Olin toisella tai kolmannella luokalla, ja olin jostain syystä tuona vuonna täysin varma, että lopetat käyntisi perheeni luona, jos en kirjoita sinulle. Muistatko?
Isä jaksoi koko joulukuun muistutella, kuinka tonttusi kopsuttelevat talomme nurkkien takana ja kurkkivat pimeän tullen ikkunoistamme sisälle, mutta minä olin varma, että vain kirje sinulle takaa käyntisi jouluaattona.

Rakkain muisto: Joulupukin kirje

Kerroin kirjeessäni sinulle, kuinka pikkusisareni suurin toive oli saada uusi silmänsä sulkeva nukke, sillä edellinen oli lakannut toimimasta ja se ärsytti häntä, sillä vauvaa ei saanut enää nukkumaan. Isälleni toivoin sinulta uutta villapaitaa hänen kalastusretkilleen, ja äidille lihaveistä. Ajattelin, että uusi on hänelle tarpeen.

Itselleni toivoin uusia talvikenkiä. Tietysti. Halusin täsmälleen samanlaisen kuin ystävilläni oli. Sellaiset karvareunukset ja kaikki.
Laitoin kirjeen postilaatikkoon, ja unohdin koko asian. Noin viikkoa myöhemmin näin nimelläni varustetun kirjeen keittiön pöydällä.

En voinut käsittää, miten oli mahdollista, että olit vastannut minulle.
Kirjeesi oli kirjoitettu harmaanruskehtavalle paperille, ja minusta kirjoituksesi muistutti etäisesti isäni käsialaa. Talletin kirjeesi päiväkirjani väliin. Se on siellä edelleen. Rakkaimpien muistojeni joukossa.

Kaikkien joulujen joulu

Niin koitti jouluaatto, ja sinä tulit. Et kuitenkaan poikennut sisälle, vaan jätit joululahjasäkkisi eteiseen juuri silloin, kun minä ja pikkusisareni olimme vielä joulusaunassa.
En unohda koskaan sitä tunnetta, kun avasimme jouluna lahjamme.

Pikkusisareni sai kaipaamansa nuken, jota hän vaali ja palvoi monta vuotta joulun jälkeen, ja isäni lahjapaketissa oli harmaa, paksu villapaita. Äiti ei saanut lihaveistä vaan kauniin yöpaidan, ja muistan hämmästelleeni, kuinka hän ei vaikuttanut yhtään pettyneeltä.

Ja se minun lahjani sitten. Se oli maailman upein. Vaaleanruskeat, kiiltävää nahkaa olevat talvikengät, joiden korkeaa vartta reunusti karvavuori.

Joulukirjeen kirjoittamisperinne jatkuu

Olen jatkanut tuota samaa joulukirjeen kirjoittamisperinnettä omien lasteni kanssa. Olet ehkä saanut heidän kirjeidensä mukana terveisiä minulta?
Tässä häilyvässä maailmassa tulee olla jotain pysyvää, jotain, joka on kuin jykevä peruskallio.

Sellainen on joulukirjeen kirjoittaminen. Yksi joulunajan tärkeimmistä perinteistä.
Joulukirjeen kirjoittaminen toistuu joka vuosi samoin rituaalein. Lapset tekevät ennakkoon listaa lahjatoiveidensa tarkoilla nimillä, ja he valikoivat niistä kirjeeseen tärkeimmät.

Nimet ovat tärkeitä. Muistatko sen joulun, kun Eero sai kauko-ohjattavan auton sijaan urheiluväliasun ja Vilma kirjan, vaikka ei osannut vielä lukea.
Ja helpottavathan lahjatoiveiden nimet tonttujesi lisäksi myös meitä vanhempiakin. No, sinä tiedät kyllä.

Rituaali päättyy joka vuosi samoin. Kirjeet suljetaan juhlallisin menoin, ja ne jätetään eteisen pöydälle kiikutettavaksi postilaatikkoon. Ilta kruunataan glögillä ja piparkakuilla.

Mutta mihin joulukirjeet unohtuivat?

No, muutama vuosi sitten oli käydä kyllä ohraisesti. Olimme kauheassa joulunalusruuhkassa kaupassa, ja kaivoin kassalla lompakkoani. Lasten silmä tarttui laukussani oleviin joulukirjeisiin.
Siinä oli minulla hieman selittelemistä, miksi heidän kirjeensä ovat yhä laukussani.

Ei auttanut, vaikka selitin, kuinka olen viikon aikana unohtanut yhtä sun toista vähintään yhtä tärkeää. Äitien muisti on yleensä lähes loputon, mutta joulualusaikaan raja tulee jossain vaiheessa usein vastaan.
Helpotukseni oli suuri, kun pari päivää myöhemmin postilaatikko kolahti ovessamme ja vastasit lapsillemme. Sinun ja minun maineemme oli lasten silmissä pelastettu.

Tonttujesi kopsuttelut ovat erottuneet jälleen jo ikkunan takaa. Olen kertonut niistä omille lapsilleni.

Nähdäänhän jälleen tulevana jouluna – tai no, siis vilaukselta eteisessä, kun lapset ovat joulusaunassa.
Ihan niin kuin aina ennen.

Hyvää ja rauhallista joulunalusaikaa sinulle toivottaen

– Johanna

Tilaa oma Joulupukin kirje täältä!