Hakutulokset

  1. H

    Rajoitatteko lastenne tv:n katselua tai konsoleilla pelaamista?

    Kyllä rajoitan. Ap voisi kokeilla munakelloa eli laitat sen vaikka tunniksi tai puoleksi tikittämään. Sen soidessa lapsi tietäisi peliaikansa päättyneen. keijomäen älyvapaata teksti mukaillen: meillä rajoitukset hoitaa äiti ja perustellen. On monia asioita, joita 4-vuotias ei ole kypsä...
  2. H

    yksinhuoltajien virtapiiri Turussa!

    Tervetuloa kaikki yksinhuoltajat maanantaisin paikalle. Lisätietoja yksinhuoltajien virtapiiristä mll:n varsinaissuomen piirin sivuilta perhekeskus marakatin kohdalta. Parhaiten oikean sivun löytää googlettamalla: perhekeskus marakatti turku.
  3. H

    Festari ruokaa

    Leipää ja levitettä. Joku sellainen maustettu tuorejuustolevite esimerkiksi. Siihen purkkkiin voi sitten dippailla vaikka patonginpaloja. Viinirypäleitä on myös helppo kuljettaa ja ovat kestäviä.
  4. H

    Ergo vs. Manduca vs. Patapum

    pidän enemmän ensimmäisestä. Patapumissa kannoin lasta siihen asti kun tämä oli oli 11k-3v ja patapumin soljen hajottua olen nyt alle vuoden käyttänyt ergoa. Mutta kumpaakin voin suositella. Patapum on yksinkertaisempi ja kevyempi. Siinä ei ole niin paljon säätöjä yms. mitä ergossa ja siksi...

Yhteistyössä