En voi käsittää, että jouluaatto on jo ihan nurkan takana. Vastahan oli joulukuun ensimmäinen ja tallensin Netflixiin uusia jouluhömppiä omalle listalle – aikeinani katsoa kaikki ennen aattoa. Nyt huomaan, että olen nähnyt noista leffoista tasan kaksi. Enkä edes tiedä, mihin kaikki aika on tässä kuussa taas kadonnut. Meillä ei ole ollut edes kiire, päinvastoin. Ollaan oltu jopa tavallista enemmän sisätiloissa ja tylsistytty, koska tuntuu, että ulkona on aina vain satanut tai ollut muuten myräkkää.
Meidän jouluvalmistelut on olleet myös aika minimissään. Ollaan koristeltu tekokuusi, ripustettu yksi joulutähti (keskelle oviaukkoa, jotta mies voi joka kerta lyödä siihen päänsä) ja kaivettu esille kolme isohkoa tonttua (joiden partoja poika repii aina ohimennen). Olohuonettamme koristaa myös muutama muuttolaatikko. Niin, eihän meidän pitänyt aloittaa pakkaamista ennen joulua…

Pojalle hankittiin myös alkukuusta joulukalenteri eli Duplo-juna. Joka luukusta paljastuu aina yksi uusi osa ja juna tulee valmiiksi juuri ennen aattoa. Aattoaamuksi meillä on sitten vielä sellainen pieni Duplo-hinausauto, joka odottelee paketissa kuusen alla. Lisäksi pojan aattoasu odottelee jo pukemista. Meidän piti laittaa samat vaatteet kuin 1v-kuvissa, mutten voinut vastustaa ylläolevan kuvan joulubodya, jonka huomasin Citymarketin alennusrekissä.
Ollaan  myös yritetty löytää joulutunnelmaa joululauluja kuuntelemalla. Silti ei olla oikein vieläkään saatu tunnelmasta kiinni: eilen oli ehkä enismmäistä kertaa pieni häivähdys havaittavissa. Ollaan myös sovitettu tonttulakkia pariinkin otteeseen, mutta sen kulkunen päätyy aina kahden sekunnin päästä pojan suuhun ja hattu putoaa päästä. Taidamme siis hylätä tonttulakin tänä jouluna ja kokeilemme ensi vuonna uudelleen.
Lahjatkin on hankittu, kerrankin ajoissa. Pojalle emme ostaneet mitään järin suurta, mikä on oikein hyvä, nyt kun katsomme sitä lahjamäärää, minkä hän saa vielä läheisiltäänkin. Kirjoitan näistä sitten ihan erikseen joulun jälkeen. Laitamme lahjat varmaankin aattoaamuna tai edeltävänä iltana kuusen alle, mutta katsotaan sitten aamulla, kuinka vikkelään ne saa nostaa sieltä pois 😀 Tarkoitus kun olisi avata ne vasta illemmalla.
Aattosuunnitelmina on syödä aamupalaksi riisipuuroa, katsoa Joulupukin kuumalinjaa, tehdä maittavaa jouluruokaa (tai siis lämmittää Prisman antimia), kuunnella joululauluja ja avata paketteja. Lisäksi saamme yhden isovanhemmista kyläilemään kanssamme. Muut vierailut on vielä sen enempää suunnittelematta ja mietitäänkin nyt, keitä edes viitsitään näin koronan aikaan nähdä. Luultavasti pitäydymme siinä, että näemme vain niitä, keitä näemme ns. ilman erityistä syytä muutenkin eli isovanhempia.
Lisäksi olen miettinyt, josko kuvaisin ja editoisin aatosta videon tai ainakin erillisiä videoita. Näin sen pystyisi jakamaan myös niiden läheisten kanssa, jotka ei muuten ole paikalla. Katsotaan nyt kuitenkin, saanko aikaiseksi. Yksittäiset videot nyt ainakin onnistuu ja on helppo jakaa jo samana päivänä.
Muuten ei muuta kuin ihastuttavaa ja rauhaisaa joulua kaikille!

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

X