Hakutulokset

  1. P

    hassuja tapoja säästää

    Rikkinäisestä "tennissukasta" saa hyvän pölyrätin. Reijät ei haittaa ja voi sitten lopulta laittaa roskiin. Tulee halvemmaksi kuin"svihverit", kun on kuitenkin jo tarkoituksessaan palvellut. Juu ja roskapusseiks kaikki pakkauspussit, vaippapussit jne. Vanupallo puoliksi; on usein aivan liian...
  2. P

    varpailla kävely

    Meillä 1,5v tyttö on varvistellut niin kauan, kun on pystyssä ollut. Ei koko aikaa vaan silloin tällöin. Olipa sitten kengät jalassa tai ei ja vaikka minkälaisia kenkiä on ostettu. Nyt neuvolassa lekuri kehotti fysoiterapeutille tarkistukseen.Ja mehän mennään tietty! En silti jaksa hermostua...
  3. P

    pino -71 syntyneille

    Ja täällä äiti -71 jolla jälkikasvua pojat -93 ja -95 sekä "iltatähtönen" -05. Etelä-Suomessa asustellaan.
  4. P

    hormonikierukka

    Liityn tyytyväisten kööriin. Laittaessa sanoivat, että voi olla vuotoja muutaman kuukauden. Kole kuukautta otti, nyt kaikki ok.
  5. P

    Vieläkö perheen lisäystä?

    Kolme tervettä lasta siunaantunut. En mahda enää jaksaa. Kyllähän noita tekee ja vielä synnyttääkin, mutta kun ne pitäs jaksaa kasvattaakin. :) Mä laskeskelen aina sitä, että jos alkaisin odottaa minkä ikäinen olisin,kun lapsi menisi kouluun. Silloin hirvittää. Pojat ovat 12v ja 11v. Tyttö...
  6. P

    ongelma se on tämäki

    \ 35v äitinä täytyy sanoa tähän, että kyllä se askarrutti minuakin, kun tuo kolmas ilmoitti tulostaan. Ekan kerran olet tullut äidiksi hiukan vaille 23v, toinen lapsi syntyi 1v 3kk sen jälkeen. Tämä "kolmonen" syntyi 10v edellisen jälkeen. Vaikka lapsi oli toivottu, silti painiskelin kaikkien...
  7. P

    Tutteli vs. Tissi ???

    Jos äiti väsyy joko henkisesti tai ihan fyysisesti, voi olla parempi panna imetys kerralla poikki ja siirtyä korvikemaitoon. Jos äiti voi hyvin ja jaksaa hyvin, on myös vauvalla hyvä. Jos äiti imettää"väkisin" siksi ettei puoliskolle muu sovi, ei se ainakaan äidin henkistä hyvinvointia paranna...
  8. P

    riittääkö 30 v.ikä sterilisaatioon

    Jossain varmaan riittää. Olen 35v ja kolme lasta. Tämän iltatähden jälkeen aloin puhua sterilisaatiosta lääkärille. Hän kehotti vielä miettimään, kun olen NIIN NUORI!!! Päädyin sitten hormoonikierukkaan:) Kyllä sen varmaan saa, jos riittävän pontevasti asiaa ajaa. Jos vähänkin epäilyttää...
  9. P

    Te jotka kärsitte synnytyspelosta ja olette synnyttäneet ala

    Pelko on niin yksilöllistä!! Minäkin pelkäsin joka kerta, vaikka olen olevinas tämmönen "cool-sissi". Minä olen meillä se joka siivoan oksennukset ja vien ommeltavaksi haljenneet huulet, kun mies panikoi ja pyörtyilee!! Ensimmäisellä kerralla ei oikein tiedä mitä pelkää. Pelkää, koska kaikki...
  10. P

    Toinen synnytys

    Meillä kaikki olivat tosi erilaisia.Ainoa yhtäläisyys oli nopeus! Mutta eroista; Meillä kahden ekan lapsen ikäero 1v 3kk. Toisen ja kolmannen 9v11kk!! Kolmannen supistuskivut olivat jotain sellaista mitä en mielestäni kokenut kahden ekan synnytyksessä. Tosin olinhan nuorempi, vetreämpi jne. Tämä...

Yhteistyössä