Viime viikolla lapsilla oli syysloma koulusta. Mieskin piti kolme lomapäivää. Minulla oli normaali työviikko kahdella vapaapäivällä. Tein sentään aamuvuoroa, joten iltaisin olin kotona. Aikamoinen muutos aiempiin vuosiin, joista neljänä viimeisenä olemme olleet syyslomalla Espanjassa. Sitä ennen olen aina ollut koululaisten syyslomalla vapaalla ja olemme reissanneet jonnekin. 

Viime viikolla aloitin päiväni vanhoja lomakuvia katselemalla. Facebook ja Instagram muistuttavat siitä, mitä olet tehnyt aiempina vuosina kyseisenä päivänä. Näitä muistoja olen katsellut ja instastooriinkin jakanut. Alla oleva kuva on otettu vuosi sitten Espanjassa aamulenkillä. 

Tänä vuonna olemme muutenkin olleet enemmän kotona kuin aiempina vuosina. Toisaalta meillä on ollut vähemmän koko perheen yhteistä lomaa. Hiihtoloman vietimme erillään. Minä ja toinen poika olimme Espanjassa. Muu perhe oli kotona. Kesällä meillä oli viikko yhteistä lomaa ja sen sentään vietimme yhdessä. 
Nyt tuntuu, että kaipaisin yhteistä aikaa oman perheen kanssa. Saa nähdä onko meillä jouluna aikaa pysähtyä yhdessä. Minä saan tietää joulun työvuorot vasta lähempänä joulua. 

Leivonta

Mies ja 10-vuotias tyttö leipoivat yhdessä korvapuusteja. Se onkin heidän yhteinen bravuurinsa. Voiko olla parempaa kuin tuore pulla? Yhtään pullaa ei tarvinut pakastaa. Kaikki syötiin. Ei sentään pelkästään oman perheen kesken. Meillä oli mieluisia vieraita, kun äitini oli meillä muutaman päivän miehensä kanssa.

Omatoimikirjasto

Onneksi kirjastot ovat auki ja lähikirjastoomme pääsee arkisin klo 7-22. Asiakaspalvelua kirjastossa on muistaakseni klo 12-17. Muuna aikana kirjastoon mennään sisälle omalla kirjastokortilla. Viime viikolla kävimme tyttöjen kanssa jopa kaksi kertaa kirjastossa. 

Olohuoneen sisustus

Meillä on innostuttu pelaamaan pingistä. Miehen tekemästä pienestä puupöydästä on tullut pingispöytä olohuoneeseen. Ensin pelattiin matalalla pöydällä, mutta joku on keksinyt korottaa pöytää laittamalla kirjoja pöydän jalkojen alle. Olen sanaton. Vielä sanattomampi siitä, että meille on tilattu Stigan pingispöytä. 

Helsingin kirjamessut

Olen aina haaveillut Helsingin kirjamessuille pääsemisestä. Ne ovat aina osuneet syyslomalle, joten en ole päässyt paikalle. Tänä vuonna messut järjestettiin koronan takia verkossa. Osa ohjelmasta oli etukäteen nauhoitettuja ja osa suoria lähetyksiä. Ohjelma on nähtävissä muutaman viikon ajan netissä messujen jälkeenkin. Ei siis haittaa, että messujen aikana ehdin katsoa vain muutaman mielenkiintoisen haastattelun. Messut jatkuvat vielä! 
Helsingin Kirjamessut verkossa -tapahtumassa vieraili neljän päivän aikana yli 53 000 kävijää. Kirjamessujen ohjelmaa lähettiin suorina lähetyksinä 22.– 25.10.2020 Messukeskuksesta. HelsingistäVirtuaalitapahtuma on avoinna 8.11. asti.



Mukavaa uutta viikkoa!

Olisi kiva kuulla, mitkä asiat piristävät ja tuovat iloa teidän syksyyn?

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

X