Eikö yksivuotiaskaan nuku kokonaisia öitä?

Rankimpina öinä vauvavuoden alkupuolella mietin usein, että onneksi tämä loppuu aikanaan. Ajattelin, että kyllähän vuoden ikäinen vauva sitten jo nukkuu koko yön. En tiedä, mistä tämä kuvitelma oli peräisin, mutta sitä se nimenomaan oli – kuvitelma. Meidän vuoden ja kahden kuukauden ikäinen lapsemme herää yhä öisin keskimäärin kolme kertaa, joinain öinä useamminkin. Eikä me onneksi/ikävä kyllä olla ainoita. 

Lainaan nyt hieman erään suljetun Facebook-ryhmän epävirallista kyselyä, johon törmäsin hetki sitten. Kyselyyn oli vastannut 440 perhettä, joilla on noin yksivuotias lapsi. Melkein puolet näistä yksivuotiaista heräili öisin vielä 1-2 kertaa tai vaihtelevasti 0-2 yöstä riippuen. Vain 36 prosenttia nukkui jo poikkeuksetta koko yön heräämättä. Sitten oli vielä se pienehkö 15 prosenttinen, joihin mekin kuulumme eli ne, jotka heräilivät vielä jopa kolme kertaa tai useammin.

Tarkemmin ajatellen meidänkin oikeastaan pitäisi jo nukkua kokonaisia öitä. Koska mehän ostimme uniohjauksen vauvan ollessa noin kymmenkuinen. Sen tavoitteena oli saada vauva nukkumaan omassa sängyssään läpi yön ja lopettaa yöimetykset. Ohjaus tuli kyllä todellakin tarpeeseen, koska tilanteemme oli tuolloin lähes epätoivoinen. Olin itse jo aivan poikki. Vauva heräili tunnin tai kahden välein läpi yön, joskus tiuhemminkin. Hän ei nukkunut kunnolla perhepedissä, eikä omassa sängyssään. Tuntui, ettei mikään meidän unissa toiminut.

Uniohjaus toi meille tuolloin ison avun ja olen siitä edelleen erittäin kiitollinen, vaikka tänäpäivänä onkin myönnettävä, että moni unikoulun tuomista muutoksista onkin jo valunut kankkulan kaivoon. Ohjauksen ostaminen ei silti vieläkään kaduta. Saimme katkaistua sen avulla jatkuvat yöheräilyt, vähennettyä yösyömisiä ja poika oppi myös laittamaan tutin öisin itse suuhun, mitkä oikeastaan suurimpana asiana hyödyttävät edelleenkin. Sen sijaan itsenäisen nukahtamisen taito ilman vanhempien läsnäoloa, on kadonnut.

Tämä johtuu siitä, että poika alkoi yhtäkkiä huutaa aivan hädissään aina, kun hänet jätti yksin huoneeseen. Yritimme vielä uudelleen pistäytymisunikoulua pariinkin otteeseen, mutta itkut jatkuivat silti joka kerta, kun pojan laski sänkyyn. Lisäksi tilanne palasi aina hetken sujumisen jälkeen siihen, että tuo itku ei loppunutkaan lainkaan ja paheni vain pistäytymisistä. Emme siis lopulta enää pystyneet jättämään poikaa yksin nukahtamaan ja aloimme taas olla läsnä nukahtamistilanteissa. Itkut loppuivat silloin kokonaan.

Nukumme nykyään perhepedissä ja poika heräilee yhä ainakin kolmesti yössä. Imetän näistä kerroista 1-2 kertaa, mutta melkein aina herätessään poika käy kyllä rinnalla kokeilemassa, vaikkakin sitten kyllästyy heti ja jatkaa uniaan. Unipätkät ovat kuitenkin pääsääntöisesti nykyään nelisen tuntia kerrallaan aamuyön levottomuuksia lukuun ottamatta. Koen, että tämä on yhä seurausta unikoulusta, jonka aiemmin pidimme: hän osaa yhä yhdistää unisyklejä toisiinsa jollain tasolla. Jos heräilyjä ei lasketa, yöunet kestävät n. 19.30-6/7.

Päiväunet poika nukkuu yhä yksin sängyssään (9-9.30 ja 13-15 tai 12-14), mutta istun sängyn vierellä aluksi aina sen noin kymmenminuuttisen, mikä häneltä kestää nukahtaa. Joskus jos hän herää jo tunnin jälkeen, saatan käydä ottamassa hänet kainaloon, jossa hän nukkuu yleensä vielä toisen tunnin. Pääsääntöisesti hän nukkuu kuitenkin 1,5-2 tuntia putkeen yksinään.

Iltaisin menemme yhdessä vieretysten meidän parisänkyymme. Imetän, jonka jälkeen kuuntelen itse äänikirjaa ja odotan, että poika nukahtaa. Tässä kestää yleensä puolesta tunnista tuntiin ja tämä on ehkä ainoa asia, mikä vähän mättää nykyisessä kuviossa. En kuitenkaan ole keksinyt vielä parempaakaan tapaa, koska pinnasänkyyn nukuttaessa hän herää aina melko pian nukahtamisen jälkeen ja huutaa. Tätä ei tapahdu perhepedissä, vaikka poistuisin viereltä nukahtamisen jälkeen. Tämäkin on kuitenkin parantunut: alkuun kun aloin nukuttaa viereen, hän saattoi temppuilla jopa 1,5 tuntia: kiipeillä, istua, hakea kontaktia… Nyt hän kuitenkin yleensä makoilee ihan rauhassa, vaikka nukahtaminen kestääkin.

Olin vielä loppuvuodesta varma, että yrittäisimme saada unet kuntoon vielä uudelleen pistäytymisunikoululla, kun saisimme muuton pois alta. Se ei kuitenkaan enää tunnu oikealta ratkaisulta. Nyt perhepedissä nukkuessamme poika ei nimittäin ole enää kertaakaan herännyt huutamalla tai oikeastaan kunnolla edes herännyt. Hän vain vähän pyörii ja hakeutuu ehkä rinnalle, mutta jatkaa sitten uniaan. Silmät ovat kuitenkin kiinni koko ajan. Pinnasängyssä nukkuessaan hän heräsi lähes aina huutamalla, nousi istumaan, avasi silmänsä, eikä rauhoittunut yksinään lainkaan.

Tulimme siis siihen tulokseen, että nykytilanne toimii meillä parhaiten. Poika selvästi tarvitsee tällä hetkellä meitä lähelleen, enkä siksi halua huudattaa häntä unikouluilla kerta toisensa jälkeen. En vain pääse eroon siitä tunteesta, että jostain syystä meidän poika ei vain ole valmis nukkumaan yksin – ei vielä. Omaan sänkyyn siirtäminen ja unikoulut tuntuvat tällä hetkellä väärältä, ehkä jopa tietyllä tapaa vahingollisilta.

En silti sano, etteikö muidenkaan pitäisi unikouluttaa tai etteikö vielä joskus lähdettäisi siihen itsekin, mutta juuri nyt se ei enää ole meille oikea tapa toimia. Olenkin itse asiassa seurannut nyt mielenkiinnolla instagramissa happymilkmamaa, joka opiskelee uniasioita lempein keinoin ja kannattaa mm. perhepetiä. Hänen filosofiaansa ei kuulu unikoulut ja alan nyt kallistua siihen, ettei ne ehkä kuulu enää omaanikaan.

Koen, että jaksan hyvin nykyisellä tyylillä, enkä juurikaan ole päivisin väsynyt. Öisin kaipaan joskus enemmän omaa tilaa ja haaveilenkin siksi siitä, että perhepeti vaihtuisi vielä sivusänkyyn eli lapsi nukkuisi vieressä, mutta kuitenkin omassa sängyssään ilman laitaa. Yöimetysten lopetuskin alkaisi varmasti olla paikallaan samalla kertaa, kun tuon toteutamme. Odotan kuitenkin, että löytäisin tähän tarpeeksi lempeät keinot ja aion myös odottaa, josko löytäisimme sen omakotitalon ennen ”vieroitusta”, koska silloin ei tarvitsisi murehtia naapureiden häiriköinnistä yöaikaan.

Niin ne ajatukset vain muuttuu ajan kuluessa. Aiemmin vannoin unikoulujen nimeen ja kantani oli lähestulkoon ”mikä siinä on niin vaikeaa, muutaman illan kun kuuntelee huutoa niin jo helpottaa”. Äitiys onneksi opettaa tässäkin asiassa ja ymmärrän nyt paremmin, että lapset, perheet ja tilanteet ovat niin erilaisia. Aina se, mikä toimii monelle muulle ihan tutkitustikin, ei silti toimikaan itselle. Tärkeintä on kuunnella omaa vaistoaan ja tuntemuksiaan, koska kuitenkin tuntee oman perheensä parhaiten.

Otsikkoon vielä vastatakseni: yksivuotiaskin voi nukkua kokonaisia öitä, etenkin jos kokee unikoulun itselleen sopivaksi, mutta se ei ole mikään itsestäänselvyys, että näin olisi. On normaalia heräillä vielä vuoden iässäkin jossain määrin ja on normaalia nukkua koko yö heräämättä. Juju on lähinnä siinä, jaksaako itse ja onko tyytyväinen tilanteeseen sellaisenaan vai tarvitseeko siihen hakea jotakin muutosta.