Hakutulokset

  1. Ä

    Suunniteltu lapsi teininä?

    Minä olin 19 vuotias kun sain esikoisen. Meillä on mennyt alusta asti hyvin ja tämä äitiys tuntuu minusta luonnolliselta asialta. En ole ajatellut elämääni mitään muuta vaihtoehtoa tai haikaillut muun perään. Tottakai se on aivan selvää, ettei alle 20 vuotiaalla ole niin paljon elämän kokemusta...
  2. Ä

    Kuivaksiopettelu

    Hei! En osaa ap:lle vastata mitään. Meillä on myös mennyt vähän takapakkia taaperon kanssa. Ei enää yritä pissata pottaan, vaan lattialle lirahtaa. Ja tuntuu että tekee tämän ihan tahallaan, kun katsoo minua naureskellen. Minun piti tulla tänne tekemään uusi aloitus pottailusta, mutta kun...
  3. Ä

    *KESTOVAIPAT*

    Itse ostin aluksi muutamia AIO vaippoja, mutta sitten siirryin harsoihin. Jotenkin oon tykästynyt harsoihin (imuja lisäksi) ja ne kuivuvat nopeasti sekä yksinkertaisia käyttää. Pienenä sidoin ne, mutta nyt taaperolle teen pötkön ja hyvä kuori päälle. Myös näpsyvaipat on ihan ok. Kestoilussa...
  4. Ä

    Kaksi kysymystä...

    Elikkäs ensin nukuttamisesta kysymys. Me vanhemmat ja 1,7 vuoden ikäinen taapero nukumme samassa huoneessa. Olen yli puoli vuotta maannut aina omalla sängyllä niin kauan kun lapsi nukahtaa. Nukahtamiseen menee noin puoli tuntia. Välillä menemme samaan aikaan nukkumaan ja välillä odottelen...
  5. Ä

    Puuro-ongelma

    Minua vaivaa kamalasti kun poika inhoaa yli kaiken puuroa. Yksi vuotiaaksi asti söi sitä ihan hyvin, sitten tule stoppi ja ajattelin tarjota velliä vaihtelun vuoksi. Nyt poika on 1v 7kk. ja vieläkin olemme vellilinjalla. Oli sitten mitä puuroa tahansa, maistetaan lusikallinen jos ei sitäkään ja...
  6. Ä

    Millaisia muiden taaperot?

    Olis kiva lukea millaista arki on muiden taaperoiden kanssa. Meillä se on nyt ollut hankalaa pari kuukautta. Lapsi nyt 1v2kk. Konttaamalla menee ja kävelee tukia myöten. Välillä minusta tuntuu että lapsi on väsynyt tai kiukkuinen koko päivän. Löytyyhän niitä iloisia hyviäkin hetkiä, mutta...
  7. Ä

    1v ja raivoaminen

    Tämä meidän poika ei ole ainakaan vielä itseään satuttanut raivoamisella. (makaa tai istuu vaan lattialla ja huutaa) Eli pitäisikö siis antaa kiukun mennä ohi ja sitten ottaa syliin vai heti mennä lohduttamaan ja tukemaan lasta?
  8. Ä

    1v ja raivoaminen

    Meidän poika on nyt 1v 1kk ja kysyisin yhtä asiaa. Poika tottelee hyvin kieltoa, mutta välillä sitten osoittaa mieltään itkulla tai menee lattialle raivoamaan. Mitä tälläisessä tilanteessa pitäisi tehdä, että ottaako lapsen syliin vaiko jättää yksin vai mitä?
  9. Ä

    Kuinka paljon maitoa??

    tuosta nokkis-asiasta. meillä kävi niin että päätin 1-v synttäreitten jälkeen ottaa tuttipullon pois. ostin uuden nokkamukin maitoa varten (vedelle oli jo oma ja siitä poika ei suostu juomaan maitoa) viikko meni lakkoillessa mutta nyt juo tosi hyvin ruuan yhteydessä nokkamukista maitonsa.
  10. Ä

    Miettiikö kukaan kakkosta?

    Ajattelin myös tulla tänne kirjoittelemaan. Elikkäs toinen lapsi on jo kovasti mielessä ja esikoinen vähän yli vuoden. Minulla on ollut sellainen tilanne, että yksin olen tämän esikoisen kanssa ollut ja hoitanut. Tosi harvoin olen saanut mieheltä apua. Hän tekee firmassa osa-aikaisesti ja...
  11. Ä

    Mitä tehdä, kun lapsi heittelee tuttia pois...

    Osaa sen kyllä repiä pois
  12. Ä

    Mitä tehdä, kun lapsi heittelee tuttia pois...

    nukkumaan mennessä? Poika on vähän yli vuoden vanha. Nukkumaan mennään niin, että laitan pojan sänkyyn ja makaan itse sängyn vieressä. Kestää n. 20-30 min. ennen kun alkaa nukkua. Ennen kun alkaa nukkumaan, hän heittelee tuttia monta kertaa mulle ja alkaa heti parkua. Mitähän täs...
  13. Ä

    Neuvoja kaivataan..

    Meidän poika oli 3 kuukautta kun siirsin omaan säänkyyn. Siihen asti nukkui vieressä ja sai tissutella aina kun halusi. Koitin aikaisemminkin laittaa omaan sänkyyn, muttei siitä tullut mitään. Kolmen kuukauden paikkeilla koitin ja oli juur oikea ajoitus pojalle. Välillä oli kausia, jolloin...
  14. Ä

    onko kenenkään vauvalla enterorokkoa?

    Meillä oli myös tänä syksynä, poika silloin 11kk. Näppylät oli kurkussa ja n. viiteen päivään ei syöty mitään eikä juur juotukaan. Kamala tauti!
  15. Ä

    Kylmä maito ei kelpaa

    Meillä nyt vuoden ikäinen pullo-poika ja vierottamista pitäisi alkaa harkitsemaan. Nokkamukista juo vettä sujuvasti itse ruokailun ohessa. Mutta kylmää maitoa ei suostu juomaan. Mitä pitäisi tehdä?
  16. Ä

    yökukkuja

    Meidän poika on kohta 11 kk. Varmaan pari kuukautta tehny tota aamuyöstä valvomista, mutta nyt alkanu vähä harventuu ettei tee joka yö enää. Minä kans otan viereen ja siinä poitsu sitten ryömiskelee aikansa ja nukahtaa. Jos koitan nukuttaa niin seuraa huutoa tai sit vaan virkistyy lisää.
  17. Ä

    siirryttiin pulloon...

    Niin, me tosiaan siirryttiin pulloruokintaan 10-kuisen kanssa noin viikko sitten. Asia on siis tällänen, että poitsu on nyt juonut 300-400ml päivässä. Juotto onnistuu ainoastaan ennen nukkumaan (päikkäreille ja yöunille) menoa tai sitten makuuhuoneessa kun istun sängyllä ja otan syliin...
  18. Ä

    Miten otatte vauvoja töihin mukaan?

    Luin juuuri yhtä juttua, missä kerrottiin miten tärkeää olisi jo heti 6kuukaudesta eteenpäin ottaa vauva mukaan kaikkiin arkisiin askareihin yhteenkuuluvuuden ja tärkeyden tunteen takia. Otatteko te vuvoja mukaan, mihin ja miten?
  19. Ä

    Nuoret äidit Syyskuussa 2008!

    Täällä on äiti 20v. ja poika syntyi 15.11.07. Avoliitossa olen ja maalla asutaan. Hoitovapaata olen hakenut komeksi vuodeksi eteenpäin. Ja toivonmukaan uusi pikkuinen tulee aikasemmin, kun töihin pitäisi lähteä =)

Yhteistyössä