Hakutulokset

  1. B

    Lokakuun lapset 2013 <3 *elokuussa*

    Tervehdys pitkästä aikaa taas :) Minäkin jäin sitten saikulle viikko sitten. Iskias alkoi olla sitä luokkaa, että työnteko oli ihan kauheeta. Lisäksi illat supisteli (ja supistelee edelleen!), ja muistikin jo alkoi töissä pätkiä siihen malliin, että pääsin kotiin "lepäilemään". Lepo on tosin...
  2. B

    Lokakuun lapset 2013 <3 *Heinäkuussa*

    Kaikille morsioille paljon onnea ja myös jaksuja ihanaan, unohtumattomaan päivään. On ne häät ja naimisiinmeno vaan niin upea juttu, että. Mä en osannut koskaan aiemmin nauttia häistä mitenkään kummemmin, mutta kun itse menin naimisiin, niin sen jälkeen olen osannut fiilistellä muidenkin häitä...
  3. B

    Lokakuun lapset 2013 <3 *Kesäkuussa*

    Me ei varmaan oteta vauvavakuutusta tälle. Esikoiselle otettiin tosin, käyttämättä onneksi jäi. Toivottavasti ei kaduta jättämättä ottaminen tällä kertaa. Itseasiassa ajateltiin vähän karsia muutenkin esikoisenkin vakuutuksia, kun menee niin paljon rahaa niihin. Ollaan kuitenkin aina päästy...
  4. B

    Lokakuun lapset 2013 <3 *Kesäkuussa*

    Voi himpsutti, taas se aika vaan vierähti enkä täällä ole saanut aikaiseksi käydä. Mut hyviä ultrakuulumisia on näemmä rutosti tullut, onnea kaikille niistä tasapuolisesti! :) Meilläkin oli eilen rakenneultra, ja tyttöolo ei pettänyt, eli nöpönenäinen prinsessa (tyttölupaus siis) siellä...
  5. B

    Lokakuun lapset 2013 <3 *Toukokuussa*

    Voi että kun ihanaa, tähän saakka tuntunut vaan pientä hipsuttelua päivittäin, mut nyt äsken vauva potkaisi oikein kunnolla. Niin, että aivan säikähdin! Ihana pikkuinen! :heart: :) Neuvolassa kävin tällä viikolla, ja siellä oli kaikki priimaa. :) nyt vaan sitten sitä rakenneultraa sais...
  6. B

    Lokakuun lapset 2013 <3 *Toukokuussa*

    Hei kaikille pitkästä aikaa! Pahoittelut, fb on imaissut minutkin mukaansa ja sinne vaan yksinkertaisesti on niin paljon helpompi kommentoida kaikille ja kirjoitellakin. Yritän nyt kuitenkin jatkossa kirjoitella tännekin enemmän kun vointi on helpottunut! Tosi paljon on tänne tullut tekstiä ja...
  7. B

    Lokakuun lapset 2013 <3 *maaliskuussa*

    Helou helou ja elossa ollaan täälläkin vaikka en ole ehtinyt täällä käymäänkään! Tervetuloa taas uusille, ja vanessa ja lokakuinen: ISO OSANOTTO SURUUNNE :'( paljon jaksamista! Mähän kävin tosiaan jo viikko sitten siellä varhaisultrassa, ja siellä oli kaikki niin hyvin kuin vain olla...
  8. B

    Lokakuun lapset 2013 <3 *maaliskuussa*

    Heippa! =) Ultrasin tänään töissä. Oli pakko ihan vähän vaan kurkistaa, onko siellä elämää, koska pahoinvointi on hävinnyt liki olemattomiin. Siellä pikkuinen teki kuperkeikkoja ja huitoi ja heilutteli ihan innoissaan! :) :heart:Mulla nyt kuitenkin on varattuna varhaisultraan aika tiistaille...
  9. B

    Lokakuun lapset 2013 <3 *maaliskuussa*

    Kukkamekko osanottoni sinullekin :( voi että näitä kurjia uutisia ei soisi koskaan kenellekään. Näitä on kyllä nyt vaan piisannut täällä. Ja Pullero85 tsemppiä, toivotaan parasta täällä sun puolesta! Tulehan sitten ilmoittelemaan, miten kävi! Jaksuja. :heart: Mahan koosta ei mitään...
  10. B

    Lokakuun lapset 2013 <3 *maaliskuussa*

    verppu Olen pahoillani :( ikävä kuulla että taas jouduit kokemaan menetyksen. Paljon jaksamista ja toipumista! :hug:
  11. B

    Lokakuun lapset 2013 <3 *maaliskuussa*

    Iso halaus Eleonooralle, nounalle ja Kengurulle. Toivotaan, että nounan ja Kengurun tapauksessa kaikki olis kuitenkin loppujen lopuki hyvin. Sormet ristissä täälläkin suunnalla. :hug: Onnea hyvistä ultrakuulumisista niitä saaneille ja tervetuloa uusille :flower: Olen ollut reilun viikon...
  12. B

    Lokakuun lapset 2013 <3 *helmikuussa*

    Heippa ja tervetuloa uusille! :flower: Mullakin on tosiaan eka neuvola vasta 9+4, eli aikaa sinne on reilusti vielä. Ja minäkään en aio varhaisultraan mennä, odottelen suosiolla np-ultraan. :) Vaikka mahdollisuus olisikin täällä, eikä tuossa maksaisi kuin 50 euroa, jossa esikoisesta kävin...
  13. B

    Lokakuun lapset 2013 <3 *helmikuussa*

    Tulin vaan poksumaan 6+0 =))) ja sen kunniaksi tyttö mahataudissa... huoh!
  14. B

    Lokakuun lapset 2013 <3 *helmikuussa*

    Hei taas :) Täällä ei vieläkään pahoinvointia, ainoa oire on repäisykivut nopeissa liikkeissä ja rinnat on arat. Muuten ei juuri tietäisi edes raskaana olevansa. :) Voisin tuohon gallupiin vastailla minäkin :) Yrityksestä: Mikä yrityskierto tärppäs? * Yk 6 tärppäsi meillä. Epätoivo...
  15. B

    Lokakuun lapset 2013 <3 *helmikuussa*

    No nyt se väsymys rantautui tännekin... ihan tajuttomasti on väsyttänyt. Onneksi mulla alkoi nyt pitkä talviloma niin saan olla rauhassa väsynyt eikä tarvitse töissä haukotella. Tuntui aivan ylitsepääsemättömältä taakalta alkaa siivoamaan tytön leikitkin lattialta kun sain sen nukkumaan...
  16. B

    Lokakuun lapset 2013 <3 *helmikuussa*

    halaus ja osanotto alien_1! :(
  17. B

    Lokakuun lapset 2013 <3 *helmikuussa*

    Heipsis, onpa mukavaa että täällä on jo näin varhain näin aktiivinen porukka. Innolla odotan, että saan tutustua teihin paremmin. :) Rakkaudesta äiti onnea hirmusti hienoista ultrakuulumisista, hieno juttu! Ja Luna85 tervetuloa mukaan :) Turvotuksesta: mulla ei kyllä ole vielä yhtään...
  18. B

    <3PIKKUKAKKOSTA TOIVOVAT Vol.28 <3

    Kiitos onnitteluista kaikille :) mut voi siirtää tuonne plussanneisiin :)
  19. B

    Lokakuun lapset 2013 <3 *helmikuussa*

    Tervehdys lokakuisille :) Mahtuisko mukaan yksi uusi? Tänään viikkoja menkoista laskettuna 4+4. Useamman haamun jo olen testannut, ja kyllä se viiva päivä päivältä vahvistuu. L.a. ois nyt sitten näillä näkymin 20.10., eli sama kuin esikoisellani kaksi vuotta sitten :) Kyseessä siis 2. lapsi...
  20. B

    <3PIKKUKAKKOSTA TOIVOVAT Vol.28 <3

    Kp 33/30, ja kyllä se plussa lienee! Menkkamaista tuntemusta alamahalla edelleen, ja lisäksi mulla on tullut eilen ja tänään ihan kunnon nenäverenvuoto. Tiedä sitten, liittyykö tähän vai ei, mutta tuommosta ei ennen ole ollut. Kannatti näköjään liittyä tänne palstalle, kun puolen vuoden...

Yhteistyössä