Hakutulokset

  1. O

    Helmivauvat 2015

    Sadana, ei ollut. Meidän tämän vuoden perunat on kyllä vielä ihan pottumaassa. Mies on myös herkkävatsainen ja hänen sukulaisensa muutenkin tuntuvat olevan jokainen jos millekin. Hän ei voi esim syödä kaupan leipää, siksi teen itse leivät kuten kasvatan myös kaiken mahdollisen tomaateista...
  2. O

    Helmivauvat 2015

    Meilläkin 4kk tuli täyteen viime viikon alussa. Nlalääkärissä käytiin ja sain todeta jälleen miten iso asia olisi saada ihan suomalaistapalvelua. Herkempi olisi nimittäin voinut saada käynnistä vähintäänkin traumat... Meillä kokeiltiin perunaa, mutta aiheutti niin selkeät vatsavaivat että...
  3. O

    Helmivauvat 2015

    Yleisesti ottaen pistin yhteen paperiin tässä kahden vuoden aikana huomioni keränneet asiat. Lähinnä se, miten töykeästi sain ensimmäisellä kerralla palvelua neuvolasta, se ettei ajanvarauksesta pääse läpi (minähän kerran ajoin täältä vartavasten kirkonkylälle kun ei puhelimeen vastattu vaikkei...
  4. O

    Helmivauvat 2015

    Meillä koetetaan jo kovasti lähteä eteenpäin. Poika pyörii ja hyörii niin paljon että tarkkana saa olla. Ensimmäiset maistelut perunasta hoidettiin eilen. 3kk neuvola oli myös vasta nyt.. poika jo yli 7,5kg ja 66cm. Rokotusten jälkeen terveydenhoitajaa päinkään ei edes katsottu. 4kk neuvola...
  5. O

    Helmivauvat 2015

    Minusta ei kannata ottaa stressiä siitä mitä oma lapsi osaa ja mitä ei. Jokainen nimittäin kehittyy omaan tahtiinsa, ja on mielestäni turha tuijotella artikkeleista ja opuksista juttuja missä kerrotaan mitä pitäisi osata milloinkin. Siitä tulee itselle vain turhaa päänvaivaa! Meillä ainakin jos...
  6. O

    Helmivauvat 2015

    Meillä piti olla perjantaina 3kk neuvola, mutta se peruuntui heti aamusta joten ei kauheasti kerrottavaa ole. Meillä loppui cuplaton, joka ostettiin alunperin vauvan ilmavaiojen avuksi ja nyt ollaan torstaista asti oltu ilman.. hyvin tähän asti. :) Poika kanssa kasvaa sellaista vauhtia että ihan...
  7. O

    Helmivauvat 2015

    Itse ajattelin siirtää pojan käyttämään jo nelosen vaippoja, kun kolmoset ovat alkaneet tuntua nafteilta ja niitä saa olla vähän väliä vaihtamassa kun ei jaksa imeä pidemmillä pätkillä kaikkea pisua. :D Vaatetuksen suhteen voin sanoa, että nämä +18 lämpötilat tuottavat päänvaivaa. Meillä...
  8. O

    Helmivauvat 2015

    Hauskaa vappua! Meillä opittiin kääntymään jo selältä vatsalleen ja toisinpäin. Lisäksi poika näyttää vihdoin jättäneen yötankkauksen pois ja nukkuu öisin 7-10 h ilman heräämistä! Tätä on odotettu.. Meillä on tässä kuussa sydänkontrolli sekä ensi vkolla neuvola. Saa nähdä miten kiukkuinen pieni...
  9. O

    Helmivauvat 2015

    Me ei olla liikuttu juuri ollenkaan missään lapsen kanssa. Oikeastaan se ei ole yllätys, koska ei käyty missään ennen lastakaan. Ollaan aina kotona hevosten kanssa, ne nuo eläimet on aika sitovia. Silti olen todella tyytyväinen että lapsi viihtyy esim. vaunuissa mielettömän hyvin. Lattiallakin...
  10. O

    Helmivauvat 2015

    Pippurihäntä Palautuminen oli todella nopea. Kaiken sen jälkeen mitä olin kalastellut esikoista odottaessa kuvittelin ensinnäkin synnytyksen olevan jotain ihan kauheaa, odotin supistuksienkin olevan niitä kaikista kauheimpia ja sitä että synnytyksen jälkeen ei olisi minkääntekijäksi... No...
  11. O

    Helmivauvat 2015

    Hei kaikki, ja ihanaa kevättä teille sekä lapsosille! En olekaan käynyt täällä pitkiin aikoihin, kun kotiaskareissa on niin kiire. Mutta ajattelin pikaisesti käydä lukemassa teidän juttujanne sekä kertoa mitä meille kuuluu. Meillä luovuttiin imetyksestä hiljattain, sillä imettäminen...
  12. O

    Helmivauvat 2015

    Minä en ole ainakaan lopettamassa imettämistä, mutta en kyllä aio huudattaa lastakaan sillä periaatteella että otetaan vaan rinnalle ja toivotaan että jotain tulee jos on jo syönyt rinnat tyhjiksi. Se kun ei edistä sitä maidonkaan nousua se rinta huutaminen, eikä minulla ole sydäntä sitä...
  13. O

    Helmivauvat 2015

    Kiitos teille jotka olette laittaneet noita maitomääriä, kun syötette korvikkeella.. Meillä nimittäin heräsi tässä ihan äsken epäilys, että jos poika ei saakaan tarpeeksi maitoa rinnasta kun alkoi ihmeellisesti "oirehtimaan". Aluksihan näytti että kasvaa hyvin pelkällä rinnalla - sairaalassa...
  14. O

    Helmivauvat 2015

    Me pidetään taas tauko tipoista.. keskiviikon kahden tipan jälkeen alkoi taas kipristely, natina ja vääntelehtäminen. Eilen mies haki sitten cuplatonia helpottamaan ilmavaivoja. Nyt ensimmäisen yön jälkeen voikin ihmetellä millaista ihme ainetta tuo on.. Vaikka poika on helppo eikä missään...
  15. O

    Helmivauvat 2015

    Meillä sairaalasta lähdettyä piti pojalle jatkaa Rela-tippojen antamista jotka lopetin sitten loppuviikosta, kun alkoi ykskaks maha vaivaamaan. Ostettiin tilalle Gefiluksen 3D-tipat, joita laitoin yhden illalla kokeeksi ja nyt sitten vähitellen kasvatellaan määrää ja katsotaan mitä siitä tykkää...

Yhteistyössä