Aakkoset a-kirjaimesta alkaen, ö-kirjaimeen asti. Asioita liittyen meidän tämän hetkiseen arkeen; päiväkotiin, opiskeluihin, töihin ja yhteisiin hetkiin.
AUTO
 
 Meille auto on tärkeä nyt kun perheessä on neljä tyyppiä, joista kaksi on pieniä lapsia. Joskus ajateltiin, ettei Tampereella tarvi autoa kun kauppoja on ja busseja menee. Kuljetaan kuitenkin usein Seinäjoella lasten isovanhemmilla, joten on kiva kun on oma kulkupeli. Olisi stressaava ajatus lähteä junalla jouluna toiselle paikkakunnalle ja tulla takaisin kotiin kahden pienen lapsen kanssa, kamppeet ja joululahjat käsissä.
BUSSIT
Tampereella menee kivasti busseja, nykyisin myös meidän ruuhkabussi-linjoilla, kun tähän on lisätty aikatauluja. Miinus on  että nykyisin bussissa kulkeminen ahdistaa koronan takia. Monesti menen nykyään tuntia aikaisemmin kouluun syömään aamupalan, että pääsen miehen kyydissä kouluun (välttääkseni bussimatkat). 
C-LUOKKA
 Lyhyesti ja ytimekkäästi; olen tällä hetkellä c-luokalla koulussa.
DARK
Hyvä sarja (tosin keskittymistä vaativa) Netflixissä, mitä katsotaan miehen kanssa iltaisin kun lapset on nukkumassa. Joskus jos ei jaksa mitään raskasta, katsotaan Frendit (kuudennensadan kerran) tai Moderni Perhe. 
ELÄMÄNKAARI
Tätä ollaan käsitelty nyt koulussa ja aihe on todella mielenkiintoinen. Meillä on mukava opettaja ja saadaan jakaa omia kokemuksia ja näkemyksiä aiheesta joka tunti. On kiehtovaa tietää miten ihminen kehittyy ja mitkä asiat vaikuttaa missäkin iässä. 
FLUNSSA
 
En ole koskaan ollut näin ahdistunut siitä, että saan flunssan. Kuin nyt. Kauhu siitä, että flunssan takia jäisin pahasti jälkeen nyt hyvin menevissä opinnoissa kauhistuttaa. Pian se alkaa, flunssakausi. Sitten on pakko olla kotona.
GOOGLE
Ollut hyvä apu, on hyvä apu. Joka päivä saa googletella jotain. Viimeisimpiä googlauksia; Foreca Tampere, Sting levyt, kääntäjä. 
HIKI
Stressi, uudet tilanteet ja kuumuus on hyvin paljon läsnä nyt elokuussa kun koulut on alkaneet, kaikki on vähän uutta ja ulkona on edelleen hellesäät. Kuumuus ei ole mun juttu. Paitsi saunassa. 
ILOISUUS
Oon ollut kiireestä ja stressistä huolimatta todella iloinen ja onnellinen. Pelkäsin hieman lähteä tähän oravanpyörään mukaan sieltä turvallisesta kodistani, mutta oon henkisesti nyt ollut paljon virkeämpi ja iloisempi kuin kotiäitivuosina. 
JUOMAPULLOT
Yleensä lapsille viedään kesäaikana juomapullot päiväkotiin, mutta nyt koronan takia ei saa viedä. 
KOULU
 Tykkään opiskella ja koulu maistuu, vaikka matematiikka ei vieläkään oikein suju. Tosin, kaikilla meillä on omat heikkoutemme. Olkoon matikka mun heikkous. 
LAISKOTTELU
 Sanon aina etten ole laiska, vaan mukavuudenhaluinen ihminen. Laiska on mun mielestä aika negatiivinen sana, vaikka itselle laiskottelu on positiivista olemista. Kun päivät menee koulussa rappusia ylös ja alas, oppii joka tunti jotain uutta ja hoitaa kodin ja lapsetkin, niin on ihanaa nauttia laiskottelusta ja vaan olla – taito sekin. Sohvalle ja jalat ylös! 
MUUMIT
 Halusin pitää Robinille 2v-muumisynttärit toukokuussa, mutta sitten tuli pöpö ja juhlat peruuntui. Lokakuussa juhlitaan Alinaa (ja sivussa vähän vielä Robiniakin) muumiteemalla. 
NISKAT
Mun niskat on tällä hetkellä niin kipeät huonon tyynyn takia, että aamuisin bussissa oksettaa ja migreenikohtaukset kolkuttelee. Pitänee hankkia uusi tyyny. 
OPPIMISEN ILO
 On ollut kivaa huomata, kuinka aikuisena voi nauttia opiskelusta. Kun on motivaatio, kaverit ja omalta tuntuva ala,niin oppii ja arvostaa oppimista. 
PÄIVÄKOTI
 Päiväkodissa menee hyvin (miinus Alinan ryhmässä hyrräävät täit, nam) ja on ihanaa kun päivän päätteeksi molemmat lapset juoksee syliin pitäen tiukasti kiinni. On myös parasta, ettei Robin enää aamuisin itke kun vien hänet hoitoon. 
QUORN
 
 Quorn-caesarsalaatti on yksi mun lemppari ja siitä on reseptikin täällä blogissa. Sopii hyvin tähän kevyempään ruokavalioon. 
ROHKEUS
Rohkeus laittaa suojamaski päähän bussissa. Koen olevani jo sen ikäinen, ettei elämässä tule enää paljoakaan ”onks noloo” – tilanteita. Jostain selittämättömästä syystä maskin laittaminen bussissa on mulle silti iso kynnys. Ehkä se on se, kun muutkaan ei käytä. Ja kun itsevarmasti käytän – monet tuijottaa kuin mulla olisi rutto. 
SIPSILAKKO
 Yritin, mutta en pystynyt. Terveellisempi elämäntapa on meneillään ja etsii vielä paikkaansa tässä arjessa. Lisäksi mahamakkaroiden karistusvaihe on meneillään. Kerran viikossa kuitenkin sallittakoon sipsit. 
TERVEYDENHOITAJA
 Unelmia kohti, eikö vain? Mun unelma on tällä hetkellä ensin valmistua lähihoitajaksi hyvin arvosanoin ja päästä sieltä opiskelemaan terveydenhoitajaksi. Jospa joskus voisin sanoa olevani ”Emilia, töissä terveydenhoitajana äitiys- ja lastenneuvolassa”. 
UNI
 Tällä hetkellä erityisen tärkeää, koko perheelle. Hyvät unet – parempi mieli. Ps fun fact; näen joka yö unia ja muistan ne. 
VALMISTUJAISET
Mies valmistui insinööriksi keväällä ja hänen juhlat piti olla lauantaina. Koronatilanne perui juhlat, mutta yritetään parin viikon kuluttua uudelleen. 
WWW
Tällä hetkellä tulee koulun ja päiväkodin takia oltua normaalia enemmän koneella. On lasten päiväkodin jutut netissä, on koulun Moodlet sun muut, sekä blogi. 
X=3
 Eli yhtälöt. Vaikka oon nykyisin aika hyvä koulussa, motivoitunut ja selkeästi oikealla alalla – matikka ei vaan ole mun juttu. Sain lähtötasotestistä pisteet 11/35. No, sentään sain matikan kurssista numeron 4 asteikolla 0-5. Edistystä. 
YSTÄVÄT
 Yksi suurin kiitollisuuden aihe tällä hetkellä on ystävät. Pelko siitä että joudun 16-vuotiaiden teinien kanssa samaan luokkaan koko kahdeksi/kolmeksi vuodeksi enkä ryhmäydy ollenkaan, osoittautuikin vain huonoksi uneksi. Pääsinkin luokkaan missä on aikuisia ja ihan huipputyyppejä. 
ZEN
Tämä viittaa rauhaan ja tyyneyteen. Kaiken hulabaloon keskellä olo on aika zen. Niin zen, kun se tässä ruuhkavuosien keskellä voi olla. Ja se mun mielestä kertoo siitä, että on aika onnellinen ja elää juuri oikeanlaista elämää juuri nyt. 
ÅBO
 
 Å-kirjain ei löydy mun arjesta mitenkään, mutta ajattelin tähän jotain keksiä. Åbo eli Turku on kaupunki, missä käytiin viime kesänä perhereissulla ja ehdottomasti voisin mennä toistekin. Kaunis kaupunki, mutta ihmiset hieman tylyjä. 
ÄITIYS
 
 Äitiyskin on ottanut ihan uudenlaisen askeleen tässä kaiken uuden keskellä. Mun kokemukset äitiydestä on muuttuneet aika paljon ja nyt tuntuu enemmän uraäidiltä kuin kotiäidiltä. Näin viiden vuoden kotona olemisen jälkeen on kyllä aika kivaa olla äiti, joka rakentaa myös omaa elämää eteenpäin. 
ÖTÖKÄT
 Ötökät on yksi miinus kesässä. En malta odottaa että tulee syksyn viileys, eikä enää tarvitse kärsiä mm. hyttysenpuremista. 
Oliko sulla jotain samoja, vai ihan erilaisia? 
– Emilia

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

X