Kodinvaihtaja -koira lapsiperheeseen - kunnon kirppismuija osti koiransakin käytettynä
Kohta kahdeksan vuotta sitä on jahkailtu, soitettu kasvattajille ja haaveiltu -koiraa. Aina on lopulta peräännytty, siirretty myöhemmäksi. Josko joskus on vielä parempi aika… Sitten siinä omassa kodissa viimeistään.
Sitten, ihan yllättäen päätös oltiin tehty muutamassa päivässä, meille tulisi viimein koira. Ja vielä aikuinen kodinvaihtaja! Nyt koira on ollut meillä vajaan kuukauden ja kaikesta lisääntyneestä karvamäärästä huolimatta onneksi uskallettiin ottaa hänet meille, hän on jo nyt täysin korvaamaton perheenjäsen.
Mua on huvittanut jotenkin hauskana ajatuksena se, että intohimoisena kirppistelijänä ostin koiranikin second handina kuten vaatteenikin enkä ”uutena”, haha.
Miten tähän päädyttiin ja miten on mennyt? Miten lapset ovat sopeutuneet isoon koiraan ja miten koira on kotiutunut? Voinko suositella kodinvaihtajaa lapsiperheeseen?
Instagramin stoorit- osiossa vastaan tuli kuva ja teksti, että ihana koira olisi uutta kotia vailla. Vastasin stooriin vitsillä, että ei saa tällaisia kuvia laittaa, meillä on liian kova koirakuume, sitä ei saa pahentaa! Keskustelu koirasta jatkui, meidän kiinnostus heräsi yhä enemmän, ajoimme parisataa kilometriä katsomaan koiraa ja oltiin myytyjä heti!
Meitä oli vastassa vähän yli-innokas, ihmisrakas ja valmiiksi lapsiin tottunut puolitoistavuotias veijari, johon oli vähän hankalaa olla rakastumatta! Kyseltiin ja keskusteltiin paljon koiran tähänastisesta elämästä, tavoista ja muista.
Kävimme katsomassa koiraa vielä uudelleen lasten kanssa ja kun sekin meni hienosti, sovimme päivän, jolloin Musti haettaisiin omaan, loppuelämän kotiin.
Näin kirjoitettuna kuulostaa siltä, että päätös tehtiin tosi kevyin perustein ja harkitsematta, mutta ei se niin mennyt. Kun koiraa on miettinyt ja haaveillut 8 vuotta, on siihen ehtinyt motivoitua ja asennoitua aika tavalla. Ja kun kyseessä on kodinvaihtaja, vaatii se erityistä sitoutumista. Ei voi ottaa koiraa, joka jo kertaalleen vaihtaa kotia, ellei ole valmis itse sitoutumaan koiraan sitten lopullisesti.
Valmistauduttiin parhaamme mukaan ja huolellisesti uuden asukkaan saapumiseen, uskoaksemme saatiinkin tehtyä siirtymästä koiralle ja lapsille mukava kokemus, mutta silti moni asia meni ihan eri tavallakin kuin olimme ajatelleet, haha.
Ensinnäkin, entisessä kodissa täysin ulkokoirana ollut Mustimme ei täällä suostunutkaan nukkumaan ulkona, vaan hyvin päättäväisesti asettautui sisälle nukkumaan vallaten kaikki pehmeimmät paikat. Oltiin ajateltu, että koira haluaisi olla ulkona tutussa kopissaan ja ehkä kesällä alkaisimme opettaa myös sisälläoloa kun ulko- ja sisälämpötilan ero on pieni.
Täällä on hienosti oppinut pyytämään päästä sekä sisälle että ulos, mutta yleensä haluaa olla siellä missä me muutkin olemme.
Toiseksi, olimme varautuneet siihen, että kun koira on fyysisesti täysikasvuinen ja heihin verrattuna iso, 30 kiloa painava ja vielä vieras, meillä menisi paljon aikaa, että lapset tottuvat ja vapautuvat koiran seurassa. Ajattelimme, että meidän täytyy tosi varovasti tutustuttaa heitä toisiinsa, ettei vain kukaan lapsi esimerkiksi säikähdä koiraa ja ala pelätä. Toisin kävi! He olivat koiran kanssa heti ihan sinut eivätkä pelänneet ollenkaan.
Ennemmin on ollut toppuuttelemista, että antavat koiran olla myös rauhassa. Tosin kun lapset ohjaa leikkeihinsä sillä ajatuksella, että koira saisi rauhaa, menee koira sitten itse lasten perässä heidän luokseen, haha. Useimmiten tämä meidän karvamöykky haluaa olla siellä, missä on eniten meteliä ja elämää. Toki hänellä on myös oma paikka ja lapsille on opetettu, ettei sinne mennä. Koirallakin pitää olla mahdollisuus omaan rauhaan.
Koira on kotiutunut hienosti. Tottakai hänellä on paljon uutta ja myös hämmennystä on ollut ilmassa, mutta vaikuttaa olevan onnellinen, oppineen uudet rutiinit ja selkeästi nauttivan olostaan.
Entisessä kodissa häntä ei kuulemma juurikaan lenkitetty ja täällä nauttii siitäkin täysin rinnoin, vaikka hihnassa kulkeminen vielä treeniä vaatiikin. Säännöllinen lenkkeily on myös ollut hyvä tapa tutustua uuteen ympäristöön ja luoda tuttuja rutiineja. Musti tietääkin itse, milloin ollaan lähdössä lenkille, työntää innoissaan pään valjaisiin ja nenä omistajan jalassa kiinni ulkokamppeita pukiessa malttamattomana odottaa, että eikö sitä jo mennä!
Pääosin kaikki on mennyt hyvin! Toki haasteitakin on, kuten kaikkien muutosten kanssa. Esimerkiksi poisoppiminen joistakin tavoista, jotka eivät täällä ole toivottuja. Kuitenkin kaikkinensa varmasti näin pääsee ”helpommalla” kuin pääsisi pennun kanssa! Kunhan tietää koiran taustan kunnolla ennen ostopäätöstä.
Meidän kohdalla taisi käydä lottovoitto puolin ja toisin. Me saimme aivan huipun koiran pienemmällä vaivalla kuin pentu, peruskäskyt ja muut ovat jo hallussa. Musti taas sai uuden, rakastavan kodin, jossa saa elää selkeästi enemmän omannäköistään elämää.
Olen kiitollinen entisille omistajille siitä, että he halusivat koiran kotiin, jossa sen kanssa tehtäisiin ja oltaisiin enemmän. He ymmärsivät, ettei Musti suinkaan ollut ”pelkkä” ulkokoira jollaiseksi se oli ajanpuutteen vuoksi vähän jäänyt.
On ollut mukavaa vaihtaa kuulumisia ja ihana, että he niin aidosti sydämestään halusivat Mustille hyvän kodin.
Tämä onkin herättänyt ajattelemaan, että miksi tosiaan koiraa hankittaessa mietitään aina lähtökohtaisesti pentua? Uskon, että näille ”käytetyille” koirille ei ole liikaa uusia koteja, voisitko sinä, koiraa harkitseva tarjota rakastavan kodin jollekin, joka sitä etsii?
Tuu seurailemaan meidän ja Mustin elämää myös instaan @tusinakoti ❤️
-Reetta
Jaa oma kokemuksesi