Miten pienten lasten äidin etäjooga onnistuu?

Jokin aika sitten Minna Tammisto otti minuun jonkin terveysvuodatuspostauksen jälkeen yhteyttä ja kysyi, että haluaisinko tulla kokeilemaan hänen online-joogaansa. Kerroin hänelle, että olin keväällä tehnyt nettijumppia, mutta niiden tekeminen lasten kanssa oli miltei mahdotonta. Sanoin hänelle, että voin koittaa, mutta voi olla, ettei siitä tule mitään. Lupasin kirjoittaa aiheesta blogipostauksen ja sanoin, että sen otsikko tulee olemaan: ”Pystyykö äiti osallistumaan online-joogatunnille?” Ja sitten kirjoittaisin totuuden. Hän sanoi, että anna mennä vaan, että tuloshan se on sekin, ettei pysty. Minnalla itsellään on viisi lasta. Mitä enempi ihmisillä on lapsia, niin sitä paremmin hän ymmärtää. Siltä minusta ainakin vaikuttaa.

Pohjustukseksi kerron, että jooga ei sinänsä ole minulle uusi asia. Toista tyttöä odottaessa kävin mammajoogassa, mistä oli siis tätä online-joogaa aloittaessani vain 1,5 vuotta aikaa. Ennen lapsia en voinut ajatellakaan tällaisia kevyitä liikuntamuotoja. Pelasin sählyä ja kävin kuntosalilla. Kunnon hikipäässä juoksemista, ei mitään venyttelyjä. Voi, sählyä pelaisin kyllä edelleenkin mielelläni, jos vielä voisin.  Näin lasten jälkeen esteiksi ovat muodostuneet erityisesti jalkavaivat. No, niistä olenkin blogissani höpötellyt jo ihan kyllästymiseen asti (esim. tässä postauksessa). Toinen ongelma on miehen kolmivuorotyö eli lastenhoitajan puute vähintäänkin joka toinen, parin päivän osalta, joka viikko.

Jooga liikuntamuotona keskittyy kehon hallintaan, rentouttamiseen, venyttämiseen ja vetreyttämiseen. En tiedä, onko se iän karttumista vai johtuuko lapsista, mutta nykyisin koko kroppa on niin riekaleina, että kuntouttavat ja venyttävät liikuntamuodot todellakin tulevat tarpeeseen. Siksi olin joogan alkamisesta innoissani. Osallistuin joogaan joulukuun ajan.

No, miten se sitten sujui? Itse asiassa pystyin osallistumaan online-joogaan paremmin kuin olin pystynyt keväällä nettijumppiin. Veikkaan, että pääasiallisena syynä oli se, että molemmat tytöt ovat kasvaneet. Silloin minulla oli uhmaikäinen ja vauva. Nyt minulla on 1,5-vuotias ja 3-vuotias. Toisen uhma on hieman rauhoittunut ja toisen ei ole vielä alkanut. Keväällä kun yritin jumpata, niin se meni ihan hyvin ensimmäiset viisi minuuttia ja sitten tuli stoppi. Ensin kaksivuotias jaksoi olla mukana pari minuuttia ja silloin meni hyvin, mutta kaksivuotiaiden keskittymiskyky ei kestä montaa minuuttia. Niinpä tyypillisesti alkulämmittelyn, joka kesti 5 min, loppua kohti tytöt huusivat jo täyttä kurkkua.  Niihin aikoihin kaksivuotias ei jaksanut keskittyä edes katsomaan ohjelmaa.

Tällä kertaa kolmevuotias jaksoi olla jooga-tunneilla pitempiä aikoja myös joogaamassa mukana. Suurimman osan joogakerroista tytöt kuitenkin käyttivät ympäriinsä härväämiseen. Istuivat minun päällä, vetivät tukasta ja säätivät mukana. Mutta, iso juttu oli se, että yksikään jooga ei päättynyt minun osaltani siihen, että molemmilla tytöillä olisi ollut yhtä aikaa itkupotkuraivari. Online-joogaan osallistuminen oli minun osaltani siis niin menestyksellistä kuin kahden pienen kanssa voi olla. Jes!