Verkostoblogit 05.02.2021

Tavallinen synnytyskertomus

Teksti

Toimitus

Meidän pieni ihme on täällä! Hän valmistautui lähtöön täsmällisesti laskettuna aikana ja syntyi seuraavana aamuna (rv40+1). Hän sai tyylikkään syntympäivämäärän 20.1.2021: pelkkiä nollia, kakkosia ja ykkösiä! Nyt vauva on jo kahden viikon ikäinen ja maailman söpöin. 💗 Koko perhe voi hyvin, mitä nyt vanhemmat ovat vähän univelkaisia ja äiti toipuu vielä synnytyksestä.

Palaan muistoissa vauvamme syntymään. Synnytys ei ollut täydellinen, voimaannuttava luomusynnytys eikä dramaattinen jännityskertomus. Kerron teille melko tavallisen mutta positiivisen alatiesynnytykertomuksen.

Huom! Kertomus sisältää rehellistä ja kaunistelematonta tekstiä synnytyksestä. Jos ei ole sinun juttu, jätä lukeminen tähän tai selaa postauksen loppuun, josta löydät vauvan strategiset mitat ja sukupuolen.

Laskettu aika 19.1.2021 (rv 40+0)

Laskettuna aikana heräsimme puolisoni kanssa tavallista aikaisemmin. Olimme tilanneet kotiimme siivoojan, jotta meillä olisi ihana palata puhtaaseen kotiin vauvan synnyttyä. Vitsailimme, että tämä on se puuttuva kolmas ässä, joka saa synnytyksen käynnistymään. Pian siivooja saisi luututa lapsivettä perässäni. Uskoako kansanrohtoihin vai ei, mutta meillä se toimi (sattumalta tietenkin). Ei kuitenkaan niin vauhdilla, että siivojalle olisi tullut ylimääräistä työtä.

Ensimmäinen merkki h-hetken lähetysmisestä oli limatulppa, jota lähti irtoamaan yön aikana. Tiedän, että se ei välttämättä tarkoita yhtään mitään. Olin siitä kuitenkin iloinen, koska aiemmin minulla ei ollut mitään tuntemuksia, että synnytys olisi lähelläkään käynnistyä. Aamulla alkoivat myös kuukautiskipuja muistuttavat supistukset alaselässä. Ne olivat sen verran mietoja, että pystyin vielä hyvin toimimaan. En ajatellut, että ne vielä johtaisivat synnytykseen.

Lähdimme siivoojaa karkuun vanhempieni luokse. Lapsuuden kodissani on kuulemma sellaista taikaa, että synnytys voi lähteä siellä vieraillessa käyntiin. Kellotin supistuksia ja ne tulivat säännöllisesti n. 5 minuutin välein ja olivat kestoltaan noin puolesta minuutista minuuttiin. Pärjäsin hyvin pelkän kauratyynyn voimin sohvalla pötkötellen.

Iltapäivästä meillä oli vielä neuvola-aika. Neuvolassa todettiin, että minä ja vauva voimme hyvin. Vauva oli lähtenyt laskeutumaan kolmen sormen verran kylkiluusta. Mitään varmuutta ei kuitenkaan vielä siinä vaiheessa ollut, että kohta syntyy.

Neuvolan jälkeen menimme takaisin ihanan puhtaaseen kotiimme. Vähitellen supistukset tihenivät, muuttuivat kipeämmäksi ja pidemmiksi. En siltikään ajatellut synnyttäväni ja koitin syödä ja toimia ihan normaalisti.

Klo 19 aikaan otin 1g parasetamolia ja menin saunaan mietoihin löylyihin. Puolisoni teki minulle jalkakylvyn. Suihkuttelin selkääni lämpimällä vedellä. Se tuntui helpottavalta supistusten aikana.

Saunan jälkeen supistukset olivat sitä luokkaa, että teki mieli olla kontiltaan. Siinä vaiheessa synnytyslaulu tuntui hyvältä kivunlievitykseltä. Lähinnä siis ääntelin erilaisilla vokaaleilla mahdollisimman rentona ja koitin hengitellä hyvin.

Klo 21.44 olin viestitellyt ystävilleni: ”Ei kyllä mikään auta. Onnneksi on vielä TENS ja Salkkarit.”

En tiedä, aloitinko TENS-laitteen käytön liian myöhään ja liian kipeänä, mutta se tuntui lähinnä epämielyttävältä. Ikään kuin se siirtäisi kipua alaselästä ylöspäin. Yritin arpoa, milloin sattuu tarpeeksi, että voin lähteä sairaalaan. Soitin synnystyspäivystykseen, enkä saanut yksiselitteistä vastausta. Sitten, kun en tunne oloani enää turvalliseksi kotona. Yritin vielä sinnitellä. En halunnut, että minua käännytettäisiin takas kotiin.

Kello oli paljon ja päätin vielä yrittää nukkua, että jaksaisi synnyttää. Otin siksi aikaa TENS-laitteen pois. Vain pari minuuttia sängyssä oltuani tunsin ja kuulin poksahduksen. Sikiökalvot puhkesivat ja lapsivettä tiputteli vähän lattioille. Ei ollut siivoojaa enää moppaamassa. Siinä vaiheessa päätin, että nyt mennään sairaalaan. Onneksi sairaalakassit oli valmiiksi pakattu. Ei olisi sillä hetkellä pakkaamisesta tullut mitään.

Viimeisin mahakuva rv 40+0. Supisteli jo!

Vauvan syntymä 20.1.2021 (rv 40+1)

Saavuimme sairaalaan klo 01.25 yöllä. Kärsivällisyyttäni koeteltiin, kun emme meinanneet löytää yöaikaan oikeaa osastoa. Pääaulassa ei ollut tietenkään palvelua siihen aikaan. Ikuisuudelta tuntuvan (puolison korjaus: ehkä viiden minuutin) kiertelyn jälkeen löysimme oikeaan paikkaan. Pääsin synnytyshuoneeseen tutkittavaksi. Olin siinä vaiheessa 4cm auki.

Olin kirjoittanut synnytystoivekirjeen, mutta en jaksanut kaivella sitä esille enää sairaalassa. Esitin kätilölle suullisesti toiveeni: mahdollisimman pitkälle ilman lääkkeellistä kivunlievitystä ja miedommasta päästä aluksi.

Aloitimme kivunlievityksen ilokaasusta ja ammeesta. Ilokaasua hengittäessä tuntui, etten meinannu saada happea ja teki mieli ottaa se pois suusta supistusten aikana. En kokenut, että ilokaasu olisi ollenkaan helpottanut kipua. Ammeen vesi tuntui hyvältä, mutta minun oli vaikea löytää mukavaa asentoa siinä. Ammeessa olo jäi lyhyeen, silllä minua alkoi oksettaa. Kätilöä lainatakseni tyhjensin mahalaukkuni sisällön ns. pitkän kaavan mukaan.

Klo 3:16 koin taivaallisen helpotuksen, kun sain epiduraalipuudutuksen. Kätilö vielä varmisteli, että haluan varmasti. Kyllä halusin, sillä läkkeettömyys ei ollutkaan juttuni. Epiduraali vei kivun tunteen pois alaselästä ja tunsin supistukset enää mietona epämukavuutena. Kätilö ehdotti, että nyt olisi hyvä hetki sekä minun että puolison yrittää nukkua. En nukahtanut, mutta olin jonkinlaisessa välimaastossa unen ja valveen rajamailla. Puolisoni sai onneksi nukuttua vähän.

Epiduraalitaivasselfie

Epiduraali auttoi minua rentoutumaan ja viiden-kuuden maissa olin 10cm auki. Tärisin ja palelin kovasti ja minulle oli noussut vähän kuumetta. Sain Panadolia suonen sisäisesti. Supistukset olivat harventuneet ja niitä vauhditettiin oksitosiinitipoilla, jotta pääsisin ponnistamaan.

Kätilö ohjasi minut kyljelleen ja käski kokeilla, jospa jo ponnistaisin. Ponnistaminen supistusten aikana helpotti oloa. En tuntenut kipua, vaan painetta, ikään kuin minulla olisi kova tarve ulostaa. Olen kuullut, että joillakin epiduraali vie ponnistamisen tarpeen pois. Olin helpottunut, että minulla ei näin ollut ja tunsin selkeästi kehoni viestit ja supistukset.

Vauvan sykkeet katosivat toistuvasti käyriltä, mikä hermostutti minua. Lopulta sykkeet saatiin näkyviin, kun anturi siirrettiin vatsan päältä alapäähäni. Yritin keskittyä vain ponnistamiseen ja tekemääni soittolistaan, joka soi puhelimesta. Puolisoni silitteli ja piti minua kädestä.

Vauvan syke lähti laskemaan. Kätilö neuvoi vaihtamaan puoli-istuvaan asentoon jalkatukien kanssa. Hän puudutti välilihani ja sanoi, että se täytyisi luultavasti leikata. Annoin luvan. Oli huoli vauvan sykkeistä ja halusin vaan saada hänet turvallisesti ulos pian.

Kysyin tuskastuneena kätilöltä: ”Onko tämä vielä ponnistuksen kokeilemista vai onko se ponnistusvaihe käynnissä?” Kätilö vastasti: ”Kyllä tämä nyt syntyy, hiukset tuntuu jo, kokeile!” Olin niin iloinen, että meidän vauvalla on hiukset ja se motivoi minua ponnistamaan enemmän, vaikka olin aivan poikki.

Klo 7.05, 45 min. ponnistusvaiheen jälkeen kuulimme vauvan ensiparahduksen. Samalla hän päästi molemmat tarpeensa. Poika tuli. Hän syntyi nyrkki pystyssä pään vieressä. Kieltämättä tyylikäs tapa saapua maailmaan, vähän kuin supersankari. Äiti ei tosin arvostanut tätä ponnistaessa.

Vauva tutkittiin ja isä sai leikata napanuoran. Vauva laskettiin minun rinnalle. Olo oli helpottunut ja epätodellinen. En voinu käsittää, että hetki sitten mahassani ollut vauva oli nyt sylissäni hamuilemassa rintaa. Olin niin ihmeissäni vauvasta, että tuskin huomasin synnyttäväni vielä istukan ja että episiotomiahaava ommeltiin.

Kävin suihkussa ja sain aamupalaa, joka maistui hyvin 11 h 17 min synnytyksen ja vuorokauden valvomisen jälkeen. Pian pääsimme koko perhe siirtymään osastolle perhehuoneeseen. Siellä saimme kaikessa rauhassa levätä, tutustua uuteen perheenjäseneemme ja harjoitella vauvanhoitoa.

Parin päivän päästä osastolla annoin synnytyskokemukselle arvosanan 8 asteikolla 1-10. Olen edelleen samaa mieltä. Toivoin spontaanisti käynnistyvää alatiesynnytystä ja sen minä sain. Ponnistusvaihetta lukuunottamatta aika tuntui menevän nopeasti. Yllätyin positiivisesti epiduraalipuudutuksesta ja kuinka vähän mikään sattui enää sen jälkeen. Miinuspuolena episiotomia ja edelleen kipeä, ehkä murtunut häntäluu.