Oon viimeaikoina huomannut taas uusia vanhenemisen merkkejä kasvoilla. On jo pitkään tuntunu, että meikki ei samalla tavalla tee enää ihmeitä kuin ennen. Aloin käymään läpi asioita, jotka voisin tehdä paremmin. Ensinnäkin, olen jo pitkään tehnyt meikin vessan halogeenivalossa. Meillä on eteisessä pitkä peili, jonka ohi käveltyä on tuntunut, että meikki onkin jotain ihan muuta kuin mitä vessan peilistä katsottuna. 

Myös varjostukset eli ns. contour on näyttänyt jotenkin ”epävireiseltä”. Aloin etsimään meikkigurujen ohjeita oikeaoppiseen meikkipohjan tekoon ja huomasin, että olin tehnyt monta virhettä, varsinkin varjostusten kanssa. Kun siirryin tekemään meikin luonnonvaloon ja aloin tekemään varjostukset oikein, oli kuin olisin saanut kasvojenkohotuksen. Oon tästä niin innoissani, että tänään haluan jakaa nää kohdat sullekin! 

1. Pohjusta

Aloita aina pesemällä kasvot ja pohjustamalla päivävoiteella. Kun pohja ei ole öljyinen eikä toisaalta myöskään liian kuiva, meikit levittyy sihen kuin unelma. Sen jälkeen levitä mieleisesi meikki- ja peitevoide. Valitse pohjustustuotteet sen mukaan, kuinka peittävän lopputuloksen haluat. Beauty Blender on levityksessä oma pitkäaikainen suosikki. Se on kätevä, eijätä raitoja tai laikkuja ja toimii levityksessä nopeasti.

2. Poskipäät

Valitse ihonsävyysi sopiva varjostussävy. Vältä liian tummia ja lämpimiä sävyjä, jotka harvoin sopii
meidän suomalaiselle hipiälle. 

Ennen tein varjostukset siihen kohtaan, jossa on silminnähden poskipään alunen. Tämä oli kuitenkin väärin ja nimenomaan sai kasvot roikkumaan.  Varjostus tulee aloittaa korvan viereisestä hiusrajapyörteestä ja jatkaa vain noin silmän ulkonurkkaan asti, ei yhtään edemmäksi. Tässä auttaa, kun asetat toisen käden kaksi sormea poskelle, niin ettet voi viedä varjostusta liian eteen. Wow mikä ero entiseen nähden!

Vasemmalla vanhalla tekniikalla / Oikealla uudella tekniikalla

3. Otsa ja Leuka

Levitä varjostusta myös aivan hiusrajaan ja häivytä hyvin. Tämä antaa mukavan päivetyksen ja kaventaa kasvojasi. Sudi varjostusta myös leuan alle ja kaulalle häivyttääksesi kaksoisleuan. 

4. Korosta

Viimeistele highlighterilla. Varo levittämästä korostusta liian eteen poskipäälle. Siinä kohdassa on yleensä eniten ihohuokosia, joita korostus nimenomaan korostaa. Highlighterin paikka on poskien korkeimmassa kohdassa n. puolessa välissä nenä-korva kehää. 

… 

Pienillä muutoksilla tuli kyllä suuri ero entiseen. Suosittelen rohkeasti kokeilemaan tätä kotitekoista kasvojenkohotusta. Tulethan sitten kertomaan kommentteihin, huomasitko sinäkin eron. 

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

X