
Näin saat lapset liikkeelle ja tiivistät perheen välejä!
Rennolla fiiliksellä koko perheen voimin liikkuminen hyödyttää paitsi lapsen sosiaalisia taitoja, myös lujittaa perheen keskinäistä vuorovaikutusta. Lue vinkit, joiden avulla yhteisistä hetkistä jää enemmän kallisarvoisia muistoja ja joilla vanhemmatkin jaksavat arkeaan paremmin.
Lapsella on tarve kuulua ryhmään, saada huomiota sekä tulla hyväksytyksi. Perheen yhteiset leikit, pelit sekä ulkona puuhastelu ovatkin omiaan lujittamaan pienen tutkimusmatkailijan suhdetta sekä ympäröivään luontoon että hänen elämänsä tärkeimpiin ihmisiin.
Kun yhteisissä leikeissä otetaan muut huomioon sekä tehdään yhteisillä välineillä, paranevat myös lapsen yhteisölliset sekä sosiaaliset taidot sekä ongelmanratkaisukyky. Perheen leikeistä hyötyvät kaikki, sillä koko porukalle jää liuta hauskoja yhteisiä muistoja, ja myös vanhemmat säilyttävät otteensa aktiiviseen sekä riehakkaaseen elämään.
1. Rohkaise lasta kokeilemaan uusia kiinnostavia juttuja
Lasten ja nuorten liikunnan asiantuntija Marko Viitanen Suomen olympiakomiteasta korostaa, että perheen puuhissa olisi tärkeää muistaa lapsikeskeisyys sekä lapsen kuunteleminen. Yhteisen liikunnan luomalla tunneilmastolla on tärkeä rooli parhaan mahdollisen pohjan tarjoamiseksi lapsen kehitykselle.
Viitanen suosittelee vanhempia käyttämään paljon aikaa lapsensa kanssa erilaisten yhteisten asioiden kokeiluun.
– On tärkeää, että aikuiset tarjoavat lapsille mahdollisuuksia tutustua erilaisiin tapoihin touhuta: kaikki hyötyvät, ja lopputuloksena on yhteen hiileen puhaltava aktiivinen perhe, jonka lapset ovat iloisia, reippaita, uteliaita sekä hyvällä itsetunnolla varustettuja jo pienestä pitäen.
”Koko porukalle jää liuta hauskoja yhteisiä muistoja, ja myös vanhemmat säilyttävät otteensa aktiiviseen sekä riehakkaaseen elämään.”
2. Muista rento fiilis ilman suorituspaineita
Liikkeelle kannattaa siis lähteä rennon uteliaalla fiiliksellä. Yhteiselle tekemiselle ei tarvitse asettaa sen suurempia tavoitteita tai ehtoja – kaikki yhteinen puuhastelu, liikkuminen, kokkailu, hassuttelu tai muu positiivinen tekeminen kun aktivoivat sekä lujittavat perheen suhdetta ja saavat kaikille hymyn huulille.

Perheen leikeistä hyötyvät kaikki, sillä koko porukalle jää liuta hauskoja yhteisiä muistoja, mikä tiivistää perheen välejä. IStock
– Joillakin on kova tarve opettaa ja ohjata lastaan kärsimättömälläkin tavalla, ja ilmapiiri voi turhaan kiristyä. Lisäksi vanhempien suojeluviettiin liittyvä ylivarovaisuus ja kieltäminen tapahtuvat monilla huomaamatta. Ylivarovaisuuden seurauksena voi olla pelokas ja taitojen osalta heikko liikkuja, hän sanoo.
”Vanhemmilla on kullanarvoinen rooli yhteisten kokemusten mahdollistajina.”
3. Tee liikunnasta osa arkea jo ihan pienestä pitäen
Kaksi kolmasosaa lapsista liikkuu edelleen selvästi alle liikuntasuositusten, ja Viitasen mukaan suuri huolenaihe onkin näyttöruutujen ääressä vietettävä aika – jo pienestä pitäen.
– Liikuntaan kannattaa panostaa lapsuudessa paljon, sillä se paitsi tukee henkistä hyvinvointia ja sosiaalisia taitoja myös rakentaa pohjaa elinikäisen liikuntatavan syntymiseen, hän rohkaisee.
Vauhdikkaan sekä iloisen päivän merkkinä voidaan pitää väsynyttä, hyvällä ruokahalulla varustettua sekä iloista porukkaa. Vaatteissa saa, ja pitääkin, olla merkkejä yhdessä ulkona vietetyistä vauhdikkaista hetkistä, joiden merkit puhdistuvat helposti OMO-pesuaineilla.
Koko porukan leikeissä ja liikkuessa sotkeentuneet vaatteet puhdistuvat hellästi sekä tehokkaasti OMO-pesuaineiden avulla.
OMO on mukana tukemassa Lasten Liikettä, joka tuo liikuntakerhojen avulla iloa ja liikettä pienten koululaisten iltapäiviin. Lasten Liikkeen isona tavoitteena on, että jokainen lapsi löytäisi oman harrastuksen.
Lika ja liike ovat hyväksi, ja OMO haluaa kannustaa lapsia liikkumaan ja toimii Lasten Liikkeen virallisena yhteistyökumppanina. Syksyllä käynnistyy yli 400 maksutonta Lasten Liike -kerhoa ympäri Suomen. Lisätietoja kerhoista löytyy osoitteesta: www.lastenliikeiltapaiva.fi.
Jaa oma kokemuksesi