea haku. Vastaukseksi tuli Tredun infosta, että ei ole. Tämä jatkuva haku oli heille, keillä oli kyseinen Hius- ja kauneudenhoitoalan tutkinto jäänyt joskus kesken ja haluavat nyt jatkaa opintoja. Aloin itkemään ja romahdin. Katson vierestä, miten ystäväni pääsevät korkeakouluihin ja minä en tunnu pääsevän millään edes ammattikouluun.
Olen tehnyt joskus blogiin postauksen koulutraumoistani. Postauksen löydät täältä ->koulutraumat. Se on kuitenkin vähän kevyellä kädellä kirjoitettu teksti, mutta oikeasti kaikki inhottavat muistot kouluajoilta vaikuttaa minuun vielä tänäkin päivänä todella suuresti. Niin sanottu ”kouluitsetunto” on minulla ihan nollissa, ja nyt minulla on kova pelko siitä että syrjäydyn yhteiskunnasta. Meillä täällä Suomessa on hyvä tuki ja apu syrjäytynelle nuorille, mutta olen huomannut että tämä yhteiskunta toimii apuna vasta kun syrjäytyminen on jo tapahtunut. Minulla on vielä intoa ja motivaatiota kouluttautua (en malttaisi odottaa että pääsisin aloittamaan opiskelut), mutta tuntuu kamalan vaikealta päästä kouluun sisälle. Miksi tämä on näin vaikeaa?!
Minulla on kuitenkin älyä, olen sosiaalinen, olen fiksu. Tykkään jutustella ihmisten kanssa. Olen empaattinen ja tykkään työskennellä pienissä työryhmissä. Tykkään kauneudesta ja hyvinvoinnista. Miksi minun on näin vaikeaa päästä 23-vuotiaana opiskelemaan ammattikouluun? En usko että minun tilanteeni on mitenkään harvinainen tai outo. Uskon ja tiedän, että siellä on monia muitakin samassa tilanteessa olevia nuoria naisia – äitejä, joiden on vaikeaa päästä opiskelemaan uudelleen. Miten tämän tilanteen saisi muuttumaan? Tuntuu, etteivät Opinto-ohjaajat ja päättäjät ymmärrä tilannettani kunnolla, vaikka olen sen selkeästi selittänyt.
Tavallaan ymmärrän, miksi ihmiset eivät tee Suomessa enää lapsia. Täällä on todella vaikeaa päästä takaisin yhteiskuntaan vauvavuosien kotona olon jälkeen. Ja se on todella surullista.

Jos sinulla on kokemusta aiheesta, tule kertomaan sinun tarinasi

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

X