Hakutulokset

  1. M

    syysvauvat

    Moikka, Meillä oli eilen ultra ja selvisi että terve ja eloisa tyttö siellä masussa häärää, painoa oli 361g. Täytyykin alkaa miettimään tyttöselle nimeä kun olin ollut niin varma että poikahan siellä on. Tosin niin liikkuvainen että tapettikauppaan ei kuulemma tämän perusteella kannata lähteä...
  2. M

    syysvauvat

    Heips, Ihana lukea noista ultrakäynneistä, itsellä se olisi edessä maanantaina. Täytyy vielä viikonloppu elää jännityksessä. Kävin alkuviikosta neuvolassa ja kerroin myös noista alavatsan kivuista ja se on kuulemma normaalia kohdun kasvua. Kerroin myös että olin hieman huolestunut kun en...
  3. M

    syysvauvat

    Olen jossain vaiheessa alkuraskautta tänne itsestäni kertoillut, mutta nyt taas yritän hieman aktiivisuuttani nostaa. Eli LA on 7.10 ja keskiraskaus on mennyt hyvin virkeänä ja kahvikin maistui jo viikonloppuna:) Ainut huoli on ollut se ettei masusta ole vielä tuntunut liikehdintää. Muutama...
  4. M

    syysvauvat

    Ilmoittautuisin joukon jatkoksi. Olen -83 syntynyt ja kyseessä on odotettu ensimmäinen raskaus. LA on 4.10 eli nyt menossa on rv 10+6. Ensimmäinen neuvola oli viikko sitten, mutta ultrassa jouduttiin/ saatiin käydä jo pari viikkoa sitten säikähdyksen vuoksi. Sieltä ne pienet sydänäänet löytyivät...

Yhteistyössä