Eilen juhlittiin meidän 4v tyttöä, joka oli hyvin pitkään odottanut synttärijuhliaan. Hän on kuukausia höpöttänyt, kuinka saa isot juhlat, paljon vieraita ja lahjoja. Näytti uhkaavasti siltä, että juhliin saapuisi ainoastaan pari vierasta ja neidille tulisi vain mielettömän iso pettymys!

Moni kutsutuista ei päässyt paikalle tai saapuminen oli hyvin epävarmaa
Kutsuimme kaikki samat henkilöt juhliin kuten yleensäkin. Lähinnä sukulaisia ja muutamia kavereita. Lapsen mummi lupasi heti kutsun saatuaan tulla paikalle, mutta moni ilmoitti ettei pääse juhliin. Usean saapuminen oli myös epävarmaa kun oli sairastumisia tai ”katsotaan jos jaksetaan”. Kerroin sitten neidille jo ajoissa, että juhliin ei tulisi montaa vierasta, eikä lahjojakaan tule kuin pari. Samassa hetkessä hänen ilmeensä muuttui surkeaksi ja itselleni tuli myös tosi kurja fiilis, koska lapsesta selkeästi huomasi harmituksen. Kiukkuisena hän vain sanoi haluavansa paljon vieraita, sekä isot juhlat.
Yllättävästä paikasta löytyi pelastus! 
Purin omia ja lapsen fiiliksiä facebookissa naistenhuoneelle. Siihen mun julkaisuun tuli reilusti yli tuhannelta ihmiseltä reagointia ja eeen ehkä kestä miten superia! Monet halusivat lähettää kortin meidän neidille ja niitä nyt vielä odotellaan postissa saapuvaksi. Useampia ihania vieraitakin saatiin, joita ennestään ei edes tunnettu. Vaikka juhliin tuli täysin ennestään tuntemattomia, niin heti leikit alkoi sujumaan lapsilla yhtä hyvin kun vanhojen kavereidenkin kanssa. Lisäksi aikuisilla riitti keskenään höpöttelyä, eikä ollut kiusallisia hiljaisia hetkiä.
Kuvassa Vanessan kanssa leikkii Lahdesta asti tullut vieras! 

Nalle ja Panda tuli tanssimaan tytön kanssa
Saatiin myös samaisen julkaisun kautta ihan huippuylläri järjestettyä Vanessalle. Eräs nainen ehdotti, että voisi tulla tanssimaan hetkeksi tyttöjen kesken pandana ja nallena. Vanessa rakastaa kaikenlaisia isoja pehmomaskotteja, joten toivotin heidät tervetulleiksi. Vanessa oli hieman ihmeissään, mutta yhtä hymyä täynnä kun isot liikkuvat pehmohahmot tulivat meille sisälle. Hieman erikoisemmat synttärit ohjelmanumeron kera!

Haluan vielä kerran kiittää jokaikistä joka kävi meillä kylässä, lähetti postissa kortin tai pienen paketin!
En todellakaan olisi osannut arvata, että sosiaalisen median kautta meidän neidin syntymäpäivästä tuli vielä enemmän kun mitä hän osasi edes odottaa. Hyväsydämisiä ihmisiä on olemassa ja nyt se on todistettu! Ihmisiä jotka haluaa ilahduttaa vierasta ihmistä tärkeänä päivänä. 
Oon itse hieman ihmeissäni, että mitä oikein tapahtu. Innoissaan oleva lapsi ei meinannut illalla mennä edes nukkumaan kun oli juhlista niin tohkeissaan!

Suurin osa saaduista lahjoista! 

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

X