Kaupallinen yhteistyö / Roberts Berrie / Perhekupla
Vietimme viime viikonlopun mökillä ja huomasin ettei enää ole kesä, vaikka lasken elokuun kesäkuukaudeksi. Elokuun loppupäivät voivat kuitenkin olla jo melkoisen petollisia. Saimme heti kylmää ja kotiin palatessa olikin jo inhottava flunssa läsnä. Alina ja Jose säästyivät pahimmilta oireilta, mutta minulle ja Robinille nousi maanantaina kuume. Onneksi vain yhden illan kestävä, mutta itse flunssa on nyt kestänyt neljä päivää ja tuntuu vain pahenevan.

Taisi olla tiistai kun sain postia ja voi miten hyvään saumaan tämä posti tulikaan. Jos näillä ei lähde flunssa, niin ei sitten millään!

Kyseessä on Roberts Berrie:n ”juotavat marjat”. Berriet säilyy huoneenlämmössä ja ne on terveellisiä, helppokäyttöisiä, sekä mikä tärkeintä – hyvänmakuisia. Helposti tuotteiden mukana tulleet esitteet vain siirtää sivuun, mutta näissä oli niin mielenkiintoista tietoa, että suosittelen lukemaan!
Alla olevasta kuvasta näätte vähän, millaisia terveysvaikutuksia milläkin marjalla on. Minusta aika mielenkiintoista! Osasta olenkin jo tiennyt, mutta monet tuli yllätyksenä. Tarkemmin näistä pääsee lukemaan täältä > Marjojen terveysvaikutukset.
Lisäksi täällä on lueteltuna muun muassa, mitä vitamiineja missäkin marjassa on ja mikä on marjojen ”supervoima”. Näistä lisää löydät täältä > Tietoa marjoista.
Roberts Berriet valmistetaan Suomessa. Täällä maa, ilma ja vesi ovat maailman puhtaimpia. Berriet ovat maidottomia ja gluteenittomia, sekä sopii tottakai myös lapsille!
Pieni hiljainen hetki tälle pakkaukselle, mikä tässä alla olevassa kuvassa näkyy. Tykkään pakkauksista mitä ei tarvitse repiä ja rikkoa auki. Ja miten ihana kuva tässä pakkauksessa on!
Pakkauksesta löytyi tällaiset ihanat 1dl purkit, jokaista makua. Maut ovat puolukka ja karpalo & villimustikka & tyrnimarja & mustaherukka ja mansikka & villimustikka ja vadelma. Nämä tulee käyttöön meillä välipalana ja pika-aamupalana. Myös matkoilla ja retkillä, miksei!
Lisäksi samanlaisissa 1dl purkeissa sain tällaiset Roberts Berrie+, päivän tehomarjat. Beauty = ihon hyvinvointiin. Fiber = vatsan tasapainoon. Protein = normaalin lihasmassan ylläpitoon ja kasvattamiseen. Näiden maut näkyy alla olevassa kuvassa.
Sain myös tämän 3 litran hanapakkauksen maussa villimustikka & vadelma. Helppo tapa nauttia päivän marjat!
Otin heti aamulla lasillisen villimustikka & vadelma -hanapakkauksesta ja se tuntui paremmalta tässä flunssassa kuin särkylääke. Laitoin pakkauksen illalla jääkaappiin, joten juoma oli ihanan kylmää ja raikasta aamuun. Ajattelin ottaa joka aamu yhden lasillisen – terveyspläjäys.
Annoin Alinallekin oman (maku, villimustikka) ja hän ei meinannut malttaa odottaa että sai maistaa, kun minä halusin ottaa kuvat tilanteesta. Kun kuvat oli saatu napsittua, Alina joi purkista ja ensimmäinen sana oli ”nam” ja sitten ykskaks koko purkki oli tyhjä. Nämä toimii mainiosti välipalana myös meidän 3-vuotiaalle.

Näissä on tällainen kätevä reikä kun avaa kannen, mistä on helppo juoda. Katselin vierestä millainen sotku tulee kun 3-vuotias yrittää juoda tahraavaa mustikkaa tästä – mutta ilolla voin sanoa että tuosta on todella siistiä juoda! Ei tullut tahroja – huh.

Oletko sinä joskus kuullut näistä tuotteista? Oletko ehkä maistanut näitä? Jos et, aiotko joskus maistaa? Ainakin minä suosittelen suuresti!

Jos kiinnostuit, niin käyhän kurkkaamassa täältä: https://robertsberrie.com/fi/


Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

X