Ai miksi taas muutetaan?

Taas mennään! Kuten vessa postausta julkaistessa totesin, että kotiesittelyjen kanssa uhkaa taas tulla kiire, niin jo seuraavan viikon lauantaina käytiinkin katsomassa tulevaa kotiamme ensimmäisen kerran lasten ollessa yökylässä mummin ja papan luona – ensimmäistä kertaa!

Viikko siitä ja kävimme katsomassa uudestaan lasten kanssa ja allekirjoitettiin uusi vuokrasopimus. Kyllähän siinä viikon aikana hetki pohdittiin, että mitäs nyt taas. Uusi asunto on ihanan avara ja tilaa on useampi kymmenen neliötä lisää. Mutta joo, onhan se tavaroiden pakkaaminen ja kantaminen… Jaaa meillä ei ole hissiä nyt eikä ole muuten uudessakaan kodissa, jotta että, ollaanko hulluja? Joo ja ei. Tai ehkä vähäsen ainakin.

Virallinen muuttopäivä on tämän viikon lauantaina, kun mummu ja vaari tulevat auttamaan vaarin pakettiautolla. Avaimet hain asuntoon maanantaina ja tiistaina vietiin jo ensimmäisiä säkkejä pois tieltä. Onneksi tuli otettua rätti mukaan, pelkkä kostealla pyyhkiminen ei nimittäin ihan joka paikkaan edes riitä. Keskiviikkona asunnolla käydessämme puoliskoni kysyi ääneen tuliko tehtyä hätiköity päätös? Johon todettiin että ei. 

Ai miksi me sitten muutetaan taas?

Noooo. Tähän on monta syytä jotka puoltavat muuttamista. Tällä kertaa syrjäinen sijainta, tai no ei edes syrjäinen, vaan uusi koti on ihan eripuolella kotikaupunkiamme… Tällä kertaa sijainti ei tunnu pahalta. Vaikka matka mummilaan kyllä tuplaantuu muuton myötä. Ja siinä missä edellisen muuton aikaan pohdin rivitalon helppoutta ja hissitöntä kerrostaloa vastakkain, ei tällä kertaa hissittömän talon KOLMASkaan kerros tunnu esteeltä.

Tällä hetkellä ei ole vauvaa tai vauvakuumetta, eikä kauhukuvia rattaiden ja ostosten ja vauvan kantamisesta. Sitäpaitsi juuri nyt meillä on kolme kävelevää lasta. Toki rappusia pitää taaperon kanssa harjoitella vielä paljon. Mutta kyllä te nappaatte pointin. – häntä ei ole pakko kantaa.

Mutta eipä sillä, meidän tämän hetkinen yhden asunnon asuttamisennätys on 2 vuotta. Ja tässä  76neliön asunnossa päästiin myös melko lähelle tuota – syyskuussa olisi tullut 2v täyteen. Joten kerran vuodessa muuttaviksi mehän ollaan asuttu täällä jo tosi kauan, että eikö se jo ole aikakin muuttaa! 

ps. ootteko koskaan kuulleet sellaista sanontaa että miehen pitää vaihtaa kolmen vuoden välein joko taloa, autoa tai naista… Musta on ihan kiva jos vaan autot ja talot vaihtuu 😀 Mutta siis on tässä taustalla ihan oikeitakin pohdintoja huoneluvusta kakkosauton hankintaan.

Muutetaan päiväkodin perässä

Päiväkodista oli tulossa ongelma. Kyllä, meidän lasten vanha päiväkoti on edelleen aivan ihana enkä ikimaailmassa olisi kuvittelutkaan laittavani taaperoa näin pienenä päiväkotiin, ellen olisi saanut tutustua näihin meidän päiväkodin pientenryhmänhoitajiin. Mutta, meidän päiväkotiin ei tule ensi syksylle eskariryhmää. Ja se on ongelma. Tai ei sekään vielä yksin.

Elpun tulevasta eskarista soitettiin jo ennen koronalomaa, että heiltä löytyisi kyllä paikka myös Jekulle, jos halutaan molemmat samaan paikkaan. Mutta heillä ei ole ollenkaan alle kolmevuotiaiden ryhmää. Ja siitä tulisi ongelma. Koska jos taaperokin menisi hoitoon meidän pitäisi päättää A)  viedäänkö eskarin päiväkotiin pelkästään Elpu ja pojat ihanaan päiväkotiin vai B) viedäänkö molemmat isot eskarin päiväkotiin ja pelkästään taapero ihanaan päiväkotiin. Kuka jaksaa kulkea kodin ja kahden päiväkodin väliä joka päivä kaksi kertaa?

Ja sitten se kolmasvaihtoehto: Jos ja kun minä saan työn ja laitamme kaikki kolme tuohon lähimpään vuoropäiväkotiin. Tiedän sen vuoropäiväkodin nimeltä, siellä on muutaman kaverin lapset hoidossakin. Enkä ole ikinä kuullut siitä mitään pahaa. Mutta jostain syystä minä en millään haluaisi meidän lapsia sinne. En varsinkaan tuota pienintä, mutta se oli myös eskarivaihtoehdoista se viimeinen vaihtoehtto jonka taisin jättää valitsematta eskari-ilmoittautumisessa.

Kun kuulin Jekun kummitädiltä, että mahdollisen uuden kotimme lähipäiväkoti olisi vuoropäiväkoti – oli siinä koko päiväkotihärdellin ja eskarin ja kaiken ratkaisu! JOO MUUTETAAN VAAN!

Muutetaan isomman asunnon perässä

Ja sitten se kaikkein tärkein syy on totta kai itse asunto. Tämä nykyinen kotimme on liian pieni. Neliöitä on ihan hyvin, me sovitaan tänne ihan hyvin. Ollaan itse saatu tästä kodista eteisen, vessan ja vaatehuoneen kohdalta toimiva. Mutta täällä on muunmuassa liian vähän kaappitilaan. Elpu ja Jekku jakavat yhden vaatekaapin ja minä jaan oman vaatekaappini taaperon vaatteiden kanssa. Toisena tulee huoneluku. Todennäköisesti viimeistään vuoden päästä tämä asunto olisi meille liian pieni ja pitäisi saada koululaiselle oma huone.

Uudessa kodissa Elpu saa oman huoneen ja taapero siirtyy Jekun kanssa yhteiseen huoneeseen.  Saas nähdä kuinka monta yötä minäkin tulen nukkumaan sitten poikien huoneessa.

Ja sitten viimeisenä mutta ei todellakaan vähäisinpänä! 

Uudessa kodissa on arkkupakastin! Kokeilkaapa hei itse elää ilman minkäänlaista pakastinta lähes kaksi vuotta… Ai että. Odotan jo miten pääsen täyttämään pakastimen jäätelöllä, marjoilla ja pakastekasviksilla! Ja bataattiranskalaisilla. Meidän perheen ruokavaliosta tulee taas paljon monipuolisempi ja ruokahävikki tulee pienentymään todella paljon, kun saadaan pakastin! 

Eikö siinä nyt ole jo aika monta hyvää syytä muuttaa?

Tästä tulee nyt meidän seitsemäs yhteinen koti, Elpun viides, Jekun kolmas ja Oshawottin toinen. Kyllä, me kutsutaan meidän taaperoa aika usein pokemonin nimellä. En ole vieläkään keksinyt hänelle bloginimeä… Ehkä hänestä tulee Ässä vaikka siitä puuttuu E. 

Mikä on sinun paras muuttomuisto? 🙂