Erikoisin Viikonloppu Ikinä - Mihin Oikein Kuulun?

Moikka!

Kun ensimmäinen suomalainen saapui paikalle ja nosti karpalolonkeronsa pöydälle, oli tunnelma hassun vaivaantunut.

Kosovolaisethan yleensä aina tarjoilee vierailleen. 

Ja tänä viikonloppuna huomasin, kuinka itsekin olen näköjään jo aivan tottunut siihen. F:n vaimo nosti kaikki tarjottavat perinteiseen suomalaiseen noutopöytään ja kaikki tuntuikin yhtäkkiä niin oudolta. Oli ihan hassua, kuinka tiedän kyllä hyvin miten sen suhteen toimitaan, mutta pitkän ajan jälkeen, ihan toisenlaiseen perinteeseen totuttua, noutopöytä tuntui jotenkin vaikealta.

Nyt tajusin, ettei kosovolainen tarjoilukulttuuri ole oikeasti mitään muuta, kuin vieraanvaraisuutta. Naisten alentamisella ei ole mitään tekemistä sen kanssa. Kun talon emäntä tuo kaiken tarjottavan vieraille, kaikki sujuu kuin tanssi.

Tuntui jotenkin ihan superhullulta parveilla kaikki nälkäisinä samaan aikaan tarjottavien ympärillä, kasata kaikkea piperrystä epävakaille pahvilautasille ja kiikuttaa ne ensin lapsille ja palata sitten vielä takaisin taiteilemaan oman lautasen kanssa. Näinkö helposti sitä tottuu tiettyihin tapoihin? Olen suomalainen! Ei kerttiksissä pitäisi olla mulle mitään vaikeaa!!

Seuraava kultturellinen yhteentörmäys koettiin, kun yksi vieraista otti koiransa tupareihin mukaan. 

Kosovossa koirat kuuluu pihalle. Hyvin hyvin harva pitää koiraa lemmikkinä, ja jos pitää, sen paikka on silti ulkona, kotipihalla. F sanoi, että koira saa tulla, mutta joutuu pysymään ulkona.

Ilmahan oli lauantaina mitä mahtavin, joten kemut kemuiltiin täysin terassilla. Ihmiset kävi sisällä vain vessassa tai hakemassa syötävää ja juotavaa. Noutopöydän lisäksi F grillasi erilaisia lihoja tarjolle. Koiralle pääsi siis viettämään oikeita kissanpäiviä. Hän tietenkin parveili pöydän luona koko ajan ja yritti saada napattua poikien makkarat. Voi kunpa olisin päässyt kuvaamaan B:n ja F:n reaktiot siihen 😀 😀 B:n mustat housut oli täynnä pitkiä koirankarvoja ja oikein näin kuinka hänen otsasuoni alkoi pikkuhiljaa pullistumaan.

Noin muuten saatiin kyllä paljon mielenkiintoisia keskusteluja aikaiseksi. En missään nimessä sano, että juhlat olisi olleet huonot, astetta erikoisemmat vain. 😀

Viikonlopun hippalot ja vaivaantunut fiilis sai mut kuitenkin miettimään, mihin oikein kuulun? Jotenkin sitä on varmaan alkanut vuosien myötä muuttumaan pikkuhiljaa puolison kaltaiseksi, joten en osaa enää täysin omaksua suomalaista kulttuuria. Enkä sen koommin kosovolaistakaan. En yhtään ihmettele, miksi jotkut vanhat pariskunnat pukeutuu ulkona hiippaloidessaan samanlaisiin tuulipukuihin.

Jokaisessa kulttuurissa on jotain mukavaa ja kaunista ja jotain huvittavaa ja hullua. En halua sitoa itseäni yksistään mihinkään niistä. Tulin sitten siihen tulokseen, että Maa on mun koti ja monikulttuurisuus on meidän tapa elää. Ja koska ajatus siitä saa mun sielun sopukat hymyilemään, sen täytyy olla oikein.

Oletko sä joskus eksynyt monikulttuurisiin illanistujaisiin tai juhliin? Oliko ne silloin yhtä erikoiset kuin nämä meidän?

p.s. Muutama teistä jo kyseli, kuinka kävi raskaustestien kanssa. Ja vastaus on kemiallinen. Ei siis saada vieläkään vauvaa tähän huusholliin. Jotenkin se tuntuu nyt niin pahalta, etten tän enempää kykene asiasta kirjoittamaan.