Mulle tuli ihan valtava tarve selvittää, onko greippimehulla raskautumisen kannalta oikeasti mitään merkitystä, vai onko se vaan taas yksi urbaanilegenda. Kävinkin jo reilu vuosi sitten läpi raskautta edistäviä myyttejä tässä postauksessa. Silloin en vielä tiennyt, etten sektioarpiongelman takia pysty raskautumaan normaalisti. Saattoi niillä kuitenkin olla jotain vaikutusta: Tulin ensimmäisen kerran koko yritysaikana raskaaksi, mutta alkio päätyi kohdun ulkopuolelle kasvamaan.

Nyt sitten eräs päivä eräässä Facebook ryhmässä tuli näistä myyteistä juttua. Itse olen pitkään luottanut greippimehun raskauttavaan voimaan. En tosin koskaan usko mitään legendoja tuosta noin vaan.

Otin greippimehun testiin ensimmäisen kerran silloin kun yritettiin Elionia. Sain siitä vinkin yhdeltä läheiseltä, sillä hän oli vasta tullut raskaaksi ja juuri siinä kierrossa oli ensimmäisen kerran kokeillut greippimehua. Hän sanoi ohjeen menevän näin:

1. Greippimehua juodaan ensimmäisestä kiertopäivästä lähtien lasi (n.3dl) päivässä
2. Mehun tulisi olla makeuttamatonta ja 100% tuorepuristettua
3. Greippimehu toimii parhaiten kun se juodaan heti aamusta yhdessä äitiysvitamiinien kanssa
4. Greippimehun nauttiminen lopetetaan ovulaatioon, jonka jälkeen sitä ei enää juoda

Tein työtä käskettyä ja kuinka ollakaan, tuossa kierrossa aloin odottamaan Elionia. Silloin ajattelin, että koska läheiseni oli raskautunut sillä heti ja myös itse raskauduin vuoden yrittämisen jälkeen heti ensimmäisestä greippimehukierrosta, ei tämä kaikki voi olla vain sattumaa.

Tänään halusin tehdä  asiasta pientä selvitystyötä. Onnistuin nopeasti löytämään tieteellisen selityksen sille, miten greippimehu saattaa auttaa raskautumaan.

Greippimehu ja cervical mucus

Aloitetaan ihan perusasioista ja käydään läpi yksinkertaisuudessaan, miten meidän keho rikkoo ravintoaineita. Kaikki mitä syömme ja mitä meidän keho tuottaa, käy maksan läpi. Maksa onkin meille tietynlainen filtteri. Maksassa on entsyymejä nimeltään sytokromit, jotka pilkkoo kaiken mitä niille annetaan, kuten ravintoaineet, lääkkeet ja hormonit. Eräs tietty sytokromi, CYP3A4, on vastuussa estrogeenin pilkkomisesta.

Greippimehu sisältää kemikaaleja nimeltään furanokumariinit. Kun ne imeytyvät vereen, jonka mukana ne matkaavat maksaan, furanokumariinit lakkauttavat CYP3A4:n toiminnan väliaikaisesti. Tämä tarkoittaa siis sitä, että lyhyen aikaa kehossa ei ole estrogeenin pilkkojaa. Tämä tietenkin nostaa kehon estrogeenipitoisuutta.

Naisen emätinvuoto, eli cervical mucus muuttuu kierron eri vaiheissa. Saanen loppupostauksessa käyttää tälle sanaa mucus, koska kaikki suomennokset tuntuu omaan korvaan ihan liian härskeiltä. 😀 Ovulaation lähestyessä estrogeenitaso kohoaa, mikä muuttaa mucuksen runsaammaksi, kirkkaammaksi ja koostumukseltaan spermalle suotuisammaksi. Kun mucus on oikeanlaista, siittiöt pääsevät vapaasti ja helposti uimaan munasolun luo. Joissain tapauksissa huono cervical mucus on ainoa syy pariskunnan lapsettomuuteen.

Yksinkertaisuudessaan greippimehu siis nostaa kehon estrogeenitasoa tehden naisen mucuksen hedelmällisemmäksi, mikä edesauttaa raskautumista. Lähde

Valitettavasti vielä tähän päivään mennessä sen suurempia tieteellisiä kokeita asiasta ei olla tehty. Tämä on biologinen selitys sille miten greippimehu meissä vaikuttaa, ja sen ollen miten se saattaa parantaa raskautumismahdollisuuksia.

Oma kokemus 

Mulle tämä riitti kyllä selitykseksi. Olin tiennyt, että greippimehun raskauttavalle vaikutukselle täytyi olla jokin syy, oli se jo niin monella, itseni mukaan lukien, auttanut raskautumisessa.

Itse huomasin jo neljännen päivän säännöllisen käytön jälkeen suotuisia vaikutuksia mucuksessa. Itselläni on aina ollut kuivat ja ohuet limakalvot, paitsi silloin kun juon greippimehua. Ovulaation lähestyessä greippimehukierrossa joudun ottamaan ihan pikkuhousunsuojat käyttöön, niin paljon se on parantanut ja lisännyt mucusta.

Itselleni on päivän selvää, että heti kun ollaan raskautumiskielto selätetty otan taas greippimehun käyttöön. Ei se herkkua ole, mutta ehdottomasti sen arvoista.

Onko sulla kokemusta greippimehun raskauttavasta voimasta?

Edellisessä postauksessa käytiin läpi, kuinka teet huulten ylirajauksen oikeaoppisesti.

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

X