Hakutulokset

  1. A

    Toukokuun tiitiäiset 2015 *syyskuussa*

    Onpas täällä vilkasta :) Meillä tänään se kauhulla odotettu ultra. Kauhulla siksi kun viime perjantaina vuosin kirkasta verta. Lääkäri tutki ja kopeloi, kaikki mallillaan. Näyttöön piirtyi pieni toukka, jolla vahva syke <3 Siinä vaiheessa hengityskin rauhoittui, nyt uskaltaa jo luottaa että...
  2. A

    Toukokuun tiitiäiset 2015 *syyskuussa*

    Täällä iloisin mielin taas, perjantain järkytyksestä pikkuhiljaa palautuen Viimeviikolla etominen oli hirveää, lopulta pe aamulla kärjistyi oksentamiseen. Tuosta reilu tunti eteenpäin, ja vuodin reilun tunnin ajan kirkasta verta. Siinä vaiheessa olikin paniikki valmis. Vkl aikana olo...
  3. A

    Toukokuun tiitiäiset 2015 *syyskuussa*

    Toinen testi tehtynä, ja vahvaakin vahvempi plussa piirtyi ennen kontrolliviivaa tikkuun!! Ei sillä, kyllä olot on sen mukaisia olleetkin, mutta siippa halusi vielä varmistuksen asiaan :D Tuolla se kyynelehtii vieläkin :)
  4. A

    Toukokuun tiitiäiset 2015 *syyskuussa*

    Jännä miten eroja löytyy omien raskauksienkin välillä, lähinnä siis oireilujen puolesta. Aiemmissa muistan hajujen etoneen paikoitellen vahvastikin, mutta huono olo on jäänyt siihen. Tällä erää kuvotus on hyvinkin vahvaa, aamusta iltaan. Hajut ottaa nenään vahvasti, mikä entisestään lisää...
  5. A

    Toukokuun tiitiäiset 2015 *syyskuussa*

    Onnea uusille plussaajille ja tervetuloa joukkoon! Täällä yökkö vaan vahvistuu, pitkin päivää etoo hajut ja ruoka ei maita. Ja kun kuitenkin pitäisi säännöllisesti jotain syödä ettei huono olo yllättäisi. Mutta minkäs teet. Kiivit, tee ja leipä maistuu, ruoka hyvin vaihdellen. Vkl tuli tehtyä...
  6. A

    Toukokuun tiitiäiset 2015 *syyskuussa*

    Tarvikkeita täälläkin mietitään, yhdistelmät ehdottomasti ja pinnasänky tottakai ovat hankintalistalla. Turvakaukalon tahdon ostaa uuteena jotta varmasti on kolaroimaton. Vaunut ja sänky voivat olla käytettyjäkin. Sitteri varmaan tulee hankittua aikanaan, hoitopöytää en tälläkään kertaa halua...
  7. A

    Toukokuun tiitiäiset 2015 *syyskuussa*

    Täältä peukku fb-ryhmälle! :)
  8. A

    Toukokuun tiitiäiset 2015 *syyskuussa*

    Herkistymistä on täälläkin havaittavissa, ja tunteiden vuoristorataa jo nyt. Pientä ketustusta ilmassa siis, ja aivan älyttömästä syystä. Liekö vaikutusta tai ainakin yhteyttä tämän ruokahaluttomuuden kanssa, mahdollisesti. Aamupäivällä teki mieli muusia ja lindströminpihvejä, jääkaapin...
  9. A

    Toukokuun tiitiäiset 2015 *syyskuussa*

    Mietin kanssa tota varhaisultraan menoa, mutta mutta. Saisihan sillä mielenrauhan että raskaana on, omalla kohdalla kuitenkin oireet on hyvinkin selkeät ja vahvat. Ja entäs jos nyytti onkin saanut alkunsa luultua myöhemmin eikä siitä syystä sykettä vielä löytyisi, iskisi armoton paniikki. Vaikka...
  10. A

    Toukokuun tiitiäiset 2015 *syyskuussa*

    Oireilua Erityisesti iltaisin iskee armoton yökötys, kuvottaa kaikki hajut ja muutenkin tuo nenä toimii paljon herkemmin mitä normaalisti. Naapuri pyykkäsi toissapäivänä kloorilla vaatteitaan, ja voih, koko talo haisi kammottavalle. Oli nieleminen siinä hetkessä :D Ruokahalut on karanneet...
  11. A

    Toukokuun tiitiäiset 2015 *syyskuussa*

    Täällä uusi massun kasvattaja ilmoittautuu joukkoon! Plussattiin perjantaina, ja tänään tytön 3v-neuvolan yhteydessä varsin sitten omankin ajan neuvoloaan, 24.9, jolloin viikkoja 8. Sikäli mikäli kaikki menee hyvin. Takana km kesäkuussa, hetken huuma vaihtui silloin suruksi. Ja nyt mieltä...

Yhteistyössä