Otimme sunnuntaina varaslähdön isänpäivään, vaikka vauva ei ole vielä syntynyt. Olen kuitenkin jo viimeisen kolmanneksen puolella raskausviikolla 30. Vauva on jo pieni ihminen ja koen, että me ollaan vanhempia. Viime äitienpäivästä jäi kipeä muisto, kun sosiaalinen media täyttyi onnellisista perhekuvista ja itse toipui vielä keskenmenosta. Siksi tuntui erityisen tärkeältä, että tällä kertaa me saimme viettää isänpäivää onnellisissa merkeissä. Ajatukset ja empatiat ovat olleet myös niiden puolella, jotka syystä tai toisesta eivät voi. 

Yllätin tulevan isän maissipannukakuilla. Aamiainen oli tarkoitus tuoda sänkyyn, mutta hän heräsi liian aikaisin ja tuli auttamaan keittiöön. Tämä kertoo myös siitä, että meillä ei päde stereotypia ”naisen paikka on keittiössä”. Meillä tehdään kotityöt tasapuolisesti, tosin minä olen saanut raskausaikana vähän helpotuksia, kun ei jaksa enää entiseen tahtiin. 

 

 

Toinen yllätys oli isyyspakkaus, joka tuntuu olevan hitti odottavien vanhempien keskuudessa. Ideana on tehdä Kelan äitiyspakkausta muistuttava paketti tulevalle isälle. Sisältö voi olla vauvantarvikkeista mihin vaan. Tein pakkauksen vanhaan kenkälaatikkoon, johon kokosin hyödyllisiä vauvantarvikkeita ja puolisoani ilahduttavia aisoita. Hän ainakin oli sitä mieltä, että oli paras lahja ikinä!

Tässä lista isyyspakkauksen sisällöstä:

  • Vauvan body ”My daddy rocks” -tekstillä ( Koska isi on musiikkimiehiä ja näinhän se on)

  • Vauva – omistajan opas (Insinöörikielellä kirjoitettu vauvanhoito-opas, tätä voi lainata äidille, kun hän ei osaa)

  • Muumi baby -vaippoja (Näitä kuulemma vauva tarvitsee)

  • Puhdistusliina (Jos vettä ei ole lähettyvillä)

  • Sinkkivoide ja talkki (Sinne missä hiertää)

  • Café New York (Kun yöheräämiset painaa)

  • Brewdog Nanny State – alkoholiton olut (Nimi aika osuva, vaipanvaihtoa vauhdittamaan)

  • Kouvolan lakritsi (Piti tilata tätä miehelle, mutta hän oli vahva ja itsenäinen ja tilasi tätä ihan itse itselleen ennen kuin ehdin. Pakkasin sen kuitenkin mukaan)

    Mitä sinä laittaisit isyyspakkaukseen tai toivoist isänä saavasi?

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

X