Vapaa-aika 01.06.2016 Päivitetty 26.05.2023

Kiinalainen äitihoroskooppi: Kukko

Kukkoäiti huolehtii perheen imagosta.

Teksti
Janica Brander
Kuvat
iStock

Kiinalainen astrologia ja kiinalainen äitihoroskooppi perustuvat 12 vuosieläimeen. Jokaisella vuodella on oma symbolieläimensä, jonka uskotaan vaikuttavan ihmisen ulkoiseen olemukseen, taipumuksiin ja viestintätyyliin. Kiinalainen vuosi alkaa usein vasta helmikuussa. Vuodenvaihtumispäivä vaihtelee kuun kierron mukaan. Katso alta millainen on kukkoäiti!

Lue myös Anna.fi: Kukon kiinalainen horoskooppi – merkin luonne ja ominaisuudet

Kiinalainen äitihoroskooppi: Kukko

Kukko on koreilija, joka haluaa antaa perheestään edustavan vaikutelman. Kukkoäiti on tarkka lastensa pukeutumisesta ja käytöstavoista. Hän vahtii, kenen kanssa lapset viettävät aikaa ja millaisia kavereiden vanhemmat ovat.

Kukkoäiti on lempeä ja sopuisa, mutta pinnallinen. Vaikeina hetkinä hän työntää päänsä piiloon ja toivoo, että tilanne rauhoittuu itsekseen. Kukon on opeteltava rohkeutta ja maanläheisyyttä. Jos hänen negatiiviset piirteensä pääsevät valloilleen, perheen elämästä tulee kaunis, mutta tyhjä kulissi.

Kukkoa hallitsevat metalli ja yin-energia

Elementti: metalli

Metalli on ulkoisesti kova, mutta pintansa alla empaattinen elementti. Tuli sulattaa metallin, ja tiukka metalliäiti paljastuu tunteellisissa tilanteissa herkäksi. Metalliäideillä on vahvat mielipiteet kasvattamisesta, eivätkä he epäröi neuvoa muita. Metalliäiti on toisinaan pomottaja, mutta hän osaa myös motivoida lapsiaan yrittämään parhaansa. Metalliäidin vahvuus paljastuu kriisitilanteissa, joista hän selviytyy nokkeluutensa ansiosta.

Energia: yin

Yin-energiaan liitetyt piirteet: yö, kuu, pimeys, kylmyys, vesi, introverttius, passiivisuus, negatiivisuus, epäröinti

Lähteet: Chinese ZodiacLove To Know ja Taija Mård, Idän ja lännen astrologia (Karisto, 2005)

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X