Kyselin instan puolella, olisko kiinnostusta lukea, millaisen joulukalenterin aion lapsille tehdä ja muutamaa ”ei juurikaan” -vastausta lukuunottamatta kiinnostusta oli paljon! Moni laittoi vielä erikseen viestiä, että on miettinyt kalenterin tekemistä lapsille eikä keksi ideaa. Joten jaan omani, tästä voi saada vinkkiä vaikka ihan erilaisenkin joulukalenterin tekemiseen. 

Miksi ihmeessä sitten horisen joulukalenterista jo syyskuussa? Siksi, että joulukuu on täällä yllättävän pian, ja valmistelut on hyvä aloittaa ajoissa. Ihan jo siksikin, että ehtii hyödyntää hyvin alennusmyynnit ja kirppikset etsittäessä joulukalenteriin ostettavia juttuja! 

En ole itse ehtinyt tai jaksanut tehdä lapsille joulukalenteria kolmeen vuoteen ja nyt olen kyllä tästä tulevasta kalenterista aivan täpinöissäni! Mun mielestä idea on tosi hauska. Lapset saa kauan toivomansa leikkisetin, ja me voidaan yhdistää joulukalenteri ja sellaisten lelujen osto, jotka oltaisiin hankittu joka tapauksessa. 

Löysin lapsille monta vuotta sitten Lundbyn nukkekodin edullisesti, ”remontoin” sen ja annoin heille sen leikkeihin. Osaksi puuttuvien hahmojen ja suurimmaksi osaksi lasten liian nuoren iän vuoksi kuitenkin homma meni vain nukkekodin sotkemiseksi kynillä. He olivat selkeästi liian pieniä nukkekodille, laitettiin siis se varastoon. 

Siellä nukkekoti on odottanut kiltisti muutaman vuoden ja nyt kun lapsetkin ovat kasvaneet sekä nukkekotia toivoneet, keksin idean.

Joulukuun ensimmäisenä nukkekoti uudelleenremontoituna ilmestyy lasten aulaan ja siellä on muutama hahmo, pari huonekalua sekä kirje, jossa kerrotaan lapsille nukkekodin ja joulukalenterin idea. 

Nukkekodin asukkaiksi päätettiin kerätä Sylvanian Families- eläimiä sekä saman sarjan ja Lundbyn omia kalusteita. Tietty myös itsetehtyjä

Tuunattu nukkekoti on siis joulukalenteri, jonne aina aamulla on ilmestynyt jotakin uutta nukkekodin leikkejä varten. Toki jonakin aamuna se nukkekodissa odottava yllätys voi olla vaikkapa suklaa. Kuitenkin ideana on se, että aattona tuo kertaalleen varastoon hyljätty nukkekoti olisi täydessä loistossaan ja kalustuksessaan. 

Olen jo ostanut muutaman kalusteen ja aion ostaa muutaman lisää. Sen lisäksi aion askarrella kalusteita ja muita juttuja nukkekotiin itse. Tämänkin vuoksi on hyvä olla ajoissa. Ei ole kivaa, jos tekemisen kanssa tulee kiire ja nukkekodin mattoa virkataan seuraavan päivän luukkua varten kahdelta yöllä.

Haasteita eniten varmasti tuottaa tuo nukkekodin uudelleen tuunaaminen lapsilta salaa, apua! 

”Remontoitavaa” riittää nukkekodissa, mutta se ei tällaista askarteluhöperöä haittaa!

Uskon, että tämän kanssa riittää paljon mukavia hetkiä ja tekemistä joulukuun ajaksi lapsille, ennen sitä tietty mulle!  Rakastan askarrella, sommitella ja tuunata. 

Samalla näkee, kuinka lapset innostuvat nukkekodista ja jouluaattona voi paketissa olla vaikkapa alakerta sekä piha tuohon jo olemassa olevaan nukkekotiin, jos leikeistä on oikein innostuttu!

Mun mielestä tässä on monta hyvää puolta. Varastosta saadaan hyödynnettyä vanha nukkekoti, lapset saavat toivomansa, samalla opetellen malttamista ja odottamista. Yhdistetään vanhaa ja uutta, kierrätettyä ja itsetehtyä. Lisätään leikkiä ja yhdessätekemistä. 🤍 

Taaperon kohdalla, joka voi olla näille leikeille liian pieni, ajattelin kehitellä hänelle kalenterin varastossa olevista legoista, jotka ovat hänelle ”aivan uusia”, ei ole niitä siis nähnytkään. 

Ja tätä ideaahan voi muokata loputtomiin! Ottaa varastoon unohtuneen junaratasetin, jota täydentää pikkuhiljaa pitkin joulukuuta tai kaivaa kalenterinluuluiksi kaappeihin unohtuneita palapelejä. Idea joulukalenteriin voi löytyä myös kaapista kotoa! 

Rahaa tähän toki menee enemmän kuin olisi mennyt perinteisiin suklaakalentereihin, mutta nukkekoti oltaisiin joka tapauksessa kaivettu esiin, ostettu ja tehty siihen kalusteita. Nyt vain yhdistetään tuo joulun odotukseen. Samalla tehdään askarrelluilla joulukoristeilla nukkekodinkin asukkaille jouluinen koti.  🤍

Tuu seurailemaan tusinakodin arkea myös instaan, sinne päivittelen varmasti myös kalenterijuttuja ja nukkekodin kalusteiden askartelua https://www.instagram.com/tusinakoti/

-Reetta

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

X