Vapaa-aika 01.06.2016 Päivitetty 26.05.2023

Kiinalainen äitihoroskooppi: Koira

Koiraäiti lohduttaa myös naapurin lapsia.

Teksti
Janica Brander
Kuvat
iStock

Kiinalainen astrologia ja kiinalainen äitihoroskooppi perustuvat 12 vuosieläimeen. Jokaisella vuodella on oma symbolieläimensä, jonka uskotaan vaikuttavan ihmisen ulkoiseen olemukseen, taipumuksiin ja viestintätyyliin. Kiinalainen vuosi alkaa usein vasta helmikuussa. Vuodenvaihtumispäivä vaihtelee kuun kierron mukaan. Katso alta millainen on koiraäiti!

Lue myös Anna.fi: Koiran kiinalainen horoskooppi – merkin luonne ja ominaisuudet

Kiinalainen äitihoroskooppi: Koira

Koira on kiinalaisen astrologian empaattisimpia merkkejä. Koiraäiti on lohduttaja, joka avaa sylinsä myös naapurin lapsille. Koira on myös äärimmäisen lojaali ja oikeudenmukainen. Hän selvittää lasten riidat eikä puolustele jälkikasvuaan, jos tämä kiusaa muita.

Koiraäidit ovat kiinnostuneita perheiden hyvinvoinnista. He ajavat lasten ja perheiden etuja usein järjestöissä ja politiikassa. Teinit tosin eivät osaa aina arvostaa koiraäidin huolenpitoa. Hän tuntuu päällepäsmäriltä, joka tunkee nenänsä kaikkialle.

Koiraa hallitsevat maa ja yang-energia

Elementti: maa

Maaihmiset ovat rehellisiä, tyyniä ja lujia. Maaäidit ovat voimakastahtoisia, mutta rauhallisia. He eivät murru taaperon uhman tai murkun haistattelun edessä. Maaäiti kokee hyvänä esikuvana olemisen tärkeimmäksi tehtäväkseen Hän ei lelli lapsiaan, mutta ei siedä sitä, että joku kohtelee näitä epäreilusti. Maaäiti ei vaadi lapsiltaan mahdottomuuksia, mutta sovitut asiat on tehtävä viimeisen päälle.

Energia: yang

Yang-energiaan liitetyt piirteet: päivä, aurinko, valo, lämpö, tuli, ekstroverttius, aktiivisuus, positiivisuus, varmuus

Lähteet: Chinese ZodiacLove To Know ja Taija Mård, Idän ja lännen astrologia (Karisto, 2005)

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X